torstai 23. elokuuta 2012

Pahamaineisen Biskajan ylitys

Läpi koko pitkän matkan ja aikaisemminkin olen miettinyt mitä tehdä perheen suhteen pitkillä avomeriosuuksilla. Kokemusta itselläni oli vain parista viikosta Jäämerellä, jonka arvioin huonosti soveltuvan perhepurjehdukseen. En väitä etteikö se olisi mahdollista vaan, että se kuluttaisi paljon yhteistä henkistä ja fyysistä resurssia. Henkinen resurssi on kuin veneen akut, joita ladataan elämyksillä uusissa paikoissa, herkuttelemlla purjehduksen aikana, tai yksinkertaisesti nukkumalla hyvin. Akkuja sitten kulutetaan kovissa tuulissa, teknisissä ongelmissa tai kielitaidottomien ihmisten kanssa asioidessa.

Osin kiireinen loppumatka sai meidät päätymään ratkaisuun lähettää Marika ja lapset laivalla Espanjaan. Kiitos tästä kuuluu Matilaisen Jounille, joka päätyi tekemään irtioton yrittäjän arjesta ja purjehtimaan kanssani kohti meille tuntematonta Biskajaa. Kiitos Jouni