St. Vincent - St. Lucia (Rodney Bay)

Hiphei!

Jälleen on uudet leimat passeissamme! Kaikki on hyvin ja elämä hymyilee. On ihanaa olla jälleen satamassa, saada hanavettä, käydä suihkussa, uida uima-altaassa ja nauttia juuri minua, eli turistia varten tehdystä kliinisestä, palvelualttiista ja kauniista ympäristöstä.

Matka tänne meni hyvin, joskin moottori oli päällä lähes koko matkan kierroslukeman ollessa enemmän, tai vähemmän. Pääosan purjehduksesta suorittivat miehet, etenkin Eero. Meno oli hyvin tasaista ja voisin jopa väittää, että nautinnollista verrattuna esimerkiksi Trinidad-Grenada väliin, joka oli hyvinkin ryskyttävää ja väsyttävää.

Perillä satamassa meidät ohjattiin kylkiparkkiin. Hintaa satamalla noin 30 euroa yö. Hinta sisältää 400 litraa vettä, jonkin verran sähköä (riittävästi meille), siistit suihkut sekä uima-altaan (kehnompi kuin Trinidadissa).

Tänään tapahtui jotain hienoa, sillä Aatos on nyt kirjaimellisesti oppinut uimaan. Me laitoimmekin vanhempina itsellemme tavoitteen, jossa matkan aikana ei välttämättä opita ajamaan pyörällä ilman apurattaita, puhumattakaan luistelusta, mutta uimaan opetellaan. Snorklailu onkin Aatoksen suosikki huvi. Toissapäivänä Aatos snorklaili ympäri venettä ja noustessaan vedestä ilmoitti isälleen, että "peräsin ja potkuri näyttivät oikein siistiltä", "voin isi tarkistaa ne huomennakin, jos vaikka niihin olisi kasvanut levää joka pitäisi puhdistaa". Kiitos Aatos!

Suvi menee lujaa perässä, mutta taidot eivät ihan vielä ole kovin luotettavia, mutta vauhtia ja yritystä riittää hänelläkin. Itseasiasiassa Suvi on kunnostautunut myös snorklailussa. Harva kaksi vuotias osaa käyttää snorkkeleita (lasit ja ilmaputki) yhtä hyvin kuin Suvi, joka tyytyväisenä sylistä käsin tutustuu vedenalaiseen maailmaan pää veden alla ja putki pinnalla ihan tolkuttoman pitkään. Suloinen pieni...

Tänään emme ole tehneet paljoakaan. Ollaan me kuiten uitu, pelattu korttia, syöty jäätelöä ja Anna-Marjan valmistamaa kookoskanaa, tutustuttu rantaravintoloihin ja ihmetelty elämää ympärillämme. Mikäs se tässä. Huomenna on Karhusten viimeinen päivä veneellämme ennen sunnuntaina häämöttävää kotiinlähtöä. Huomisesta vielä nautimme yhdessä täysin rinnoin :)

Hyvää yötä ja tietopakettia uudesta kohteestamme piakkoin.

Ps. Laitan vielä Jarin lähettämän kuvan jo hieman ruskettuneen näköisestä pojastanme :)

Kuvia viidakkoretkeltä tulivuorelle

Hyvät päivät ja päivien haisevat loput :)

Hei,

Täällä olemme edelleen..siis St. Vincentillä...ainakin vielä hetken, sillä kohta, eli ihan pian, starttaamme yöpurjehdukselle kohti St. Luciaa, ja alustavien suunnitelmien mukaan kohti siellä olevaa Rodney Bayn satamaa.

Aika täällä on mennyt jälleen juosten. Miksi ajan pitääkin kulua näin nopeasti? Eilen tapasimme tuttavaveneemme Adelen miehistöineen ja täytyy kyllä sanoa, että huolestuttavasti juttumme kääntyivät jo kohti edessä, onneksi vielä kaukana olevaa, kotimatkaa. Tämä kotimatka tarkoittaa pääsääntöisesti juuri Atlantin ylitystä, sillä muu eteneminen tuntuu jo siihen nähden hyvin leppoisailta, näin niinkö hermojen kannalta ajateltuna :)

Mitä olemme tehneet? No tottahan toki olemme uineet :) Tämän lisäksi vuokrasimme kahdeksi päiväksi autot, meille oman ja Karhusille toisen. Eilen ajelimme "pienoisia" maastoreittejä renkaiden välillä pyöriessä tyhjää hienoisten nousujen aikana, jotka muuten tuli välillä tehdä vauhdilla, että pääsi ylös asti :) Huippua oli! Pienten kylien läpi ajellessa sai jälleen sitä oikeaa kuvaa siitä, miten maassa toimitaan.

