perjantai 29. kesäkuuta 2012

Päivä Maarianhaminassa

Hei,

Päivä on ollut lämmin ja aurinkoinen. Aamulla härättyämme lähdimme seikkailemaan kaupungille. Ensimmäisenä kävelimme pyörienvuokrauspisteelle, mutta valitettavasti olimme liian myöhään liikkeellä, sillä pyöräkärry lapisille oli jo vuokrattu... Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan lähdimme etiäpäin....kävellen.

Näimme satamaan saapuessa lasten leikkipaikan rannalla ja lähdimme sitä etsimään. Päädyimme kauniiseen puistoon, jossa riikinkukko käveli meitä vastaan! Kyllähän siinä oli lapsilla ihmeteltävää. Kun riikinkukosta selvisimme vastaan tuli kanalauma (siis oikeita kanoja) kukkoineen. Suvi vähän pelkäsi kanojaean suojelevaa kukkoa, se varmaan näkyy myös kuvasta jossa Suvi kurkkii Markun jalan takaa :). Kyllä täällä luonto on niin erilainen kuin kotona.

Rannalla lapset intoutuivat leikkimään ihan tosissaan. Suvikin mukamas palelee uimahallissa, mutta eipäs palellut merivedessä! Rannalla katselimme kuinka veneitä lipui satamaan. Rannalla leikimme sen aikaa, kun jaksoimme ja tämän jälkeen lähdimme etsimään Aatokselle kenkiä ja syömään. Kenkiä emme löytäneet, mutta syömistä kyllä.

Illasta olemme levänneet päivän seikkailuista veneellä. Vähää vaille seitsemän keksin, että leipasen Markun siskon ohjeiden mukaisen erinomaisen kauraomenapaistoksen, mutta eipäs minulla ollut enää omenoita. Niitä lähdin hakemaan, mutta kappas kummaa, kaupat oli jo kiinni. Ruokakaupoista toinen meni kuudelta kiinni ja toinen seitsemältä. Kerkesin toisen kaupan ovelle juuri kun se meni lukkoon. En kuitenkaan luovuttanut, vaan koputin oveen, ja niin sain kuin sainkin hakea pari omenaa! Söimme herkullisen paistoksen ja lähdimme saunomaan.

Pesutilat täällä eivät ole erikoisia. Markku kuvasi niitä minulle sanomalla, että suihkut on kuin hiihtokilpailuissa! No ihan siistit net oli minun mielestä ja sauna oli hyvä (täällä sauna kuuluu hintaan). Suvi saunoi tomerasti ylälauteella ja opetti näille etelän ihmisille kuinka pohjoisessa saunotaan :)

Nyt alkaa vene hiljenemään. Taustalla soi Piilometsän sävelet (kiitos Tervaskantojen perheen).

Hyvä päivä!