perjantai 3. toukokuuta 2013

Bermuda vai Azorit?

Neljä päivää olemme edenneet kohti Azoreita. Tuulta on vain ollut kovin vähän, joten olemme joutuneet ajamaan aika paljon moottorilla. Sääennuste ennustaa koko tulevalle viikolle vastaisia tuulia, joten olemme miettineet muutammeko kurssia kohti Bermudaa ja jatkamme siitä kunhan tuulet ovat suotuisammat. Matkaa sinne on noin 500 mailia joten sinne purjehtiminen kestää nelisen päivää. Toinen vaihtoehto on, että jatkamme yhä kohti Azoreita.
Pari päivää aikaisemmin lähtenyt Adele purjevene on kääntynyt kohti Bermudaa. Heihin olemme olleet lähes päivittäin yhteydessä sateliittipuhelimella. Heidän matkaa voitte seurata osoitteessa www.adelepurjehdus.blogspot.com.
Kalasteltukin on, muttei vielä olla saatu syötävää saalista. Ainoastaan yksi iso levämöykky on tarttunut koukkuun, mutta sitä ei ruokapöytään ole kelpuutettu.
Toivomme parempia purjehdustuulia, mutta nyt siis seuraamme tilannetta ja teemme noin vuorokauden sisällä päätöksen vaihtoehdoista. Tämmöisellä pitkällä purjehduksella on varauduttu myös suunnitelmien ja reittien muutoksiin ja säätöihin. Aika paljon kuitenkin on tuulilla merkitystä. Mukavaa toukokuuta kaikille teille. Palataan taas jonkun päivän päästä asiaan.