Tämä teksti kirjoitettu 17.4...lisään tähänkin kuvia myöhemmin :)
Heipparallaa!
Eilen aamusta lähdimme kohti St. Kittsin ja Nevisin välissä olevaa kanavaa "The Narrow" tarkoituksenamme etsiä itsellemme hyvä ankkuripaikka. Sää oli hyvä, jos nyt enää kohta neljän kuukauden jälkeen siniseltä taivaalta porottavaa aurinkoa voidaan pitää hyvänä kelinä...voidaan nimittäin sanoa, että siinä missä Suomen kesässä odottaa niitä aurinkopäiviä täällä odottaa niitä pilvisiä päiviä :) "oiskohan huomenna pilvistä?" Yleensä toive ei toteudu ja sen sijaan voimme lähes jokaisena aamuna todeta "tappajan" olevan taas taivaalla :)
Tappaja ei suinkaan ole ehkä parahin nimitys tuolle taivaallaa killottavalle pallolle, mutta kolmen tunnin ohjausvuoroni jälkeen sain todeta yllättäen, että jahas...jotain unohtui jälleen aurinkorasvata...tällä kertaa takalistoni, joka pikinipöksyjen peittämää aluetta lukuunottamatta hohkasi kirkuvan punaisena :)
Matka meni joutuisasti. Tuuli oli meille suotuisa ja ihastelimme maisemien vaihtumista, syvän sinisen väristä vettä, lentokaloja jne. Välillä tervehdimme kaukaisuudessa näkyvää Montserratin saarta nostanalla saaren vieraslipun saalinkiin :) Tulipahan tällekin aikanamme Trinidadilta ostamalle lipulle käyttöä :)
Lähestyessämme kanavaa kaivoin pilottikirjamme esiin ja mitä siinä lukikaan: "kanavan käyttö ei ole suotavaa, kanavan vaarallisuudesta johtuen" vaarallisuudella tarkoitettiin kanavan hetkellisiä matalia syvyyksiä. Näin kipparin ilmeestä tutun "jahas" -reaktion jonka jälkeen hän aloitti tarkemman merikartan tutkimisen...kuten usein aikaisemminkin...ei hätää! Syvyydet olisivat ehkä olleet matalahkoja ja karikot ympärillä pelottavia näille syvänmeren purjehtijoille, joilla satama-altaissakin parikymmentä metriä vettä alla, mutta meille perämeren purjehtijoille syvyydet olivat ihan normaaleita, jopa ruhtinaallisia :)
Pimeys saavutti meitä uhkaavasti, joten päätimme ankkuroitua ensimmäiseen pilottikirjamme suosittelemaan ankkuroitumislahteen, joka vapaasti meikäläisittäin suomennettuna oli "suuri lahti"...jätimme väliin pari muuta vapaasti seuraavasti suomennettua lahtea "paskottulahti" ja "pippelittömän helvetin lahti". Näiden lahtien nimet enteilivät jo jotain ei-mukavaa ja tästä syystä valitsimme sen minkä valitsimme :)
Lahdelma oli oikein nätti. Hiekkaranta poukamassa. Kaikki meni mallilleen. Olimme ainoat poukamassa majoittuneet. Pilottikirjassa kyllä mainittiin, että poukama ei ole hirveän suosittu purjehtijoiden parissa ja ihmettelimme tätä. Yöllä kuiten saimme yhden vastauksen. Yöllä, kun alkoi vinkkaamaan, vinkka kävikin poukamaan oikein kunnolla...tuntui, kuin peitto olisi lentänyt päältä :)
Aamulla vinkka jatkui, joten päätimme jatkaa matkaamme hyvissä ajoin. Ankkureiden nosto oli haastavaa :) ylös ne kuiten saatiin ja suunnaksi otimme saarensuojalaidan, mikä oli hyvä ratkaisu, sillä tuuli jatkui edelleen yllättävän kovana.
Suunnitelmat elivät ja nyt päätimme jälleen yhden brittisaaren nähtyämme palata takaisin ranskalaisten saarille ja suunnan kohti "pyhää Bartholomeusta", eli St. Barthelemyä ja sen pääkaupunkia Gustaviaa sen sijaan, että jälleen tutustuisimme oletuksemme mukaan yhteen vastaavaan paikkaan kuin Antigua (emme tiedä varmuudella, mutta näin vahvasti oletimme).
