sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Päivä Tankarissa

Päivä on kulunut saareen tutustuessa. Ilma on ollut lämmin ja puolipilvinen. Aurinko on kurkistellut usein pilvien takaa ja tällä hetkellä taivas on pilvetön. Harkinnassa on, että jatketaanko taas yöllä matkaa, vai jäädäänkö tänne yöksi. Luultavasti jatketaan, sillä tuulet kääntyvät taas vastaisiksi huomisen aikana.

Tankar on saarena todella hieno nähtävyys. Aamulla heräsimme, kun viereen saapui Kokkolasta alus kyydissään 160 matkustajaa. Saarelta on löydettävissä museo, kappeli, pieni kauppa ja vetonaulana majakka. Majakan on suunnitellut samainen henkilö joka on suunnitellut myös Pariisin kuuluisan nähtävyyden, Eiffel tornin. Ne jotka ovat vierailleet Eiffel tornilla ovat saattaneet kiinnittää huomionsa tauluun jossa kuvattuna on Tankarin majakka.

Majakan suhteen meillä kävi tuuri. Majakka on auki vierailijoille muutamana päivänä kesästä ja juuri tänään sinne pääsi kiipeämään. Miehet kiipesivät huipulle ja naiset istuskelivat sillä aikaa kalliolla syöden eväitä. Majakkaan johti 120 porrasta ja Aatos urheana kiikkui kaikki portaat!

Nyt olemme tankanneet massuihimme savusiikaa jota ystävälliset kalastajat antoivat meille mukaan Maakallan saarelta. Kiitos maittavasta ateriasta sinne! Ja nyt odottelemme saunan lämpenemistä. Suvi alkoi päivätirsoille ja Aatos katsoo Maailman vahvinta nallea!

Kylläpä on nyt leppoisaa!

Ps. Tanja voit lähettää sen laturin Vaasaan :)