Jotenkin jäi olo, että haluaisin vielä koota yhteen kokemuksiani Barbadoksesta. Tästä syystä nyt kirjoittelen, joskin jo Tobacon saarella ankkurivahdissa ollessani.
Muistan hetken, kun näin Barbadoksen ensimmäisen kerran kaukaisuudessa. Siellä se näkyi. Täysin tuntematon saari. Olinhan minä tieten jo jotakin lukenut saaresta opiskeluaikoinani, opettajana ja tottahan toki pilottikirjasta ja muista oppaista, mutta silti koin pientä epävarmuutta rinnassani. Pilottikirjamme ei antanut mitään hyviä arvioita saaresta. Kirjassa suurinpiirtein sanotaan, että "älä edes vaivaannu menemään saarelle". Kuinka siis mahtaisimme saada peräsimemme korjattua? Toinen mieltäni askarruttanut asia liittyi kulttuurillisiin tekijöihin. Kuinka minuun, valkoiseen eurooppalaiseen naiseen, suhtaudutaan maassa, jossa suurin osa väestöstä edustaa etniseltään taustalta Afrikkalaista perimää?...Olenko kuin valkoinen huutomerkki, jota tuijotetaan, jolle huudellaan, tai jolle jopa nauretaan?
Tietämättömyys on ollut se matkan yksi vaikeimmista asioista minulle. Tietämättömyys luo epävarmuutta, epävarmuus luo pelkoja ja pelko rajoittaa elämisen vapautta. Jossain määrin pelko on tottahan toki tervetullutta itsesuojeluvaistoa, mutta kyllä minä pääosin olen kokenut sen ärsyttävänä piirteenä itsessäni :)
Lähestyimme siis Barbadosta ja olo oli yhtäaikaa innokas, mutta yhtäaikaa myös hieman rauhaton. Ajelimme tullilaituriin, jonka ympärillä olleet ränsistyneet nosturit ja satamarakennukset lisäsivät epävarmuuttani... Apua...minne me olemme tulleet?! Toisaalta, kun katsoin ympärilleni, näin suuren Karibianristeilijän vieressämme ja pian laituriin saapui myös yksityinen megaluokan alus...jos tänne riteilijät saapuvat ja rikkaat aluksineen, eiköhän täällä ole jotain myös meille.
Ja olihan siellä! Vietimme saarella lähes kuukauden ja tänä aikana saimme kokea olevamme tervetulleita saarelle. Kertaakaan en joutunut pelkäämään. Ihmettelinkin paikallisten ihmisten huolehtivaisuutta myös TURVALLISUUTEMME suhteen..Tässä ote keskustelusta, jonka Sanna kävi paikallisten nais-parkkipaikkavartioiden kanssa kävellessään parkkipaikan läpi rantaa kohti: "Ethän mene rannalle enää tähän aikaan illasta nätti tyttö", "joo..käyn vain hakemassa räpyläni jotka piilotin rannalle päivällä..","no me odotamme täällä, että tulet takaisin...kauanko sinulla menee?", "kolme minuuttia...", "selvä, me odotamme" ja he odottivat.
Myöhemmin minulle selvisi, että koska suurin osa väestöstä on suht. köyhiä, esiintyy alueella jonkin verran ryöstelyä jotka kohdistuvat pääosin turisteihin, ja koska suurin osa väestöstä on mustia, joutuvat valkoiset yleensä ryöstelyn kohteeksi siinä oletuksessa, että he ovat turisteja. Ryöstely tapahtuu useimmin rannalla pimeän laskeuduttua ja kysyinkin tähän väliin, että mitä ryöstöön liittyy...tuleeko siinä pahoinpidellyksi tavalla, tai toisella? Minulle hymyiltiin ja kerrottiin, että ei suinkaan, sillä väestö saarella on niin turistimyönteistä, että tähän mennessä ryöstötilanteissa ryöstetyiltä on uhkaamalla viety rahat ja korut ja joskun jopa vaatteet päältä, jollei muuta varastettavaa ole ollut, mutta yleensä ryöstöuhreihin ei ole fyysisesti koskettu :). Älä siis kanna pimeällä mitään arvokasta mukanasi, jos Barbadokselle päädyt matkustamaan.