Ajelun lisäksi teimme jotain muutakin :) ...pesimme pyykkiä, kävimme virkistäytymässä pitkässä suihkussa jne. Täällä Kingstownin lähettyvillä on kaksi selkeää ja hyvää ankkuripaikkaa, joista toinen on tämä meidän valitsema ja toinen Blue Lagoon, jossa virallinen satama. Eilen kuulimme, että meidän veneen syväys ei olisi riittänyt Blue Lagoonin väylälle, joten tämä paikka meille se oikea. Saimme kuiten ilmaiseksi käyttää sataman suihkuja (todella mukava juttu) sekä hyödyntää myös sataman kautta toiminutta pyykkipalvelua.

Illasta nautimme aistikkaan illallisen Big Foot -ravintolassa, jossa olimme vierailleet perheemme kesken jo aikaisemminkin. Ja tähänpä net mukavat aistimukset päättyivätkin, sillä veneellä edessä oli jo aikaisemmin matkalla tutuksi tullut kakkaviesti kakkapumpun tukkeuduttua....pumpusta löytyi avaamisen jälkeen suihkupullon korkki ja jokin tikku...mitä luultavammin kakkakepposen takana ihanaiset lapsemme, vai pitäisikö sanoa kuten Suvi vahingon satuttua: "se oli aalto...aallon vika se oli!"....vai olisikohan taustalla edelliset vieraamme ;) ....lämmin vene ja kakan löyhä....siitä on kyllä kunnon kakkakepposet tehty :)

Tänään vuorossa oli Markun kovasti odottama tulivuori vierailu. Kerroin jo aikaisemmassa blogitekstissä saaren edelleen toimivasta tulivuoresta, La SouFrieresta, joka edellisen kerran purkautui vuonna 1979. Alkuperäisen suunnitelman mukaan vuorelle piti lähteä Markun, Sallan ja Villen, mutta aamulla myös Eero ja Anna-Marja innostuivat vaeluksesta, jolloin myös minä ja lapset istuimme autoon. Tulivuorelle kulkeva reitti on noin tunnin-kahden tunnin mittainen, riippuen siitä kuinka kova kuntoinen olet ja kuinka nopeasti haluat edetä, sillä nousua on paljon. Tästä syystä minä jättäydyin lasten kanssa hommasta jo ihan alussa. Me päätimme odotella muuta joukkoa ja leikkiä lähtöpaikalla sen pari tuntia, joka muilta kuluisi vuoren valloitukseen.

Vaellusreitin lähtöpiste oli rakennuksineen kaikkineen todella siisti ja arviolta muutama vuosi aikaisemmin rakennettu...paikalla ei ollut ketään, lukuunottamatta puiston hoitajia, paikallisia metsähallituslaisia, jotka tekivät alueen ylläpitotöitä. Lähtö tapahtui kahdessa erässä: Ryhmä-Rämä (Markku, Ville ja Salla) lähti ensimmäisenä, tavoitteenaan vuorenhuippu ja toisena matkaan lähti Retkeilijät (A-M ja Eero), joiden tarkoituksena oli edetä niin pitkälle kuin huvitti :) Me jäimme ihastelemaan kukkia, gekkoja (näin meille laji esiteltiin) sekä ympärillä olleen sademetsän ääniä. On se kuulkaas aika jylhän näköinen tuommoinen kasvustoltaan reheevääkin rehevämmän näköinen sademetsä, joka levittäytyi tulivuoren alarintellä ja laakson pohjalla. Todella upeaa äänineen kaikkineen.

Noin kolmen tunnin jälkeen metsäspolulta alkoi kantautumaan iloista puheensorinaa ja kumpikin ryhmä saapui autoille samalla erää. Ryhmä-Rämä oli valloittanut vuoren ja Ryhmä-Retkeilijät oli noussut 500 metriä (400 m jäi vajaaksi, kun lähtöpiste oli 300m merenpinnasta) rinnettä ylös ja kääntynyt sen jälkeen takaisin. Hyvä!, Hyvä!, Hyvä!-huuto kaikille :)

Tulivuoren jälkeen aloitimme meidän perheelle jo niin tutut lähtövalmistelut ja mistäpäs muualta niitä on helpompi aloittaa kuin tullista ja maahanmuuttovirastosta...huh! Kerta toisensa perään Markku sai kipparin ominaisuudessaan täytellä miehistölistoja syntymäaikoineen ja passinumeroineen. Ja kaiken tämän jälkeen joutuu vielä maksamaan siitä, että pääsee poistumaan maasta!