Matka tänne Gustavian poukamaan oli minun mielestäni kamala. Tuuli puhalsi keskiarvollsesti 17 m/s ja vesi roiskui. Huh, huh! Toivottavasti paluumatka ei ole tätä koko ajan. Minä jännitin ja Markku ohjasi köllötellen "ei ole parempaa tuulta!...katso!...ruoriin ei tarvitse koskea lainkaan ja vene menee juuri sinne minne me haluamme....tämmöisiä lisää!" Näin ehkä kipparin mielestä....minä valitsen kuitenkin hieman leudonmat tuulet :)
Tämä Gustavia onkin mielenkiintoinen pieni pääkaupunki. Onkos Suomella ikinä ollut omaa Karibian saarta? No ei ole, mutta arvaas kellä sellainen on ollut? No rakkaalla naapurimaallamme! Kadun nimet ovat Ruotsiksi jne, sillä jossain vaiheessa saaren historiaa saari lahjoitettiin Ruotsille, joka jossain vaiheessa luovutti saaren takaisin lahjoittajilleen (ilmeisesti saaren ylläpito tuli kalliiksi).
Nyt saari on yksi harvinaisuus antillien joukossa, sillä väestö etniseltä taustaltan edustaa pääosin eurooppalaista. Saari on ns. vapaakauppa-alue, eli tullia ei ole. Rantakadun täyttävät muotiliikkeet (Vuitton, Hermes jne.) isoine putiikkeineen, ravintoloista saa alkusopan hintaan 30 euroa jne. Mutta joo...sanotaanko näin, että siistimpää, rikollisuus 0% saarta emme ole vielä Karibialla nähneet ;) Voisin saaren nähtyäni verrata sitä Monacoon....pilottikirjamme mukaan, jopa amerikan rikkaat ja euroopan jetset-asukkaat pitävät saarta tyyriinä ja, jos tätä pystyisi yhtään ennustamaan saarelle astumatta ankkurissa olevien veneiden koosta käsin, niin voi hyvä tavaton!...ja veneitä on muuten paljon!
No...Nyt olemme joka tapauksessa Gustavian edessä ankkurissa ja voi.... osaa olla jälleen voittajaolo! Vähitellen aloitamme Suvin synttärijuhlat! Vuorossa on aarteenetsintää ja ongintaa :) Meidän pieni on jo kolme vuotias...
Palaillaampa jälleen! Huomenna lepopäivä, jonka jälkeen sään sallessa siirtyminen St. Martin/Maarten saarelle, joka on mailman pienin kahden (Ranska/Hollanti) valtion sulassa sovussa jakama saari.
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Antiguan viimeiset päivät
Tässä blogipäivitys muutaman päivän takaa. Meillä ei ole nettiyhteyttä, joten tekstit tulevat hieman jälkijunassa :) koitan lisäillä kuvia teksteihin myöhemmin.
Heips,
Antiguan huoltoprojektimme onnistui oikein hyvin. Näin niinkö jälkikäteen ajateltuna. Välillä sormet silikonista yhteen liimautuneina ja hiukset maalissa meinasi pieni epätoivon tunne iskeä :) Viimeinen niitti meinasi olla, kun aamulla herätessämme saimme huomata kumiveneemme killuvan paikoillaan...joskin ylösalaisin! Ilmeisesti mangrovepuihin kiinnitetyt peräköytemme olivat kumiveneen onnistuneet kippaamaan. Tottakai perämoottorimmekin oli vedessä. Seuraavaksi huomasimme, että peräsuihkumme knopit (ne joista väännetään lämmin ja kylmä vesi päälle) olivat myös irronneet (ilmeisesti samojen köysien vaikutuksesta). Äh! ....no onneksi kumivene sentään oli vielä paikoillaan :)
Ei siinä auttanut jäädä laakereilleen, vaan kumivene ylös ja moottorin huoltoon ja moottorin "kuivattelun" aikana snorkkelit päähän ja suihkuknoppeja etsimään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Moottori käynnistyi huoltorupeaman jälkeen nätisti, samoten suihkumme sai vipunsa takaisin :)
