sunnuntai 19. elokuuta 2012

Plymouth (Iso-Britannia) and Bay of Biskay (Biskajanlahti)

Hei,

Tänään puolilta päivin tiemme erkanivat. Pojat saattelivat meidät juna-asemalle (menihän sekin tiukille...astuimme/juoksimme junaan ja se lähti) ja lähtivät ilmeisesti odottamaan kello kahden sillan aukaisua (en ole ollut yhteydessä).

Meillä, tai oikeastaan minulla on ollut suhteellisen työläs päivä saada nämä kaksi Plymouthiin. Junamatka Caste Caryyn kesti noin tunnin. Saimme ihailla Englantilaista maisemaa ja todeta sen olevan hyvin erilainen kuin meillä (onneksi lehmät ja lampaat näyttävät samoilta). Caste Caryssä saimme viettää 90 minuuttia odotellen jatkoyhteyttä takaisin rannikolle. Olihan työtä tässä helteessä. Lämpömittari aseman seinällä näytti 34 astetta varjossa ja me hikoilimme...

Juna Plymouthiin tuli lähes ajallaan ja sain huokaista helpotuksesta junan ilmastoinnin ollessa kunnossa. Suvi nukahti junassa välittömästi, mutta Aatos katseli innoissaan maisemia.

Plymouthissa pääsimme kävelemään
. Matka juna-asemalta hotellille oli pari mailia. Maha kurni ja Suvi matkatavaroiden lisäksi matkusti sylissä. Epätoivo vain meinasi iskeä, kun vaikutti, että koko kaupunki oli kiinni. Ei meillä ollut enää ruokaa, mutta onneksi tuttu ja turvallinen hampurilaispaikka oli auki ja saimme masumme täyteen.

Seuraava haaste oli majapaikan löytyminen ja haastetta oli kerrakseen. Olympiahuuma ilmeisesti jatkuu, sillä kaikki motellit ja pikkuhotellit minun budjetille mieluisat olivat varattuina. Miksi minä oletin tilaa löytyvän? Pöljästä päästä kärsii koko ruumis ja etenkin lompakko. Sen sijaan, että olisimme majoittuneet viereiseen pikku-hotelliin 60 punnan hintaan, saimme majoittua viereiseen Duke of Corwall hotelliin hintaan 105 puntaa. Tämäkin hotelli oli täynnä ja tarjolla oli ainoastaan yksi tuplavuodehuone ja sitä meille kolmelle ei olisi haluttu antaa. Onnistuin kuitenkin huoneen saamaan ja niin... Nyt on hyvä mieli :) olemme kylpeneet ja pelanneet muistipeliä, lukeneet kirjaa ja nyt loikoilemme onnellina hyvin tilavassa tuplavuoteessa ja kaikki on hyvin. Toivottavasti myös Biskajalla... Laitan heti tietoa, kun sitä saan.

Palaillaan! Huomenna hyppäämme laivaan klo 15. Sen jälkeen netti mahdollisesti sammuu jälleen (en tiedä onko brittany ferryllä nettiyhteyttä) ja koitan hommata sen ensitöikseni toimintaan heti Epsanjassa. Laivamatka kestää noin vuorokauden.

Ps. Miksi en varannut hotellia netistä etukäteen? Jos joku Nordean naisista seuraa blogia, niin voisisiko hän kurkata minun luottokortin tietoja, tai ottaa yhteyttä Nordea rahoitukseen?, sillä minun kortti on ränkännyt koko matkan. En pysty ostamaan sillä netistä mitään. Markun kortilla jouduimme ostamaan laivamatkankin, kun minun kortti ei siihen suostunut. Nyt Santanderiinkin lähdemme siis koittamaan onneamme, kun en pystynyt hotellia netistä varaamaan :)