Tullin ja imigraation jälkeen erkaannuimme, sillä Karhusten perhe halusi testata Karibialla kovin suosittua KFC-ravintolaketjua, kun me puolestamme olemme testanneet sitä jo tarpeeksemme. Siispä met suuntasimme jo tuttuun Basilin baariin ja Karhuset friteeratun kanan ääreen :)

Syönnin jälkeen Markku alkoi etsimään autonavaimia, jotka olivat todella kadonneet! Yhtäkkiä markun mielikuviin tuli kuva Suvista ja avaimista...."Suvi.....mihin laitoit auton avaimet?...." ,"no...öööö...ööö....öööö...sinne lattialle minä ne panin...", "minne lattialle?...Suvi ??....", "ööö, ööö, ööö....en minä muista....". Niin....yritä siinä sitten... Minä olin jo varma, että lähtömme siirtyy ja saamme valtavan laskun, niin vuokraajalta kuin maksulliselta parkkipaikaltakin jolla auto para-aikaa nökötti. Sitten Markku muisti, että Suvi leikki avaimilla imigraatiossa. Sinne siis!

Imigraation portilla saimme huomata paikan olleen jo kiinni. Kysyimme kotiin lähdössä olleelta poliisilta, miten saisimme mahdollisesti imigraatioon jääneet avaimet ja hän neuvoi meidät viereiseen rakennukseen, pääpoliisiasemalle, apua kysymään. Kävelimme vanhan rakennuksen pihakäytävälle, jossa pyysimme apua. Ystävällinen poliisi lupautui käymään imigraatiossa, mutta meidän täytyi siirtyä pois käytävältä viereiseen tilaan. Tämä olikin mielenkiintoinen paikka, sillä se oli poliisien putka (vankila suoraan 1800-luvulta), jossa vangit olivat yhdessä tilassa kirjaimellisesti kalterin takana.Tilassa haisi voimakas kakka (oli ilmeisesti sielläkin kakkakeppostelijat olleet liikenteessä), eli ei meidän vene ole ainoa kakalta tuoksahtava paikka :) Lapset olivat huuli pyöreinä, mutta pian ymmärrettyään asian, he olivat jo vilkuttelemassa vangeille ja hyvin nopeasti kaltereiden takana olleet "maksullisten naisten" lateksi asuinen joukkio alkoi vilkuttelemaan myös lapsillemme...hieman piristystä tähän täytenäiseen sellielämään heillekin :)

Tovin tässä vankilarakennuksessa vietettyämme, mukava poliisi saapui takaisin meidän autonavaimet mukanaan. Siis ne löytyivät! Uskomatonta! Nyt hyppäsimme pika pikaa autoon ja ajelimme läheiseen ruokakauppaan täyttämään veneen ruokavarastoja ja kaupalta takaisin veneelle.

Veneellä kuiten vastassa oli jälleen "yllätys". Kuten otsikkokin asian jo kertoo, jälleen oli ollut kakkakeppostelija vauhdissa ja veneemme putket tukossa. Täh! Markku lähti Eeron ja Villen kanssa palauttamaan autoja, minä siivoilin ensin lentävät tavarat piiloon, jonka jälkeen aloitin täysien pönttöjen "manuaalisen" tyhjennyksen muovikupin ja ämpärin avulla. Yök! Saimme pöntöt juuri tyhjiksi ja putket hieman virutettya, kun miehet saapuivat ja Markku pääsi jatkamaan tämän haisu-projektin parissa. Kävi ilmi, että kakkapumppumme oli ilmeisesti vioittunut tämän edellisen tukkeuman johdosta eikä enää toiminut kunnolla. Otimme moottoripumpun pois ja palasimme alkuperäiseen takaiskuventtiilillä toimineeseen järjestelmään. Koetamme korjata ongelman Rodney Bayn -satamassa.

Siinäpä taas tarinaa, enemmän, tai vähemmän haisevaa :), mutta nyt lähdemme matkaan! Mukava paikka on ollut tämä St. Vincent...suosittelen kyllä kaikille tännepäin matkaaville.

Palaillaan!

Kapteenin huomautukset
-> kebabbiko(m)pin (paikallinen ryhmätaksi) hinta oli noin 50 eurosenttiä per henkilö/n. 10km.
-> parhaimmillaan pienellä jutustelulla kyytihinta on tippunut alkupyynnöstä valehtelematta 60 kertaa pienemmäksi.
-> Täällähän saa maksaa itsensä kipeäksi jos ei välitä neivotella

Bequia - St. Vincent

Heipparallaa!

