perjantai 1. kesäkuuta 2012

Painevesijärjestelmä

Kuinka ollakkaan makeanveden painevesijärjestelmään oli pariin kohtaan jäänyt talveksi vettä, joka oli jäätynyt ja halkaissut putken parista kohtaa. Selvisimme kuitenkin melko helpolla, koska repeämät olivat kummatkin aivan liitoskohtien vieressä. Vedelläkin voi olla valtava voima sillä repeämä näytti samalta kuin vahingossa nuotion viereen jääneellä limsapullolla kuplineen kaikkineen. Hommassa kului pari helmeä ja yksi tukiholkki eli muutamalla eurolla selvittiin. Asian hyvä puoli oli oppi liitosten tekemisestä ja säästynyt vaiva syksyn täydelliseltä vesiärjestelmän kuivattamiselta. Lisäksi tuli huuhdeltua pilssi kun sinne kerkesi valua pari sataa litraa makeaa vettä.