Viimeisenä Antigua päivänä lähdimme ostamaan satamasta niin kovin mainostettua "duty free" polttoainetta. En tiedä paljonko polttoaine olisi veroineen maksanut, mutta kallista tuo oli silti. Ostimme kuiten bensakanisterimme täyteen bensan hinnalla 2e/l. Maksusta tulikin hankalaa, sillä jo aikaisemminkin ryppyilleet luottokorttimme päättivät jälleen olla toimimatta. Meitä neuvottiin nostamaan rahaa läheisestä automaatista, mutta sekään ei rahaa antanut. Sillä välin, kun minä selvitin mikä mättää (syy: automaatti ei ottanut vastaan Master Card-kortteja), Markku meni hoitamaan tulliin uloskirjautumisemme. Markku kertoi, että tällä kertaa tarvitsi "hyppiä" vain viisi kertaa viereisten tiskien välillä saadakseen leimat passeihimme :) Siis käsittämätöntä! Tyypit istuvat vierekkäin sermin molemmin puolin, siis tulli ja imigraatio, mutta silti homma voidaan tehdä NIIN vaikeaksi: "Täytä tämä ja mene tulliin.", "Täytä tämä ja vie se imigraatioon", "Täytä tämä ja vie se takaisin tulliin" jne. Näkynsä kuitenkin, kun veneilijät kävelevät jonossa edestakaisin tiskiltä toiselle hymyillen matkalla toisilleen :)
Markun ollesa tullissa minä etsin ratkaisua käteisongelmaamme. "Ei meillä ole toista automaattia lähimailla...sinun täytyy lähteä St. Johniin, eli pääkaupunkiin". Mitäpä minä siihen...sinnehän meidän tuli seuraavaksi lähteä...paljonkohan sinne mahtaa olla matkaa?....pari kymmentä kilometriä...emme sis kävele :)
Hyppäsimme tuttuun kimppabussiin, jonka hinnaksi tuli suuntaansa 7ec:tä...ei paha! Yllättävää oli se, että vaikka Antigua mainostaa itseään yhtenä Karibian alueen "purjehdus-mekoista", ei saari kuitenkaan ole siihen panostanut muilta osin kuin vain satamien. St. John oli, kuten muidenkin englantilaistaustaisten saarien pääkaupunki, tuhruinen. Voisin jopa väittää, että Dominican jälkeen yksi tuhruisimmista. Tämähän ei meitä haittaa, mutta näiden ranskan saarien jälkeen asia vain kieltämättä hyppää silmille :) ....käsittämätöntä sinällään kuinka erilaisia saaret voivat olla!
Antiguasta lähdimme aamutuimaan, kunhan ensin maksoimme bensalaskumme -> odottelimme aseman ovella myyjän saapumista töihin :) täytimme vesitankin ja jatkoimme matkaa kohti uusia seikkailuja....
Ja seikkailuja ne olivatkin, mutta niihin palataan seuraavassa päivityksessä!
Heips,
Antiguan huoltoprojektimme onnistui oikein hyvin. Näin niinkö jälkikäteen ajateltuna. Välillä sormet silikonista yhteen liimautuneina ja hiukset maalissa meinasi pieni epätoivon tunne iskeä :) Viimeinen niitti meinasi olla, kun aamulla herätessämme saimme huomata kumiveneemme killuvan paikoillaan...joskin ylösalaisin! Ilmeisesti mangrovepuihin kiinnitetyt peräköytemme olivat kumiveneen onnistuneet kippaamaan. Tottakai perämoottorimmekin oli vedessä. Seuraavaksi huomasimme, että peräsuihkumme knopit (ne joista väännetään lämmin ja kylmä vesi päälle) olivat myös irronneet (ilmeisesti samojen köysien vaikutuksesta). Äh! ....no onneksi kumivene sentään oli vielä paikoillaan :)
Ei siinä auttanut jäädä laakereilleen, vaan kumivene ylös ja moottorin huoltoon ja moottorin "kuivattelun" aikana snorkkelit päähän ja suihkuknoppeja etsimään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Moottori käynnistyi huoltorupeaman jälkeen nätisti, samoten suihkumme sai vipunsa takaisin :)