Nyt vuorossa hieman historiapläjäystä alueelta :) hyppää pari kappaletta yli, jollei kiinnosta....

Näiden kauniiden Grenadiinien saarten varhaista historiaa voidaan kuvata Brittien ja Ranskalaisten välisenä taisteluna, jossa oman osansa tästä näyttelystä hoiti alueen alkuperäinen väestö, eli caribit sekä myöhemmät nk. mustat caribit.

Taistelun, joka kesti ja kesti, lopulta voittivat britit, joille saarten hallinta merkitsi lähinnä strategista voittoa, sillä saarten pieni maa-ala ja vedenpuute tarkoittivat käytännössä sitä, että saaria oli vaikea asuttaa. Kuitenkin niin britanniasta kuin ranskastakin löytyi perheitä, jotka halusivat saada saaret asuinkelpoisiksi ja pyrkivät tekemään niin orjatyövoiman avulla. Kun orjuus kiellettiin, saarten elämä palautui takaisin luonnonmukaiseen kalastukseen ja pientalouteen.

Grenadiinien hyötykäyttö lähti nousuun, kun St. Vincent alkoi kannustamaan yksityisiä maanomistajia kehittämään saarten toimintaa. Tämän kannustuksen tuloksena saaret ovat osakseen kokeneet suuren muodonmuutoksen, kuten Canouan, jossa lähes puolet saaresta on suurten hotelli- ja golfketjujen hallinnassa.

Eräs erikoisuus saarista on Mustique, yksityisomisteinen saari grenadiinien joukossa, jonka herra Colin Tennant sai kukoistukseen. Saaren luxusasuntoja omistavat mm. britannian kuninkaalliset, Mick Jagger, Raquel Welch ja David Bowie. Näiden maailman tähtien läsnäolosta johtuen meikäläisittäinen kulkeminen saarella on rajoitettua, jotta esimerkiksi englannin kuninkaallisille voidaan taata rauha lomailuun saaren suojissa. Me skippaamme saaren tältä erää ja annamme näille jettset-lomalaisille rauhan paratiisissaan :)

Bequian saarella oli myös oma mielenkiintoinen historiansa. Saari on suurin grenadiinien saarista, joka on St. Vincentin hallinnassa. Saaren 6000 asukkaan väestö koostuu pääosin afrikkalaisesta- sekä eurooppalaisesta perimästä (pääosin skotteja ja ranskalaisia). Tähän täytyy kuitenkin lisätä kalastajat New Bedfordista, jotka tulivat 1800 luvulla saarelle pyytämään valaita ja jotka jakoivat myös tämän kullanarvoisen taidon paikallisille kalastajille.

Nykyään valaanpyyntiä säädellään tiukoilla kansainvälisillä sopimuksilla, mutta silloin tällöin, kun rannikkovyöhykkeelle eksyy valas, saa se aikaan pienessä kalastajayhteisössä vipinää, kun kalastajat yrittävät harppuunoiden avulla saada valaan kiinni, sekä kuljetettua sen Petit Nevisin saarelle käsittelyä varten. Tämän valaanpyyntitradition johdosta saaren kalastajat ovat tunnettuja myös veneenrakennustaidoistaan. Veneet rakennetaan paikallisista materiaaleista ja historiansa aikana nämä veneet ovat osoittaneet merikelpoisuutensa useassa tapahtumassa. Näiden veneiden pienoismalleja myydään saarella myös turisteille muisto-/tuliaisesineinä.

Mutta nyt saareen nimeltä St. Vincent...

Tänään jätimme taaksemme Bequian kauniin saaren ja siirryimme tänne St. Vincentin pääkaupunkiin (Kingstown). Matka meni moottorilla vastatuulessa, mutta näin lyhyt matka moottorilla meni oikeastaan akkuja lataillessa sekä maisemia ihaillessa :)

