tiistai 7. elokuuta 2012

Amsterdamin yö

"Sisko tahtoisin jäädä
mutta moottoritie on kuuma
Kaupunkien valot mulle huutaa
Tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa
Sä olet mulle unelmaa, mutta maailma on totta"

Illasta kävimme tutustumassa Amsterdamiin. Kiinnitymispaikka ennen rautatiesiltaa oli aivan keskustan vieressä. Tutustuimme indonesialaisen keittiön antimiin (Aatoksen valinnan mukaan) :)

Yhdeksän aikoihin rauhoitumme odottelemaan komentoa VHF radiosta. Silta aukaistaan miten se rautatieliikenteelle sopii. Silta on myös lyhyen aikaa auki, joten tämä on ainoa silloista joka pitää ohittaa vauhdilla, eli valmiina tulee olla (ketään ei odoteta). Keskimäärin silta on aukaistu 01-02 välillä, mutta tänään silta aukaistiin jo 23.30. Tämän jälkeen aloitimme mielenkiintoisen ja suorastaan ikimuistoisen matkan purjeveneellä Amsterdamin läpi. Siltapoika kulki letkamme mukana aukaisten siltoja joita oli noin kymmenkunta. Silta mentiin ali, jonka jälkeen poitsu laski sillan. Samaan aikaan me veneilijät liplatelimme kohti seuraavaa siltaa, varoen törmäämästä edellä menevään. Tänään se oli helppoa, sillä veneitä letkassa oli vain kymmenen ja tuulta ei juuri lainkaan. Tämän jälkeen siltapoika pyöräili seuraavalle sillalle ja aukaisi sen jne.

Siltaseikkailumme päättyi kolmen aikoihin, eli se kesti noin kolme tuntia. Mielettömiä taloja, paljon valoja.

Loppupäässä ennen sulkua Amsterdamin siltojen jälkeen, vastaan tuli omakotitaloalue moderneine puurakennuksineen. Olisi aivan kelvannut kotimaahankin, mutta ainoa piirre mikä ei sovi meille oli se, että talot oli rakennettu veden päälle ponttooneiden varaan. Purjeveneet olivat takaovien viereen parkkeerattuina :) Näitä taloja katsellessa mietinkin sitä, että monesti ihmiset pohtivat veneilyn, tai vedenääressä asumisen turvallisuutta lasten kannalta. Täällä se ainakin näyttäisi onnistuvan :)

Juuri heräilimme Markun kanssa tunnin mittaisilta unilta. Olimme odottamassa moottoritiesillan avautumista, joka aukeaa viideltä, kuudelta ja seitsemältä. Nyt painelemme kohti seuraavaa siltaa joka avataan ainoastaan seitsemältä (toivottavasti kerkeämme).

Mieletön kokemus. Suosittelen kaikille merten valloittajille. Olen juuri veneillyt Amsterdamin läpi purjeveneellä!

Väsyttää, hieman palelee, mutta silti olo seesteinen ja yhtä hienoa kokemusta rikkaampi. Tämä on juuri yksi niistä syistä miksi lähdimme reissuun. Haluamme nähdä ja kokea maailmaa...

...Ja ennen kaikkea, haluamme nähdä ja kokea sen yhdessä perheenä :)

Palaillaan!

"Come along now, come along with me
Come along and come along and you'll see, what it's like to be free"