Tämä saari erottuukin tähän mennessä koetuista saarista...myönteisesti edukseen :)....täällä asiat toimivat!
Martiniquen nimi tulee mitä todennäköisimmin carib-kansan siitä käyttämästä nimestä "Madinina", joka tarkoittaa kukkaissaarta. Kun Kolumbus vuonna 1502 löysi saaren hän nimesi tämän "Madinina" nimä mukaillen Martiniqueksi.
Kuten myös muut saaret, myös Martinique on saanut historiassaan nähdä kolonialismin aikakauden jonka aikana saarta ovat Ranskan lisäksi himoinneet omakseen niin Hollantilaiset kuin luonnollisesti Brititkin. Useiden yritysten jälkeen saari määrättiin vuonna 1676 osaksi Ranskalaista kuningaskuntaa.
Vuonna 1762 Britit valloittivat saaren. Pariisin rauhassa (1763) Ranskan täytyi "uhrata" Kanada, "muutama eekkeri lunta", saadakseen takaisin "kukkaissaarensa". Samana vuonna Josephine Tascher de la Pagerie, tulevaisuuden hallitsijatar, syntyi. Jos hän olisi syntynyt muutamaa kuukautta aikaisemmin, olisi hän ollut Britti.
Vuonna 1774 vallankumouksesta huolestuneet maanomistajat muiden kolonialistien kanssa auttoivat Englantilaiset palaamaan saarelle. Napoleon onnistui saamaan saaren takaisin hallintaansa vuonna 1802 luvattuaan palauttaa orjuuden saarelle kuten myös Guadaloupelle. Hän kuitenkin epäonnistui yrityksessään ja saari palasi Brittien hallintaan vuonna 1809, samana vuonna jolloin hän muuteen avioitui Josephinen kanssa. Pariisin toisessa rauhassa vuonna 1814 saari määrättiin takaisin Ranskan hallintaan.
1600-luvuku Martiniquella, kuten myös useilla muilla Karibian saarilla, oli sokerituotannon kulta-aikaa, jonka mahdollistivat Afrikasta tuodut orjat. 1700-luvun loppuun mennessä saaren etniset ryhmittymät olivat kokeneet myllerryksen siten, että suurin osa väestöstä edusti saarella Afrikkalaista taustaa. Afrikkalaistaustaisen väestön osuus saarelaisista kasvoi entisestään vuonna 1902, jolloin tulivuori Mount Pelee purkautui tuhoten silloisen pääkaupungin St. Pierren kokonaisuudessaan surmaten yhtä henkilö vaille koko kaupungin väestön (30 000 ihmistä) (Tämä yksi onnellinen selviytyjä oli muuten vanki, joka sai kiittää selviytymisestään vankilan paksuja seiniä :)). Koska suurin osa eurooppalaistaustaisista asusti pääkaupungissa, menehtyivät he purkausessa. Tämä muutti merkittäästi saaren ekonomista ja sosiaalista asemaa.
Vuonna 1946 saari yhdessä Guadaloupen kanssa liitettiin osaksi Ranskan "maakuntia", jolloin saarten elintaso parantui merkittävästi. Tämä elintaso näkyy täällä myös tänä päivänä.
Tämän päivän olemme ajelleet vuokra-autolla ympäri saarta ja voisimpas melkein väittää, että olemme ajelleet huulet pyöreinä ihmetyksestä, sillä maantieverkko esimerkiksi kolmekaistaisine moottoriteineen on käsittämätöntä. Siinä missä muilla saarilla tieverkosto on rakennettu vuorten rinteille, ovat saarelaiset, eli ranskalaiset kaivaneet tiet rinteiden sisälle :)
Hauska sattumus oli, kun ajelimme kohti entistä pääkaupunkia St. Pierreä ja minä suunnistin....siis miksi aina silloin, kun minä suunnistan tapahtuu kaikkea? No kuiten...seurailimme tietä sinne, minne minun mielestäni karttamme meidät neuvoi menemään (nyt ei muitenkaan ole kyseessä Ipadin gps kartta, vaan ihan papperversio). Totesimme yhteen suusta, että "no niin...nyt päästiin samanlaiselle pottupeltopäätielle kuin muidenkin saarten "päätiestö". Ainoa ero edellisiin saariin oli se, että kyseinen tie oli betonitie, jolloin pottupeltomaisuus oli samanlaista kuin olisi Saksassa mootoritiellä ajellut. Markku kysyi minulta, että olemmekos oikealla tiellä ja minä siihen tietäväisenä nyökyttelin, että "joo, ihan varmasti olemme". Onneksi en luvannut syödä sukkiani, jos olisin ollut väärässä, sillä samalla näin vasemmalla puolen meitä metsien takana moottoritien, jossa autot vilistivät samaan suuntain kuin me....päätin olla hiljaa ja toivoa, että tiemme eivät yhtyisi, jotta mieskuljetta ei pääsisi jälleen naljailemaan naisista ratissa, tai suunnistamistaidoistamme. No mitäs luulette miten kävi? No tottahan toki näin varoituskolmion tien päättymisestä eikä siinä mennyt kuin sekuntti, kun rakas mieheni tien nähdessään kysäisi, että "nooh....olimmekos oikealla tiellä vai?". Päätin turvautua Sannalta oppimaani lausahdukseen, jolle armaani ei voi mitään..."joo-o...tämä oli oikotie.." :) .....vierestäni kuului pientä juuri korvaani ulottuvaa tuttuakin tutumpaa mutinaa "oikotie....minä vielä sinulle oikotiet näytän :) "
Mount Peleelle johtava tie nousi pilvien yläpuolella. Sää oli vuorenhuipulle lähtevän vaellusreitin kohdalla hyvin sumuinen ja miehistömme nukkui takapenkillä, jolloin päädyimme jättämään vaelluskenkämme takakonttiin ja keskittyä nauttimaan kosteasta, mutta viileästä ilmasta. Hetken pilviä hengiteltyämme päätimme jatkaa matkaamme pois pilvestä läpi sademetsäreitin atlantin puoleiselle rannikolle.
Nyt olemme tutussa hampurilaispaikassa ilmaisen internetyhteyden parissa blogia päivittämässä. Lapset remuavat viereisellä leikkipisteellä muiden paikallisten lasten pitäessä tahtia yllä...
Huomenna vielä ajelupäivä. Lähdemme tutustumaan tarkemmin valtavan hypermarketin ruokavalikoimaan :)
Palaillaampa asiaan!
Tässä vielä muutama hauska huomioni: täällä on todella kuin olisi Ranskassa... autoissa ranskan EU-kilvet, puheluhinnat samat kuin EU-alueella, ihmisillä on ranskan passit ja ajokortit, ruokakaupoissa on valtavat juusto, kuivakinkku, patonki ja viinihyllyt (viini muuten suht. edullista), saari on todellinen banaaninkasvattaja saari (banaaniviljelysten koko valtava), autot eurooppalaisia....yllättäen suurin osa ranskalaisia
...mikäs se täällä...on vähän niinkuin kotoisa olo, vaikka olemmekin täällä maailman toisella laidalla :)