St. Vincentin saaren Kolumbus löysi St. Vincentin päivänä. Saaren hallinnasta käytiin vääntöä ranskalaisten, englantilaisten sekä paikallisten caribien välillä. Tämä ranskalaisten ja englantilaisten välisen saaren hallintaoikeuden ratkaisi Versaillesin sopimus vuonna 1783 Britannian hyväksi. Tällä välin saarelle oli asettunut kuitenkin toinen ihmisjoukko ns. mustat caribit jotka olivat entisten orjien ja alkuperäisten caribien jälkeläisiä. Nämä mustat caribit halusivat suojelle oikeuksiaan saareen ja tähän oikeuteen myös ranskalaiset tarttuivat tarjoamalla yhteistä liittoumaa britanniaa vastaan. Tämä liittouma kuiten epäonnistui, caribit ajettiin suurimmaksi osaksi pois maasta (lähinnä Hondurakseen) kuten myös ranskalaisia kehoitettiin poistumaan saarelta. Vielä tänä päivänä voit nähdä ranskan jäänteitä kartan nimistössä ja paikallisten kasvojen piirteistä voit silloin tällöin huomata jäänteitä myös näistä alkuperäisistä saaren asukkaista :)

Vaikka saari on pieni, voi sen historiasta löytää siteen myös kaukaiseen Tahitin saareen. Kuuluisa kapteeni Bligh kuljetti uudella Providence -aluksellaan yli 500 leipäpuuta Polynesiasta St. Vincentin saarelle. Nykyään näitä leipäpuita näkyy vähän siellä ja täällä ja leipäpuun hedelmää on tarjolla muodossa, jos toisessa. Maku muistuttaa mielestäni hieman bataattia sekä keitettyä perunaa.

Vuosi 1902 on surullinen saaren historiassa, sillä silloin saaren tulivuori La Soufriere purkautui aiheuttaen 2000 ihmisen kuoleman (vuori purkautunut myös vuonna 1979). Tämä oli katastrofi saarelle, mutta uutisarvo pieneni kahden päivän kuluttua, jolloin läheisen saaren, Martiniquen, Mont Pelee purkautui aiheuttaen 30 000 ihmisen kuoleman.

Nykyisin maanviljely on saaren pääelinkeino, kiitos tuliperäisen hedelmällisen maaperän. Turismin osuus saarella on pysynyt verrattain pienenä verrattuna grenadiineihin. Tämä johtunee siitä, että saaren rannat ovat tuliperäisestä pohjastaan johtuen pääosin tummahiekkaisia, jolloin markkina-arvo "paratiisisaarena" on pienempi verrattuna muihin lähialueen saariin.

Meidän perhe tutustui saareen jo viime viikolla. Kokemus oli mukava ja osakseen suorastaan huvittava :) Viimeisenä aamuna kävelimme kaupungilla etsien aamupalaravintolaa (huonolla menestyksellä). Yhtäkkiä takanamme oli valkoinen pariskunta, joka kysäisi meiltä suomeksi, että etsimmekö ravintolaa. Täh! Olemme seuramatkojen ulottumattomissa ja yhtäkkiä meiltä kysytään keskellä Kingstownin kyläraittia suomeksi, että etsimmekö ravintolaa. Ei kait siinä...jatkoimme matkaamme hieman hämillämme. Kaippa pariskunta oli purjeveneellä liikkeellä....

Jatkoimme matkaamme ja yhtäkkiä seuraavakin valkoinen pariskunta tervehtii meitä suomeksi. Täh! Nyt Markku aloitti kokeen ja sanoi kaikille vastaantuleville valkoisille "terveppä terve!" ja uskokaa tai älkää, kaikki vastasivat hänelle suomeksi "terveppä terve!" Siis mitä ihmettä! Aikamme asiaa päiviteltyämme päätimme kysyä asiaa seuraavalta vastaantulijalta. Meille sanottiin hymyillen, että rantaan on aamusta parkkeerannut Kristiina Cruisesin alus ja noin 450 suomalaista oli valloittanut Kingtownin kadut :) Eipä siis ihme, mutta hauska tapahtuma silti.

Juuri silloin, kun luulit olevasi ainoa saaren suomalainen, olit väärässä, sillä tietämättäsi suomalaiset olivat suorittaneet joukkomaihinnousun saarelle. Että sillä tavalla! :)

