Sama meno näyttää jatkuvan kuin useilla muillakin saarilla, lukuunottamatta Martiniqueta. Jo kaukaa kuulimme musiikin raikaavan ja näimme boatboyssien (venepojat) käynnistelevän moottoreitaan kilvan siitä kuka kerkeää ensimmäisenä naarmuttamaan veneellään meidän veneen kylkiä tarjotakseen palveluitaan poijuista kiertoajeluihin... Huomaatte varmaan pientä ärtymystä kirjoittajan tekstissä, mutta ihan totta se on...ja välillä se väsyttää... Joo...hieman tunsin olevani kireänä saarta lähestyessä....mutta onnekseni sain huomata olleeni väärässä!
Nyt kyseessä oleva saarivaltio on niitä Karibian köyhimpiä Haitin lisäksi, mutta kun venepoika saavutti veneemme, hän oli kohtelias, esitteli itsensä ja kysyi joskos tarvisimme poijupaikkaa. Kieltäydyimme ja ilmoitimme yrittävämme ankkurointia. Tähän hän tuumasi, että ok ja poistui paikalta. Rannassa saimme huomata rannan kuiten olevan liian syvä ankkuroitumiseen ja kysyimme VHF:n kautta poijua viereisestä hotellista, josta pilottikirjamme ohjeisti poijua kysymään. Hetken kuluttua sama aikaisemmin tapaamamme poijupoika saapui hymyillen paikalle, ilmoityi, että ankkurihotelli ei enää vastaa poijuista ja ohjasi meidät poijulle hintaan 10USD/yö. Ei paha.
Kiinnityttyämme poijuun, hyppäsimme kumiveneeseen ja pöröttelimme rantaan. Kumivenelaituri oli matkan aikana ensimmäinen, jossa piti kävellä varovasti ettei kompuroisi veteen. Heitimme kumiveneen ankkurin veteen pitääksemme sen erossa laiturin kyljistä. Seuraavaksi kävelimme aivan kuin jonkun tavallisen perheen takapihan kautta päätielle, jossa hyppäsimme meille jo aikaisemmilta saarilta tuttuun kimppabussiin"kebabbi-koppiin", joka 4,5 EC:n yhteishintaan kuskasi meidät Roseaun keskustaan tullautumista suorittamaan.
Tullautuminen...jälleen kerran mielessäni pyöri Union Islandin tullitädin myymä kala-ateria, muistelin Martiniquen tullautumisen helppoutta ja pohdin, että mitäköhän nyt joudumme ostamaan ja millä hinnalla...Tullin edusta oli lähtevästä Martiniquen pikalautasta johtuen täpötäysi ja, kun kysyin tullivirkailijalta tullautumisesta, hän pyysi meitä palaamaan myöhemmin takaisin. Pari tuntia kiertelimme kaupungilla ja ihmettelimme jälleen uuden maan elämää. Kun saavuimme tullille takaisin saimme aloittaa paperintäyttöurakan. Ensimmäinen positiivinen asia oli, että onnistuimme kirjaamaan itsemme sisään ja ulos maasta samalla kertaa. Toinen positiivinen asia oli, että hintaa lystillä oli 25 EC-dollaria ja kolmas positiivinen juttu oli se, että meille ei kaupattu yhtään mitään ylimääräistä ja saimme vaihtorahammekin! Hienoa! Jos jotain negatiivista löydän, niin sen, että emme saaneet passeihimme leimoja muistoksi Dominicasta :(...näitä emme saaneet Martiniquella emmekä tule saamaan Guadaloupeltakaan...missähän seuraavat?
Ensimmäinen yö olikin melkoinen...ei sillä, että poijupaikka olisi ollut keinuva, vaan sillä, että viereisessä ravintolassa oli karaokeilta! Se jatkui ja jatkui....ja jatkui ja jatkui....jossakin vaiheessa yötä siirryttiin rab-battleen, jossa laulajat riimittelivät toisiaan suohon, jammasivat yhdessä jne....ihan ok, mutta ei kahdelta yöllä! Lapset nukkuivat autuaasti. Me kuuntelimme kuinka loputtomalta tuntuvat kappaleet käsittelivät sitä kuinka jonkun äiti on "kiva" ("your mama is a sexy bitch"), tai sitä kuinka marihuana on ihqua ("oooh...marihuana...oooh") :) Joskus kolmelta yöllä tämä järjettömällä volyymillä pauhannut "laulanta", jossa välillä naisääni kävi voihkimassa enemmän, tai vähemmän ("I'm sexy bitch...jeaaaaah...."), hiljeni. Ilmeisesti jokin naapureistakin oli kyllästynyt :) Bileet kuiten jatkuivat ja me väsyneet hymyilimme toisillemme ja nukahdimme ihan vain herätäksemme neljän tunnin päästä lauseeseen "äitii....on aaaaamuuuuu.."..... Voi tätä vanhemmuuden ihanuutta :) Ensin saamme puoliyötä kuunnella kuinka jotkut päästelevät parasta laulantaansa ja ihan ilmaiseksi vielä ja sitten saamme herätä ihaniin hymyihin valmiina uuteen päivään ja sen haasteisiin :)
Ehkä yön rasituksesta johtuen vietimmekin päivän veneellä. Lämpötila huiteli 30 asteen paremmalla puolen. Silti Aatos ja Suvi olivat täynnä virtaa...rakennettiin majoja (oikeita hikitelttoja), luettiin kirjoja, opeteltiin laskemaan numeroita ja välillä vähän siivoiltiin. Vasta illasta lähdimme kaupungille syömään ja katsomaan kuinka pääsiäistä juhlitaan.
Kaupunki oli hiljainen ja seesteinen. Liikkeet olivat kiinni, mutta torilla vihannes- ja hedelmäkauppiaat istuivat yön pimentyessä pöytiensä edessään varsin hymyilevinä. Yhdellä oli pick-upin lava täynnä vesimeloneita, toinen oli tullut torille palmun kautta tuoden mukanaan läjäpäin kookoksia, kolmannella oli vihanneksia ja niin edelleen. Kauppa kävi, vaikkakin ilta oli jo pimeä. Me kävimme syömässä ja lähdimme seikkailemaan kumiveneellämme läpi sinisiä neulakaloja kuhisseen poukaman...
Veneellä lapset jälleen urvahtivat yöunilleen...Suvi oikeastaan jo kumiveneen pohjalle. Me puolestamme käperryimme veneen takakannelle ihailemaan tähtitaivasta (etelän ristiä, leijonaa, siriusta jne.) ja nauttimaan viimeisiä makupaloja Ranskan Martiniquelta. Kuuntelimme jo edellisyöltä tuttua musisointia naapurista ja mietimme kuinka pitkään mahtavat tänä yönä laulella. Ilmeisesti pitkäperjantai näkyi kuiten ravintolan asiakasmäärässä siinä määrin, että jossain vaiheessa musisointi päättyi. Me ihailimme edelleen taivasta, luimme uutisia maailmalta ja pohdimme, että mikäs se tässä.....
Nyt on aamu. Juuri söimme valkosipulileipiä ja valmistaudumme matkan jatkumiseen. Haemme parin tunnin päästä pyykit ja ainiin! Noukimme tiukasti pohjaan juuttuneen kumiveneen ankkurin (joka piti kumiveneen hyvin paikoillaan) ja lähdemme kohti Dominican kärkeä, tai jopa Guadaloupea!
Palaillaan!