Eli turvallisuuden suhteen saimme olla saarella rauhassa. No entä mitä muuta silmiin pistävää huomasin. INFRASTRUKTUURI on alueella ränsistynyttä. Kuten jo aikaisemmassa blogikirjoituksessa kirjoitin, talot, rakennukset ja tiet olivat kehnossa kunnossa. Roskia heiteltiin surutta maahan. Useat ruokakaupat olivat sen näköisiä, että terveysviranomaiset Suomessa olisivat sulkeneet liikkeet heti. Jos kuitenkin tältä kaikelta sulkee silmänsä, voi nauttia kaikesta muusta ympärillä näkyvästä. Ja näin me pyrimme tekemään. Saimme nauttia ja kukaan ei saarella olomme aikana esimerkiksi sairastunut vatsatautiin...ainoastaan palaneet huulet vaivasivat kahta miehistöme jäsentä alkuloman :) ja niiden kautta pääsimme tutustumaan myös saarivaltion terveydenhoitojärjestelmään.
RUOKA oli kallista, sillä suurin osa siitä tuotiin ulkomailta (Made in USA, made in Trinidad, made in Jamaica jne.). Nakkipaketti (8 nakkia) 2,5 euroa, maito 1,8 euroa, juusto (Uusi-Seelanti) 500g 6euroa, Pampersin perus vaippapaketti (30 tarravaippaa) maksoi 27 euroa!!!! (onneksi täytin loppumatkan yövaippavarastot Espanjassa). Ainoat elintarvikkeet, jotka olivat halpoja Suomalaisittain, olivat rommi (15 euroa litra), olut (euron pullo), limukka (80 senttiä pullo).
Koska ruoka oli kallista ostaa, söimmekin lähes päivittäin ulkona. Sitä on täällä lämmössä huomannut, että selviää ruokailujen suhteen suhteellisen vähällä. Hyvä aamupala, kaksi pientä välipalaa, paljon juomista ja pimeän tultua (kuudelta illalla) tuhdimpi ruoka. Meillä oli satamassa hyvä ravintola, jossa söimme usein päivisin maittavan lounaan, hintaan 15 barbaaria, eli noin seitsemän euroa. Hyvää kalaruokaa saimme syödä Oistinssin kalatorilla hintaan 25-30 barbaaria, eli noin 10 euroa. Ruoka muistutti paljon Brittiläistä keittiötä (joka ei kyllä minua miellytä lainkaan), eli friteerattua ja upporasvassa paistettua oli tarjolla paljon, mutta onneksi tätä kevennettiin hyvillä salaateilla, maukkaalla makaonipiirakalla, tai riisillä. Kanaa syödään kalan ohessa paljon. Tiesitkös, että maailman kuulu MC Donalds joutui lakkauttamaan liikkeensä Barbadoksella huonon kannatuksen vuoksi. Sen sijaan kanaa eri muodoissa tarjoava pikaruokaketju KFC tuntui liikkeiden runsaudesta päätellen menestyvän alueella hyvin yhdessä Barbadoksen oman pikaruokaketju Chefetten kanssa.
Barbadoslaisten ystävällsyys ja huomaavaisuus on tullut esille jo useassa kirjoituksessa, mutta yksi asia missä he olivat suorastaan huonoja, oli ASIAKASPALVELU. Barbadokselle muualta muuttaneet naureskelivatkin meille, että ei aidot Barbaarit pidä työnteosta. Maalikaupan omistaja kertoi minulle seuraavia oma huomioitaan: "barbaarit "varastavat" sinulta työpäivän aikana mahdollisuuksiensa mukaan jopa neljä tuntia vain hyvää aikaa viettääkseen..."käväisen vähän syömässä" ja menee tunti..."käväisen ostamassa tähän osan" ja menee tunti...."pitää hakea vaimo töistä" ja jälleen menee tunti jne" Ihmettelin hänelle myös kauppojen tarjontaa, sillä en ole ikinä nähnyt, että wc-paperia on pakattu yksitellen pusseihin. Maalikauppias kertoi, että Barbaarit haluavat palkan joka päivä, tai vähintään kerran viikossa. Rahat tuhlataan heti, sillä ei huomista/pahaa päivää ajatella/pelätä kuten meillä euroopassa. "päivä kerrallaan...ja jos elät päivä kerrallaan, ei sinulla ole rahaa, kun vain yhteen WC-paperirullaan" Itävaltalaisnainen kertoi samaa. "täällä elämä on helppoa, ei stressiä huomisesta, ei ylihuomisesta. Jos sinulla tulee nälkä, hae kookospähkinä puusta, mene varjoon köllöttämään ja nauti elämästä" Sitä saarelaiset kyllä osasivat...nauttia elämästä :), mutta kun menit esim. Chefetteen hakemaan burilaista vastassasi oli rivi naisia tympääntyneet ilmeet kasvoillaan. Sinulta kysyttiin parhaimmillaan viereisen kassaneidin kanssa juttelun välissä mitä haluaisit syödä, sanottiin paljonko pitää maksaa, annettiin vaihtorahat ja siinäpä se dialogi kokonaisuudessaan :) Tähänkin tottui. Yleensä aina, jos sait hyvää asiakaspalvelua, työntekijä oli jostain muualta saarelle muuttanut :)