Viimeisenä Antigua päivänä lähdimme ostamaan satamasta niin kovin mainostettua "duty free" polttoainetta. En tiedä paljonko polttoaine olisi veroineen maksanut, mutta kallista tuo oli silti. Ostimme kuiten bensakanisterimme täyteen bensan hinnalla 2e/l. Maksusta tulikin hankalaa, sillä jo aikaisemminkin ryppyilleet luottokorttimme päättivät jälleen olla toimimatta. Meitä neuvottiin nostamaan rahaa läheisestä automaatista, mutta sekään ei rahaa antanut. Sillä välin, kun minä selvitin mikä mättää (syy: automaatti ei ottanut vastaan Master Card-kortteja), Markku meni hoitamaan tulliin uloskirjautumisemme. Markku kertoi, että tällä kertaa tarvitsi "hyppiä" vain viisi kertaa viereisten tiskien välillä saadakseen leimat passeihimme :) Siis käsittämätöntä! Tyypit istuvat vierekkäin sermin molemmin puolin, siis tulli ja imigraatio, mutta silti homma voidaan tehdä NIIN vaikeaksi: "Täytä tämä ja mene tulliin.", "Täytä tämä ja vie se imigraatioon", "Täytä tämä ja vie se takaisin tulliin" jne. Näkynsä kuitenkin, kun veneilijät kävelevät jonossa edestakaisin tiskiltä toiselle hymyillen matkalla toisilleen :)
Markun ollesa tullissa minä etsin ratkaisua käteisongelmaamme. "Ei meillä ole toista automaattia lähimailla...sinun täytyy lähteä St. Johniin, eli pääkaupunkiin". Mitäpä minä siihen...sinnehän meidän tuli seuraavaksi lähteä...paljonkohan sinne mahtaa olla matkaa?....pari kymmentä kilometriä...emme sis kävele :)
Hyppäsimme tuttuun kimppabussiin, jonka hinnaksi tuli suuntaansa 7ec:tä...ei paha! Yllättävää oli se, että vaikka Antigua mainostaa itseään yhtenä Karibian alueen "purjehdus-mekoista", ei saari kuitenkaan ole siihen panostanut muilta osin kuin vain satamien. St. John oli, kuten muidenkin englantilaistaustaisten saarien pääkaupunki, tuhruinen. Voisin jopa väittää, että Dominican jälkeen yksi tuhruisimmista. Tämähän ei meitä haittaa, mutta näiden ranskan saarien jälkeen asia vain kieltämättä hyppää silmille :) ....käsittämätöntä sinällään kuinka erilaisia saaret voivat olla!
Antiguasta lähdimme aamutuimaan, kunhan ensin maksoimme bensalaskumme -> odottelimme aseman ovella myyjän saapumista töihin :) täytimme vesitankin ja jatkoimme matkaa kohti uusia seikkailuja....
Ja seikkailuja ne olivatkin, mutta niihin palataan seuraavassa päivityksessä!
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Antigua ja huoltoa...
Hiphei,
Täällä edelleen. Valmistautumista eli huoltoa. Tänään vuorossa ovat olleet päävinssit. Nämä matkamme kannalta suht. elintärkeät kapistukset ovat hoitaneet hommansa niin hienosti, että nyt oli paikka niitä hieman silitellä ja rasvailla, jotta jaksavat loppuun asti.
Irroitimme nämä palapelit paikoiltaan pienen ähkinnän jälkeen, jonka jälkeen Markku jäi putsailemaan (hiomaan, pakkeloimaan,uudelleen hiomaan ja maalaamaan) vinssien alustoja ja minä menin sisälle putsailemaan itse vinssejä.
Siinäpä se päivä mekikin. Minä poistelin vanhaa rasvaa vinssien hammasrattaista ja laulelin samalla lasten kanssa lastenlauluja. Loppu päivästä vaihdettiin ja minä lähdin hiomaan kantta ja Markku siirtyi sisähommin lasten kanssa.
Kyllä tämä tästä. Mukavaa on ollut touhuta :) Nyt vinssit odottavat pöydällä kokoamista -> toivottavasti se on yhtä helppoa kuin purkaminen ;)
Täällä edelleen. Valmistautumista eli huoltoa. Tänään vuorossa ovat olleet päävinssit. Nämä matkamme kannalta suht. elintärkeät kapistukset ovat hoitaneet hommansa niin hienosti, että nyt oli paikka niitä hieman silitellä ja rasvailla, jotta jaksavat loppuun asti.
