Täällä olemme edelleen..siis St. Vincentillä...ainakin vielä hetken, sillä kohta, eli ihan pian, starttaamme yöpurjehdukselle kohti St. Luciaa, ja alustavien suunnitelmien mukaan kohti siellä olevaa Rodney Bayn satamaa.
Aika täällä on mennyt jälleen juosten. Miksi ajan pitääkin kulua näin nopeasti? Eilen tapasimme tuttavaveneemme Adelen miehistöineen ja täytyy kyllä sanoa, että huolestuttavasti juttumme kääntyivät jo kohti edessä, onneksi vielä kaukana olevaa, kotimatkaa. Tämä kotimatka tarkoittaa pääsääntöisesti juuri Atlantin ylitystä, sillä muu eteneminen tuntuu jo siihen nähden hyvin leppoisailta, näin niinkö hermojen kannalta ajateltuna :)
Mitä olemme tehneet? No tottahan toki olemme uineet :) Tämän lisäksi vuokrasimme kahdeksi päiväksi autot, meille oman ja Karhusille toisen. Eilen ajelimme "pienoisia" maastoreittejä renkaiden välillä pyöriessä tyhjää hienoisten nousujen aikana, jotka muuten tuli välillä tehdä vauhdilla, että pääsi ylös asti :) Huippua oli! Pienten kylien läpi ajellessa sai jälleen sitä oikeaa kuvaa siitä, miten maassa toimitaan.
Ajelun lisäksi teimme jotain muutakin :) ...pesimme pyykkiä, kävimme virkistäytymässä pitkässä suihkussa jne. Täällä Kingstownin lähettyvillä on kaksi selkeää ja hyvää ankkuripaikkaa, joista toinen on tämä meidän valitsema ja toinen Blue Lagoon, jossa virallinen satama. Eilen kuulimme, että meidän veneen syväys ei olisi riittänyt Blue Lagoonin väylälle, joten tämä paikka meille se oikea. Saimme kuiten ilmaiseksi käyttää sataman suihkuja (todella mukava juttu) sekä hyödyntää myös sataman kautta toiminutta pyykkipalvelua.
Illasta nautimme aistikkaan illallisen Big Foot -ravintolassa, jossa olimme vierailleet perheemme kesken jo aikaisemminkin. Ja tähänpä net mukavat aistimukset päättyivätkin, sillä veneellä edessä oli jo aikaisemmin matkalla tutuksi tullut kakkaviesti kakkapumpun tukkeuduttua....pumpusta löytyi avaamisen jälkeen suihkupullon korkki ja jokin tikku...mitä luultavammin kakkakepposen takana ihanaiset lapsemme, vai pitäisikö sanoa kuten Suvi vahingon satuttua: "se oli aalto...aallon vika se oli!"....vai olisikohan taustalla edelliset vieraamme ;) ....lämmin vene ja kakan löyhä....siitä on kyllä kunnon kakkakepposet tehty :)
Tänään vuorossa oli Markun kovasti odottama tulivuori vierailu. Kerroin jo aikaisemmassa blogitekstissä saaren edelleen toimivasta tulivuoresta, La SouFrieresta, joka edellisen kerran purkautui vuonna 1979. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vuorelle piti lähteä Markun, Sallan ja Villen, mutta aamulla myös Eero ja Anna-Marja innostuivat vaeluksesta, jolloin myös minä ja lapset istuimme autoon. Tulivuorelle kulkeva reitti on noin tunnin-kahden tunnin mittainen, riippuen siitä kuinka kova kuntoinen olet ja kuinka nopeasti haluat edetä, sillä nousua on paljon. Tästä syystä minä jättäydyin lasten kanssa hommasta jo ihan alussa. Me päätimme odotella muuta joukkoa ja leikkiä lähtöpaikalla sen pari tuntia, joka muilta kuluisi vuoren valloitukseen.
Vaellusreitin lähtöpiste oli rakennuksineen kaikkineen todella siisti ja arviolta muutama vuosi aikaisemmin rakennettu...paikalla ei ollut ketään, lukuunottamatta puiston hoitajia, paikallisia metsähallituslaisia, jotka tekivät alueen ylläpitotöitä. Lähtö tapahtui kahdessa erässä: Ryhmä-Rämä (Markku, Ville ja Salla) lähti ensimmäisenä, tavoitteenaan vuorenhuippu ja toisena matkaan lähti Retkeilijät (A-M ja Eero), joiden tarkoituksena oli edetä niin pitkälle kuin huvitti :) Me jäimme ihastelemaan kukkia, gekkoja (näin meille laji esiteltiin) sekä ympärillä olleen sademetsän ääniä. On se kuulkaas aika jylhän näköinen tuommoinen kasvustoltaan reheevääkin rehevämmän näköinen sademetsä, joka levittäytyi tulivuoren alarintellä ja laakson pohjalla. Todella upeaa äänineen kaikkineen.