Tänään olemme nautiskelleet lämmöstä. Aikuiset pojat kävivät kauppareissulla, kun naiset ja pieni poika suorittivat oman maihinnousunsa Young Islandin upealle hotellirannalle. Pienen neuvonpidon jälkeen hotellin laituripoika näytti meille rannan ja antoi luvan sen käyttöön. Ranta ei kuitenkaan pettävästä ulkomuodostaan huolimatta ollut mikään unelmaranta, sillä vedenalainen maailma osoittautui todella pistäväksi. Ensimmäisenä meitä varoitettiin merisiileistä. Ja voi vitsi, kun niitä riitti ja kuinka suuria ne olivatkaan! Siis järjettömän kokoisia merisiilejä. Ei siis jalkoja syvempään veteen, mutta snorklailu sallittiin. Toinen peto löytyi snorklaillessa, nimittäin pienen pieni meduusa, jonka polttava lonkero hipaisi kuin hipaisi käsivarttani aiheuttaen makian poltteen. Polte ei ollut kuitenkaan verrattavissa siihen meduusaan johon tein tuttavuutta vuonna 2007 kreikan purjehdusmatkallani, joten tällä kertaa mieheni sai huokaista helpotuksestaan, sillä viime kerralla kylmä olut oli hyvä helpotus poltetuskaan :) Nyt kipu hävisi lähes heti polttohetken jälkeen.

Nyt vene alkaa jälleen hiljenemään. Vietimme makean juusto-/viinihetken, nauttien erilaisia tuontijuustoja sekä portugalilaista viiniä, jonka arvo on noussut taivaisiin viinin matkatessa ekologisesti yli atlantin valtameren purjeveneellä :) Barbadokseltahan kuljetettiin rommia purjelaivalla eurooppaan ja tämän matkan aikana rommin hinta kuulemma nousee taivaisiin :)

Huomenna autoilemaan kahden auton turvin :) lähdemme tutustumaan saareen ja tottakai tähän vielä toimivaan tulivuoreen.

Hyvää yötä ja palaillaan asiaan!

Ps. Tänään myös paukkuliivien toimintaa testattiin ihan käytännössä... Hyvin toimivat :)

Petit Bateau - Bequia

Hiphei!

Petit Bateau...upea tähtitaivas, lämmin tuuli ja hurjisteleva ranskalainen katamaraaninkuljettaja. Ei kait siinä...

Illasta ympärillemme kehkeytyi säpinää, kun tolkutonta vauhtia ajanut katamaraani oikaisi ohitsemme matalikon puolelta ja suorastaan kurvasi eteemme suoraan pahki ankkuriköyteemme...siitäkin huolimatta, että Markku karjui kuljettajalle varoitushuutoja useampaan otteeseen....

No mitä tapahtui? Katamaraani koki elämänsä äkkikurvauksen temmattuaan mukaansa 17 tonnia painavan rouvamme :) ja tästä äkkikurvista johtuen alus syöksyi hallitsemattomasti kohti vieressämme ollutta toista katamaraania. Kolarilta vältyttiin ripeätoimisen kuljettajan ansiosta, joka sai tämän "rallialuksensa" hallintaansa juuri ennen mätkähdystä toiseen alukseen. No entä meidän rautarouva? Ei mitään...niiasi pikkuisen ja palasi takaisin paikalleen :) No mitä tuumasi tämä ranskalainen kuljettaja? Nosti olkapäitään ja huusi kipparillemme "Chain"(ketju), johon kipparimme taputti päätään ja huusi "brain"(aivot). Ei siis mitään pahoittelun sanaa tapahtuneesta (aika harmillista). Sähellyksen jälkeen veneellämme käväisi useita henkilöitä päivittelemässä kuskin ajotapaa "sehän ajoi kuin autoa"...niin...meitä on moneksi...jälleen tuli sanonta todistettua oikeaksi.

Tänään aamusta lähdimme nousevan auringon saattelemina kohti Bequijaa. Nukuttu yö Tobago Cays -saarella oli ollut omalta osaltani hieman levoton... En tiedä miksi, mutta hermoilin jostain syystä ankkurinme pitävyyttä, vaikka iltaisesta katamaraanin köysitörmäksestä johtuen ankkurimme oli mitä todennäköisemmin hyvin juntattuna pohjaan :)

Purjehdus oli mahtava. Tuuli upea ja aurinko lämmittävä (yllättäen). Vieraammekin ovat alkaneet saamaan väritystä iholleen..aivan ei väri vielä ole ruskea, vaan tällä hetkelle suht. punoittava, mutta eikhän se siitä :) Ensiapuna huomiselle purjehdukselle sinkkipastaa ja voimakasta aurinkosuojaa :)

Aikaa matkaan Bequialle kului noin neljä ja puoli tuntia. Juuri sopivasti ilta-auringon paisteessa ankkuroiduimme lähes täyteen Admirality bayn-poukamaan. Poijupaikka olisi ollut tarjolla 20USD hintaan, joka mielestäni on kova hinta paikasta johon ei kuulu mitään palveluita...niinpä ankkuroiduimme kuten suurin osa muistakin veneilijöistä hieman syrjemmälle näistä maksullisista poijupaikoista.