Irroitimme nämä palapelit paikoiltaan pienen ähkinnän jälkeen, jonka jälkeen Markku jäi putsailemaan (hiomaan, pakkeloimaan,uudelleen hiomaan ja maalaamaan) vinssien alustoja ja minä menin sisälle putsailemaan itse vinssejä.
Siinäpä se päivä mekikin. Minä poistelin vanhaa rasvaa vinssien hammasrattaista ja laulelin samalla lasten kanssa lastenlauluja. Loppu päivästä vaihdettiin ja minä lähdin hiomaan kantta ja Markku siirtyi sisähommin lasten kanssa.
Kyllä tämä tästä. Mukavaa on ollut touhuta :) Nyt vinssit odottavat pöydällä kokoamista -> toivottavasti se on yhtä helppoa kuin purkaminen ;)
torstai 11. huhtikuuta 2013
Että näinkin voi tehdä.....vai voiko?
Tässä jälleen pieni opettavainen tarina tosielämästä :)
Otsikoksi tarinalle voisimme laittaa:
Penninsäästäjien säästökaupat....
Kävimme kiinakaupassa...oli halapaa :) Ostimme uudet kuulosuojaimet. Paketissa tuli kaupan päälle suojalasit ja hengityssuojain. "Tämähän on hyvä, ostetaanko?"(kysyi Marika) "ostetaan vain!"(vastasi Markku) ja niin sitä ostettiin. Kävimme vielä kalliissa Mr. Brigolagessa (tai jotain sen suuntaista) ja naureskelimme vastaavalle kolmen paketille, joka maksoi kolminkertaisesti siihen mitä me olimme maksaneet omastamme.
Ja sitten alkoi touhu-Pete töihin. Ensin vähän hiontaa ja sitten pakkelointia. Ajatteli touhu-Maija liittyä seuraan pakkelin hiontaan. Ehotti Petelle, että antaa Maijalle vanhat kuulokkeet, niin Pete saa uusien kuulosuojaimien lisäksi hengitys- ja silmäsuojaimet. Pete suostui. Sattui vain niin, että hengityssuojain oli vähän pienempi kasvoisille kuin Pete, sillä nenä jäi suojan ulkopuolelle. Joko ovat nämä kiinalaiset pienempi kasvoisia, tai sitten kyseessä oli lasten malli. Onhan se kyllä tärkeää niidenkin hengitystä suojata, ne kun ovat koko ajan kurkkimassa mitä ympärillä tapahtuu.
No ei siinä mitään. Jäljellä oli vielä kuulosuojaimet ja silmäsuojaimet. Ilmeisesti kiinassa tämä pöly ja muu vaarallinen aines lentää sivulta käsin, sillä suojista puuttui meille niin tutut linssit. Voihan olla, että suuressa kiinan maassa on niin kova sivuvinkka, että tavarat todella lentää sivusta päin.... Näin pohdimme, sillä olihan lasit aika järjettömät, näin niinkö meidän tarpeeseen...lasit pelkillä karmeilla. Hyvin kuiten istuivat, mutta eipä niistä meidän tarpeisiin ollut, vai pitäisiköhän harjoitella sivusilmähiontaa?
Niin, tai näin. Kuulosuojaimet sentään tuntuivat toimivan....ainakaan Aatos (alias Touhu-Pete II) ei kuule mitään suojaimet korvillaan...Ja Suvi oli oikein otettu uusista leluistaan :)
Näin jälleen säästötarinaa kiina-kaupasta...on se kumma, että sitä ei kerta toisensa jälkeen opi. Viimeksi ostimme kiina-kaupasta hyvät led-lamput, sellaiset kivat taskulamput lapsille....ja halvalla. Muuten hyvä, mutta eivät toimineet ja kaiken lisäksi Tomi sai sahata rautasahalla lamput poikki, jotta saimme sisällä olleet uudet paristot talteen...ja patterit laitoimme ihan oikein...ainakin toiseen, sillä naisen logiikalla laitoin toiseen toisinpäin kuin toiseen ;)
Palaillaampas asiaan!
