torstai 6. joulukuuta 2012

Viimehetken valmistautumista... Huomenna lähdetään...

Hei,

Tänään ja eilen olemme touhunneet, touhunneet ja touhunneet :) eilen puoli kahdelta yöllä kömmimme sänkyihin ja nukuimme makeasti. Näyttäisi kaikkia sen verran jännittävän lähtö, että kukaan ei huomannut kellon kulkua ennen kipparin valomerkkiä touhuajille :).

Tänään touhut veneellä ovat jatkuneet kuumeisesti. Hedelmät ja vihannekset on pesty laiturilla ja päälle on suihkutettu fairy-seosta -> torakat eivät ole tervetulleita salamatkustajia :) katsotaan miten käy... Hedelmille ja vihanneksille on myös tehty niiden vaatimia säilytysratkaisuja, jotta saisimme nauttia niistä mahdollisimman pitkään. Munat on päällystetty vaseliinilla ja porkkanat on kääritty folioon. Sipulit roikkuvat seiniltä ja banaanit ovat vihreitä ja suoraan blantaasilta noudettu. Vettä on ostettu niin, että jokaisella on kokkailujen lisäksi käytössä kaksi litraa juomavettä päivässä.

Edellä nyt oli ruokapuolen juttuja, mutta itse veneelle on tehty useita tarkastuksia ja nyt yönpimeyden jo laskeutuessa veneemme ylle on vielä maston viimeisen tarkastuksen aika. Kukaan ei halua lähteä veneellä jonka mastosta käytettäisiin nimitystä banaani :) Tämä pahalta kuulostava nimi vaivasi naapuriveneemme mastoa eilisen päivän, mutta oma mastomme onneksi näyttäisi välttyvän tältä nimitykseltä.

Nyt kaikki on vielä sekaisin. Huomenna menemme aamulla vielä kauppaan ja sen jälkeen...niin...sen jälkeen, jos kaikki on kunnossa, lähdemme matkaan :)

Nyt veneen keulan täyttää saksofonin sointi ja maamme laulu.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ps. Eilen jonotin kaksi tuntia sataman respaan, jotta saisin lapun jolla saan kirjattua veneemme maasta ulos ja tämän lapun kanssa kiirehdin poliisiasemalle, jossa sain meille leimatun lapun näytettäväksi Barbadokselle :)