Reaggea-MUSIIKKI soi aamusta iltaan joka paikassa. Ihmiset tanssivat (olivat muuten huippuja siinä), lauloivat ja nauroivat....mikäs se siinä :) Parhaiten musiikinmakuun pääsi matkustamalla minibusseilla, jotka yhtä kokemaani lukuunottamatta olivat varustettu järeillä musiikkilaitteilla, ja joista raikasi tuttu "kebabbikomppi", jonka me käänsimme bussin kuumuudesta ja koppimaisuudesta johtuen "kebabbikoppi-rytmiksi". Eräs hauska huomio, jonka saarta kiertäessä teimme oli se, että paikalliset naiset olivat usein suhteellisen "runsaskokoisia" (lähinnä pepun ja tisujen alueelta) ja miehet puolestaan usein suhteellisen hyväkuntoisia. Markku tätä päätyi miehiltä kyselemään ja saikin kuulla, että "heii...naisen pitää olla runsas...me pidämme siitä, että on jotain mistä pitää kiinni", "no miksi sitten miehet ovat niin sutjakoita?"..."nooh...naiset pitää puolestaan siitä, että me miehet olemme laihoja. Niin...no...mikäs se siinä :) Käyhän se näinkin. Harvoin pääset vaatekaupassa toteamaan, että oma takalisto on sovituskoppiin tuoduissa housuissa aivan liian pieni, sillä Suomessa juuri se on osa joka minulta jää housujen ulkopuolelle, jos koko on liian nafti! Ja voi niitä mallinukkejenkin takapuolia...voi hyvä tavaton! :)
No sainko olla valkoisena naisena rauhassa...? No en... Koin olevani kaupungilla kävellessäni valkoinen huutomerkki. Kadulla kävellessäni tööttäilyyn ja huuteluun sai tottua...Tomikin ihmetteli kerran Markun ja minun kanssani kävellessään, että mitä kummaa autot tööttäilevät?? Kun pesin nyrkkipyykkiä satamassa lasten leikkiessä ympärilläni, sain kuulla kommentteja "on kyllä ilo nähdä valkoinen nainen pesemässä pyykkiä" jne. Jos käänsin katseeni takana menevälle tielle, sain nähdä pusuhuulia ja irstaita merkkejä ohi ajavista autoista, tai katsella ohi kävelevien naisten ihmetteleviä katseita. Kerran taakseni jopa parkkeerasi auto ihan vain sen vuoksi, että miehet saivat katsella, kun pesin mattoja....! (olisihan se mielenkiintoista, jos Miukin mattolaiturin viereen parkkeeraisi autoja miehiä täynnä, vain katsoakseen naisia, jotka mäntysaippualla jynssäävät mattoja). Päädyin ratkaisuun kääntää selkäni tiellepäin :) Minulle riittävät oman mieheni pusuhuulet, hymy ja puhtaat pyykit :)
Yksi asia mikä mieltäni oli myös ennen rantaumista mietityttäni, oli kysymys mustan ja valkoisen väestön välisistä jännitteistä. Olisiko niitä? Itse en nähnyt minkäänlaista rasismia puoleen enkä toiseen. Varmaan sitä saarella esiintyi, mutta itse saimme sen puolen huutelulta olla rauhassa. Kysyin asiaa kahdelta maahanmuuttajanaiselta (toinen Itävaltalaisrouva ja toinen ranskatar). Toinen heistä sanoi, että mitään polemiikkia ei ole, joskin musta kantaväestö ei pidä työnteosta, joka välillä kaihertaa mustien ja valkoisten välejä. Tästä syystä valkoiset tykkäävät työllistää esimerkiksi Guianasta tulleita työntekijöitä. Toinen puolestaan sanoi, että kotirouvana ollessaan hän törmää erirvosuuten usein:"jos minä en palkkaa kotiapulaista halutessani siivota itse, saan kuulla olevani pihi valkoinen, joka ei halua tukea köyhempiä ja jos minä puolestani palkkaan kotiapulaisen, saan kuulla olevani orjatyövoimaa tukeva pohatta". Sanna puolestaan oli ollut seikkailemassa paikallisella slummialueella ja äitynyt juttelemaan siellä paikallisten poikien kanssa, jotka olivat Sannan positiivisen asenteen vuoksi ihmetelleet ensinnäkin, mitä hän tekee kyseisellä alueella ja tämän jälkeen tiedustelleet esiintyykö Suomessa rasismia. Ota nyt selvää asiasta....