Ps. Jäimme vielä Antigualle. Huollamme venettä...täällä hyvä. Jatkamme kunhan saamme valmista todennäköisesti Saint Kitts ja Nevis saarille ja sieltä suoraan brittiläisille neitsytsaarille miehistöämme vastaanottamaan. Neitsytsaarila lähdemme luultavammin Saint Martinin kautta kotia kohti kuun lopussa.
Otsikoksi tarinalle voisimme laittaa:
Penninsäästäjien säästökaupat....
Kävimme kiinakaupassa...oli halapaa :) Ostimme uudet kuulosuojaimet. Paketissa tuli kaupan päälle suojalasit ja hengityssuojain. "Tämähän on hyvä, ostetaanko?"(kysyi Marika) "ostetaan vain!"(vastasi Markku) ja niin sitä ostettiin. Kävimme vielä kalliissa Mr. Brigolagessa (tai jotain sen suuntaista) ja naureskelimme vastaavalle kolmen paketille, joka maksoi kolminkertaisesti siihen mitä me olimme maksaneet omastamme.
Ja sitten alkoi touhu-Pete töihin. Ensin vähän hiontaa ja sitten pakkelointia. Ajatteli touhu-Maija liittyä seuraan pakkelin hiontaan. Ehotti Petelle, että antaa Maijalle vanhat kuulokkeet, niin Pete saa uusien kuulosuojaimien lisäksi hengitys- ja silmäsuojaimet. Pete suostui. Sattui vain niin, että hengityssuojain oli vähän pienempi kasvoisille kuin Pete, sillä nenä jäi suojan ulkopuolelle. Joko ovat nämä kiinalaiset pienempi kasvoisia, tai sitten kyseessä oli lasten malli. Onhan se kyllä tärkeää niidenkin hengitystä suojata, ne kun ovat koko ajan kurkkimassa mitä ympärillä tapahtuu.
No ei siinä mitään. Jäljellä oli vielä kuulosuojaimet ja silmäsuojaimet. Ilmeisesti kiinassa tämä pöly ja muu vaarallinen aines lentää sivulta käsin, sillä suojista puuttui meille niin tutut linssit. Voihan olla, että suuressa kiinan maassa on niin kova sivuvinkka, että tavarat todella lentää sivusta päin.... Näin pohdimme, sillä olihan lasit aika järjettömät, näin niinkö meidän tarpeeseen...lasit pelkillä karmeilla. Hyvin kuiten istuivat, mutta eipä niistä meidän tarpeisiin ollut, vai pitäisiköhän harjoitella sivusilmähiontaa?
Niin, tai näin. Kuulosuojaimet sentään tuntuivat toimivan....ainakaan Aatos (alias Touhu-Pete II) ei kuule mitään suojaimet korvillaan...Ja Suvi oli oikein otettu uusista leluistaan :)
Näin jälleen säästötarinaa kiina-kaupasta...on se kumma, että sitä ei kerta toisensa jälkeen opi. Viimeksi ostimme kiina-kaupasta hyvät led-lamput, sellaiset kivat taskulamput lapsille....ja halvalla. Muuten hyvä, mutta eivät toimineet ja kaiken lisäksi Tomi sai sahata rautasahalla lamput poikki, jotta saimme sisällä olleet uudet paristot talteen...ja patterit laitoimme ihan oikein...ainakin toiseen, sillä naisen logiikalla laitoin toiseen toisinpäin kuin toiseen ;)
Palaillaampas asiaan!
Ps. Jäimme vielä Antigualle. Huollamme venettä...täällä hyvä. Jatkamme kunhan saamme valmista todennäköisesti Saint Kitts ja Nevis saarille ja sieltä suoraan brittiläisille neitsytsaarille miehistöämme vastaanottamaan. Neitsytsaarila lähdemme luultavammin Saint Martinin kautta kotia kohti kuun lopussa.
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Terveisiä tällä kertaa Antigualta!
Hiphei jälleen!
Antigua....kuten edelliset, mutta jotenkin erilainen. Jollei muuten, niin veneet ovat ainakin valtavia. Tällaiseen saimme esimakua jo Saint Lucialla Rodney Bayn satamassa, mutta no joo...se taisi olla pientä tähän verrattuna :) Illan pimetessä voimme tähtien lisäksi ihmetellä taivaalle syttyviä punaisia valoja, jotka varoittavat ympärillä pörrääviä helikoptereita törmäämästä näihin korkeisiin mastoihin, ja jos purjeveneet ovat suuria, niin näkisittepäs nämä moottoriveneet!