Auringon vielä antaessa viimeisiä säteitä ihollemme, suuntasimme rantaan, jossa saimme todeta paikan olevan kaunis veneileville turisteille suunnattu kohde. Illastimme maittavan aterian rantabulevardin ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme takaisin veneelle tähtitaivasta ihmettelemään. Eilen Suvi oli samoihin aikoihin unisena todennut kannella Sallalle, että "lampusta loppui patterit". Salla oli katsonut lähes nukkuvaa Suvia ja tuumannut, että "taisi Suvista loppua patterit", johon Suvi oli viimeisillä voimillaan tuumannut, että "too" ja nukahtanut :) Joskos tänä yönä myös minä saisin nukuttua...muu venekunta jo tuhisee...Salla ja Markku kannella, lapset vieressä ja muut keulassa :)

Huomenna luultavasti jatkamme matkaanme St. Vincentille.

Mutta nyt...Hyvää yötä ja huomenta...Ja iloista jo meneillään olevaa hiihtolomaa kaikille!

Tobago Cays/Petit Pateau

Hellurei!

Päivä snorklailtu. Saldona useita kaloja mm. kolmen noin metrin kokoisen tonnikalan muodostama parvi, kaksi suurta rauskua, kilpikonna ja useita useita pienia kaloja sekä kotiloita. Huippua!

Säätila...yllättäen aurinkoinen ja kuuma.
Tuulensuunta vakaa itäinen :)

Juuri palasimme veneelle ja söimme maittavan lounaan. Juuri ennen ruokailua veneemme viereen pörhälsi paikalliset kansallispuistovartijat, jotka veloittivat puistonkäyttömaksua 10EC/henkilö. Ilmeisesti käyvät täällä vain toisinaan, sillä viime kerralla emme vartijoihin törmänneet. Hyvä juttu, jos rahat menevät oikeaan tarkoitukseen.

Lämmössä täällä elostellessa olen pohtinut, että kuinkhan nopeasti sitä tottuu takaisin kylmän ilmanalaan? Aklimatisoitumista lämpöön on kuiten tapahtunut aika lailla huomaamatta, sillä merivesi tuntuu täällä jo viileältä ja tänään juuri ennen veteen hyppäämistä sainkin tehdä perinteisen henkisen valmistautumisen veden viileään kirpaisuun. Oikeastihan vesi ei meikäläisittäin ole mitään kylmää (~26 asteista), mutta siltä se tuntuu (Perämeren vettä odotellessa). Hotelleissakin niin Trinidadilla kuin St. Vincentillä olen säätänyt ilmastoinnin perinteiseen 21 asteeseen, mutta joka kerta olen saanut säätää lämpötilan uudelleen hiukka ylöspäin (25 asteeseen) herättyäni yöllä hampaat kalisten :) Toivottavasti aklimatisoituminen kylmään tapahtuu yhtä huomaamatta, jotta ei sentään sisällä tarvitse untuvapussissa nukkua :)

Yön vietämme luultavasti tässä ankkurissa ja aamusta lähdemme kohti Bequian saarta.

Palaillaan!

Canouan & Tobago Cays

Hei,

Täällä sitä edelleen elostellaan. Viikon vietimme Canouan saarella. Saari on toiseksi suurin saari grenadiinien saarijoukosta. Ihmiset ovat ystävällisiä, joka paikasta löytyy upeita rantoja ja elämä on täälläkin "yllättäen" hyvin leppoisaa. Ankkuroiduimme pääosaksi saarella viettämästämme ajasta Charlestown bayhin, jossa meno oli mainingeista johtuen aikas keikkuisaa, mutta ankkurin pito oli kahdella ankkurilla oikein hyvä. Eikä meitä keinutus haitannut..nukkuipahan yöt hyvin, kun luontoäiti hoiti tuudittamisen :)

Ankkuripaikalta kuljimme kumiveneellä viereisen Tamarind hotellin laiturille, johon kiinnitimme veneemme. St. Vincent- vierailun ajaksi kiskoimme kumiveneemme rantaan ajoittaisista suurista mainingeista johtuen. Tämä oli hyvä juttu, sillä kahden päivän päästä rannalla oli vastassa yllätys, sillä valehtelematta noin puolimetriä rannan hiekasta oli huuhtoutunut kovasta aallokosta johtuen mereen! Siinä hetken ihmettelimme rannan uudelleen muotoutumista ja pohdimme mitenköhän saisimme reippaasta aallokosta johtuen oman kumiveneemme vesille. Kyllähän se onnistui, mutta takamushan siinä kastui ;)

