perjantai 31. elokuuta 2012

Veneen huoltoa ja arkea La Corunassa

Heips,

Olen kirjoitellut vähemmän, kun eipä tähän tavalliseen arkeen kuulu mitään ihmeempiä. Menimme toissapäivänä Marina Secaan ja siellä sedät tovin ihmettelivät venettä ja pohtivat mitä tekevät. Sen jälkeen meille ilmoitettiin, että tarjous tulee perjantaina ja nyt te voittakin lähteä, sillä veneen nosto on aikaisintaan maanantaina. Kysyimme, että eikös tähän satamaan voinut jäädä, mutta valitettavasti se ei onnistunut (sataman voi siis poistaa omasta satamaoppaasta, sillä siellä on tilaa ainoastaan huollossa oleville veneille). Nytkin olimme kuulemma viranomaislaiturissa ja "täällä ei kannata pelleillä viranomaisten kanssa, sillä ne voivat olla hyvin vaikeita myös tavallisille Espanjalaisille". Hän suositteli meille tätä uutta ja hienoa satama Marina Corunaa ja kertoi näiden kahden sataman olevan samaa yhtiötä (näin saisimme alennusta odottelusta). Sinne siis.

Saavuttuamme tähän hieman syrjäisempään, mutta uuteen ja loistokkaaseen (valtavaan) satamaan huomasimme, että tänne on kaikki loistojahdit parkkeerattu, sillä niitä ei mahdottomasti näkynyt keskustan satamassa. Viereisessä laiturissa on mm. kahden norjalaisperheen yhteisomistama 73 jalkainen purjevene.

Tilaa satamassa on ihan rutosti ja täällä meillä on hyvä huoltaa venettä. Markun pitää hitsata vene ympäri (reunalista, johon puulaidat kiinnitetty, on ruostumassa irti ja se pitää hitsata kiinni) ennen mahdollista maalausta.

Satamaan tulon jälkeen minä hipsuttelin konttorille, jonne muuten oli laitureita käveltävä ja sain kuulla, että saisimme erikoistarjouksen oleskelustamme, "special price just for you". Katinkontit! Sama tarjous oli jo edellisessä satamassa (yövy viisi, maksa neljä, tai yövy seitsemän, maksa viisi). Hieman minä härnäsin kassaneitejä heidän tarjouksestaan, sillä olihan satama kilometrin syrjemmässä kuin edellinen ja sama hinta! Taivuin kuitenkin jäämään, sillä satama on uusi ja hieno ja täällä meillä on oma laituri (ei mikään 30 cm leveä, vaan ihan kunnon laituri) veneen huoltoa varten.

Markku siis aloitti ulkotyöt ja minä tein töitä siellä, missä niitä tarvittiin. Eilen saatiin valmiiksi hitsaustyöt ja tänään Markku on irroittanut laitapuut. Entä sitten tarjous? Marina Seca oli kuin Leton satama siinä suhteessa, että hiekkapuhallus oli sataman alueella kielletty (eräät veneiden omistajat myös siellä hermostuvat hiekasta joka lentää heidän veneidensä päälle suojauksesta huolimatta...kyllä minä jälleen ymmärrän puhalluskiellon biologisista syistä, mutta että kosmeettisten syiden takia.....), eli hiontatyön joutuvat työmiehet tekemään käsipeleillä. Tämä näkyi tarjouksessa siten, että työn kesto on 21 päivää! Entäs hinta? Ottaen huomioon työn ajallisen keston (jos siitä ei ole siestaa suurin osa) hinta ei ollut paha. Ehkäpä me veneemme saamme kuitenkin maalautettua, mutta edelleen mukana on mielestäni suuri ehkä...

No miten vertaisin näitä kahta satamaa? Jos olet La Corunaan tulossa veneellä ja haluat kaikin puolin rauhallisen sataman, tule Marina Corunaan (kolme laiturikuvaa). Miinuksena täällä on pidempi matka kaupunkiin ja pesutilat uutuudestaan huolimatta ovat epäsiistit (en pidä siitä, että viemäriraosta tursuaa toisten ihmisten hius- ja pyllykarvoja). Plussaa lasikuitupaateille on se, että satama ottaa aaltoja sisälleen paljon vähemmän kuin keskustan satama....en tajua miksi, sillä satama on avoimempikin kuin keskustassa, mutta siellä veneidenomistajat olivat toisinaan helisemässä maininkien kanssa jotka ravistelivat veneitä laitureissa. Meitä nämä aallot eivät häirinneet ;) Toinen kiva plussa tähän satamaan on ystävällinen ja aktiivinen henkilökunta, joka jollain tasolla puhuu myös meidän ymmärtämää Englantia :)

Kaikesta huolimatta minä lapsiperheenäiti valitsisin keskustan sataman (kuva sataman sisääntuloaukolta). Siitä oli joka paikkaan lyhyt matka. Täällä saamme kävellä laitureita sen verran, mitä sieltä oli matkaa viereiselle suurelle leikkikentälle. Siellä vieressä olivat ravintolat ja kaupat ja pesutilatkin vanerimaisesta ulkonäöstään huolimatta olivat siistimmät kuin täällä. Kaiken lisäksi näiden kahden sataman hinnalla ei ole mitään eroa. Hinta perustuu pituuteen ja leveyteen. Eli meidän perheen (uskallan sanoa molempien puolesta) plussat menevät keskustan satamalle (jonka nimeä en muista).

Nyt miehet lähtivät kaupungille syömään. Me naiset jäimme veneelle iltatorkuille ;) huomenna ja ylihuomenna jatkamme huoltoa...olen lomalaisena unohtanut jo päivien kulun, mutta jos tänään on perjantai, niin myös yliylihuomenna aamu vielä huolletaan ja sitten lähdetään Secalle ;) Sitten onkin jännää asua veessä mailla!

Yhtenä tehtävänä meillä on myös herätellä tuo kannella nukkuva veneen työmies, Seppo. Seppo on ollut veneen mukana jo Torniosta asti. Ei ole poika paljoa puhunut, köllötellyt vain kannella ja ottanut aurinkoa. Met otimma Sepon mukaan Torniosta, sillä kuulimma, että hän on hyvä mies ruorissa. Ei puhu, eikä pukaha, mutta ahkera töissään, kun niitä sille tulevaisuudessa annetaan, näin me ainakin toivomme :)

Mutta nyt lepäämään tuonne piikulin viereen :)

Palaillaan!