Kaiken kaikkiaan minä pidin Barbadoksesta kovasti. Menit minnepäin saarta tahansa, sinulle hymyiltiin, sinulle juteltiin ja sinun annettiin ymmärtää sinun olevan tervetullut maahan. Minulla on jo pitkä lista paikkoja joihin haluaisin matkustaa uudelleen elämäni aikana...on Kairo, New York, Lontoo, Milano jne. ja nyt tämän jo pitkän listan perään voin lisätä pienen saaren Karibialta, nimeltään Barbados.
Eilen lähdimme saarelta. Aamulla viereisen ravintolan täti tuli hyvästelemään meidät kyynel silmissään, viereisen vartiakopian vartia toi Markulle kirjeen, jossa toivoi meille hyvää matkaa ja kuvaa koti-Suomesta, venetelakan omistaja siskonsa miehen kanssa kävi halaamassa meitä ja viimeisenä telakan Guianalaistyöntekijä (joka jokaisena päivänä muisti lapsiamme jollain hyvällä) toivotti meille hyvää matkaa puhelinnumeromme kädessään, voidakseen soittaa meille jonain päivänä talonsa valmistuttua kutsuakseen meidät vieraakseen Guianaan. Ihania ihmisiä!
Jos ikinä eksyt Barbadokselle, vierale Bridgetownin ravintolassa nimeltään Bridgehouse. Täällä ihana ja lämminsydäminen Guianalaislähtöinen hymyilevä nainen toivottaa sinut tervetulleeksi. Samainen nainen huusi aina Suvin nähdessään "Hello pretty!" ja tarjosi lapsille ison lasin smoothieta. Tässä ravintolassa voit ihailla maisemaa Bridgetownin sydämeen, samaiseen maisemaan jonka löydät jokaisen setelin kääntöpuolelta. Kun suuntaat retkesi Bridgehousen jälkeen tämän setelimaiseman taakse, pääset kaduille joilla raikaa musiikki, ihmiset herkuttelevat paikallisilla "ruusunmarjoilla", hymyilevät toisilleen ja viettävät jälleen yhtä aurinkoista päivää keskenään :)
Kiitos tästä kokemuksesta!
Ps. mitä tulee pilottikirjamme moitteisiin saarta kohtaan. Pah! Ankkuripaikka joo...oli aika keinuttava, mutta ethän sinä mene saarelle ollaksesi veneessä. Höpö, höpö...Vettä saarella oli tarjolla yllin kyllin. On totta, että sitä on aika hankala hakea veneeseen, mutta sitäkin sait hakea kanavan vierellä olevista hanoista. Me teimme atlantinylityskanistereilla muutaman vesirallin kumiveneellä täyttääksemme vesitankit. That's it! Eihän nyt kaiken tarvitse aina olla kädestä suuhun tyylistä...pientä haastetta elämään! ;) No entä veneen korjauspalvelu? Kaikki tapahtui riks-raks-poks ja valmista tuli ja jälki oli hyvää! Apu löytyi nopeasti ja telakan auttamistahto oli korkea. Olen jo kirjoittanut palauteviestin kokemastamme pilottikirjan kirjoittajille. Ehkäpä ottavat kommenttini huomioon uutta painosta tehdessään :)
Pps. No entäs matkamme Barbadokselta Tobacolle? Se olikin jälleen uusi seikkailu, mutta siihen palaamme seuraavassa kirjoituksessa. Täällä olemme ja kaikki on enemmän kuin hyvin