Juttelimme saarella, eräänä päivänä kauniina, mukavan taksikuskin kanssa, joka oli kuusi kuukautta elellyt Tanskassa. Hän kertoi, että lähti maasta lokakuussa, kun niveliä alkoi palelemaan. Hän kertoi, että häntä oli yritetty saada jäämään, mutta hän oli tuumannut yrittäjälle, että "tännekö jäädä?!! Täällähän lehdetkin tippuvat puusta, kun on niin kylmä....ei ei...ei tämä ole minun paikkani.." Eikä nämä ihmiset oikeastikaan ymmärrä kuinka joku voi pitää talvesta pohjoisessa. Minä olen yrittänyt puoltaa ja mainostaa talven ihanuutta, lunta ja sen puhdasta valkoista olemusta...mutta ei net oikein ota uskoakseen :) täytynee vielä jatkaa yritystä :)

Eilen siirsimme veneemme Canouan saaren toiselle laidalle, South Glossy Bay nimiseen niemeen. Sieltä pystyimme kävellen noutamaan markun siskon perheineen lentokentältä. Harvoissa paikoissa pystyy purjeveneellä käväisemään lähes lentokentällä :). Lentokentän pihalla ihmettelimme hetken maakilpikonnia, jotka viettivät iltaista ateriahetkeään leppoisasti lentokentän melusta huolimatta ojarummun vieressä. Lentokenttä oli muuten ahkeran rakennustyön alla. Canouan saaren pinta-alasta noin puolet on on hotelliketjujen ja golf-kenttien peitossa ja tämä kiitoradan pidennys palvelee juuri näitä turisteja, joita saarelle halutaan kuljettaa yhä suuremmilla lentokoneita. Nyt siis kiireellä tutustumaan Canouanin lähes käsin kosketeltavaan luonnonkauneuteen, sillä kohta se voi olla lentokentän valmistuttua vaikeaa :)

Illasta nautimme upean aterian Glossy Bayn rannassa sijaitsevassa Italialaisessa ravintolassa joka täyttyi illan aikana äärimmilleen asiakkaista. Olimme käyneet ravintolassa aikaisemminkin silloin, kun saatoimme Tanjan ja Jarin lentokentälle. Tällöin meille paikkaa suositteli paikallinen lentokenttätyömies. Samalla reissulla tutustuimme myös paikalliseen yksityiseen esikouluun ja kouluun. Näyttivät aivan samoilta kuin koulut meilläkin. Ainoa vain, että pihalla kasvoi palmut ja ikkunat vaikuttivat kovin heppoisilta näin suomalaisittain ajateltuna :)

Tänään tulimme snorklailemaan Tobago Cays -saarille. Ensimmäsenä suuntasimme Jack Sparrown rommikätkölle (Petit Tabac) ja saimme todeta sen olevan tyhjennetty. Elokuvan autiosaarta ei kuitenkaan voinut missään määrin väittää autioksi....olivat varmaan muutkin kuulleet tästä rommikätköstä :) Ei sentään...saaren olivat valloittaneet leijalautailijat joiden taidonnäytteitä saimme välillä katsella hieman turhankin läheltä. Leijailivat nimittäin niin hurmoksessa kameroille temppujaan esitellen, että välillä lauta suhahti metrin päässä lapsista. Tähän Markku-isä hieman reagoi kehoittamalla kohteliaasti lautailijoita varovaisuuteen, jonka jälkeen saimme ihailla "leijailua" sopivan etäisyyden päästä. Vedestä bongasimme päivän aikana kilpikonnia, merikäärmeen ja pallokaloja. Ihan kiva päiväsaldo :)

Nyt kannella pohditaan para-aikaa minne siirtyisimme yöksi ankkuriin. Minulle on aivan sama...kunhan ankkuri-, tai poijupaikka on pitävä :)

Ps. Toissapäivänä kävi hauskasti lauttamatkalla saapuessamme St. Vincentiltä. Olemme huomanneet, että tällä Trinidadin soca-musiikilla on hauska vaikutus paikallisiin, jotka suorastaan intoutuvat kuullessaan tätä karnevaalimaan musiikkia :) Markku laittoi peräpenkistä soimaan karnevaaleissakin kovasti soineen Differentology-kipaleen ja mitä tapahtui? Edellä olleiden penkkirivien matkustajat kääntyivät tervehdykseen ja lantiot alkoivat notkumaan...ei kait siinä! Musiikissa on taikaa :)