Noin kolmen tunnin jälkeen metsäspolulta alkoi kantautumaan iloista puheensorinaa ja kumpikin ryhmä saapui autoille samalla erää. Ryhmä-Rämä oli valloittanut vuoren ja Ryhmä-Retkeilijät oli noussut 500 metriä (400 m jäi vajaaksi, kun lähtöpiste oli 300m merenpinnasta) rinnettä ylös ja kääntynyt sen jälkeen takaisin. Hyvä!, Hyvä!, Hyvä!-huuto kaikille :)
Tulivuoren jälkeen aloitimme meidän perheelle jo niin tutut lähtövalmistelut ja mistäpäs muualta niitä on helpompi aloittaa kuin tullista ja maahanmuuttovirastosta...huh! Kerta toisensa perään Markku sai kipparin ominaisuudessaan täytellä miehistölistoja syntymäaikoineen ja passinumeroineen. Ja kaiken tämän jälkeen joutuu vielä maksamaan siitä, että pääsee poistumaan maasta!
Tullin ja imigraation jälkeen erkaannuimme, sillä Karhusten perhe halusi testata Karibialla kovin suosittua KFC-ravintolaketjua, kun me puolestamme olemme testanneet sitä jo tarpeeksemme. Siispä met suuntasimme jo tuttuun Basilin baariin ja Karhuset friteeratun kanan ääreen :)
Syönnin jälkeen Markku alkoi etsimään autonavaimia, jotka olivat todella kadonneet! Yhtäkkiä markun mielikuviin tuli kuva Suvista ja avaimista...."Suvi.....mihin laitoit auton avaimet?...." ,"no...öööö...ööö....öööö...sinne lattialle minä ne panin...", "minne lattialle?...Suvi ??....", "ööö, ööö, ööö....en minä muista....". Niin....yritä siinä sitten... Minä olin jo varma, että lähtömme siirtyy ja saamme valtavan laskun, niin vuokraajalta kuin maksulliselta parkkipaikaltakin jolla auto para-aikaa nökötti. Sitten Markku muisti, että Suvi leikki avaimilla imigraatiossa. Sinne siis!
Imigraation portilla saimme huomata paikan olleen jo kiinni. Kysyimme kotiin lähdössä olleelta poliisilta, miten saisimme mahdollisesti imigraatioon jääneet avaimet ja hän neuvoi meidät viereiseen rakennukseen, pääpoliisiasemalle, apua kysymään. Kävelimme vanhan rakennuksen pihakäytävälle, jossa pyysimme apua. Ystävällinen poliisi lupautui käymään imigraatiossa, mutta meidän täytyi siirtyä pois käytävältä viereiseen tilaan. Tämä olikin mielenkiintoinen paikka, sillä se oli poliisien putka (vankila suoraan 1800-luvulta), jossa vangit olivat yhdessä tilassa kirjaimellisesti kalterin takana.Tilassa haisi voimakas kakka (oli ilmeisesti sielläkin kakkakeppostelijat olleet liikenteessä), eli ei meidän vene ole ainoa kakalta tuoksahtava paikka :) Lapset olivat huuli pyöreinä, mutta pian ymmärrettyään asian, he olivat jo vilkuttelemassa vangeille ja hyvin nopeasti kaltereiden takana olleet "maksullisten naisten" lateksi asuinen joukkio alkoi vilkuttelemaan myös lapsillemme...hieman piristystä tähän täytenäiseen sellielämään heillekin :)
Tovin tässä vankilarakennuksessa vietettyämme, mukava poliisi saapui takaisin meidän autonavaimet mukanaan. Siis ne löytyivät! Uskomatonta! Nyt hyppäsimme pika pikaa autoon ja ajelimme läheiseen ruokakauppaan täyttämään veneen ruokavarastoja ja kaupalta takaisin veneelle.
Veneellä kuiten vastassa oli jälleen "yllätys". Kuten otsikkokin asian jo kertoo, jälleen oli ollut kakkakeppostelija vauhdissa ja veneemme putket tukossa. Täh! Markku lähti Eeron ja Villen kanssa palauttamaan autoja, minä siivoilin ensin lentävät tavarat piiloon, jonka jälkeen aloitin täysien pönttöjen "manuaalisen" tyhjennyksen muovikupin ja ämpärin avulla. Yök! Saimme pöntöt juuri tyhjiksi ja putket hieman virutettya, kun miehet saapuivat ja Markku pääsi jatkamaan tämän haisu-projektin parissa. Kävi ilmi, että kakkapumppumme oli ilmeisesti vioittunut tämän edellisen tukkeuman johdosta eikä enää toiminut kunnolla. Otimme moottoripumpun pois ja palasimme alkuperäiseen takaiskuventtiilillä toimineeseen järjestelmään. Koetamme korjata ongelman Rodney Bayn -satamassa.
Siinäpä taas tarinaa, enemmän, tai vähemmän haisevaa :), mutta nyt lähdemme matkaan! Mukava paikka on ollut tämä St. Vincent...suosittelen kyllä kaikille tännepäin matkaaville.
Palaillaan!
Kapteenin huomautukset
-> kebabbiko(m)pin (paikallinen ryhmätaksi) hinta oli noin 50 eurosenttiä per henkilö/n. 10km.
-> parhaimmillaan pienellä jutustelulla kyytihinta on tippunut alkupyynnöstä valehtelematta 60 kertaa pienemmäksi.
-> Täällähän saa maksaa itsensä kipeäksi jos ei välitä neivotella