Satama-alueen venepaikat näyttävät lähinnä palvelevan näitä suurempia veneitä, mutta ankkuripaikkana satama-alue on tähän menneistä paras kokemistamme. Veneitä alueella on turkasen paljon. Puikkelehdimme poukaman aivan perimmäiseen nurkkaukseen ja löysimme meille aivan ihmeellisen ja melkeimpäs satumaisen paikan. Kuinkas monesti olet laskenut ankkurin ja kiinnittänyt toisen pään mangrovepuihin? Olemme ankkurissa niinkin historiallisessa paikassa kuin englantilaisessa satamassa. Nimi ei ole turha, sillä muinoin vuosina 1725-1889 englannin laivasto piti poukamaa tukikohtanaan. Poukamaa voidaan pitää lähes täydellisenä hurrikaanisuojana (hurricane hole).
Englantilainen satama (English harbour) on yksi ainoista alkuperäiseen kuntoon restauroiduista kolonialismin aikaisista rakennelmista, joten tästä syystä otin vallan näin ensimmäisen perämiehen roolissa suunnistaa veneemme tänne pariksi päiväksi maisemia ihmettelemään. Ja täällä olemme pari päivää viettäneet, joskin emme maisemia sen enempää ihmetellen, vaan venettä Atlantille valmistellen. Olemme siivoilleet kantta, hioneet ja maalanneet. Olen ostanut silikonituubit valmiiksi, jotta saan varmistella vielä muutamia riskikohtia vesitiiviiksi (hanhenkaulat, keulaluukut ja etuikkunat). Varmistustiivivistimme esimerkiksi etuikkunamne Las Palmasissa ennen matkaamme tällä puolelle Atlantia, mutta muutamassa kuukaudessa aurinko ja suolavesi ovat tuhonneet nämä tiivistykset, joten teen ne uudestaan.
Huomenna, tai ylihuomenna jatkamme matkaamme :) vielä en tiedä minne...
Ps. Antigualle virallisesti kuuluva Redondan saari omistaakin jälleen yhden mielenkiintoisen historian karibian saarista. Tämä asumaton jyrkkäseinämäinen tuliperäinen saari on kuningaskunta, jolla on virallinen hallitsija! ....kuinkahan virallinen lie...se jääkin sitten kysymysmerkiksi meille :)
Antigua....kuten edelliset, mutta jotenkin erilainen. Jollei muuten, niin veneet ovat ainakin valtavia. Tällaiseen saimme esimakua jo Saint Lucialla Rodney Bayn satamassa, mutta no joo...se taisi olla pientä tähän verrattuna :) Illan pimetessä voimme tähtien lisäksi ihmetellä taivaalle syttyviä punaisia valoja, jotka varoittavat ympärillä pörrääviä helikoptereita törmäämästä näihin korkeisiin mastoihin, ja jos purjeveneet ovat suuria, niin näkisittepäs nämä moottoriveneet!
Satama-alueen venepaikat näyttävät lähinnä palvelevan näitä suurempia veneitä, mutta ankkuripaikkana satama-alue on tähän menneistä paras kokemistamme. Veneitä alueella on turkasen paljon. Puikkelehdimme poukaman aivan perimmäiseen nurkkaukseen ja löysimme meille aivan ihmeellisen ja melkeimpäs satumaisen paikan. Kuinkas monesti olet laskenut ankkurin ja kiinnittänyt toisen pään mangrovepuihin? Olemme ankkurissa niinkin historiallisessa paikassa kuin englantilaisessa satamassa. Nimi ei ole turha, sillä muinoin vuosina 1725-1889 englannin laivasto piti poukamaa tukikohtanaan. Poukamaa voidaan pitää lähes täydellisenä hurrikaanisuojana (hurricane hole).
Englantilainen satama (English harbour) on yksi ainoista alkuperäiseen kuntoon restauroiduista kolonialismin aikaisista rakennelmista, joten tästä syystä otin vallan näin ensimmäisen perämiehen roolissa suunnistaa veneemme tänne pariksi päiväksi maisemia ihmettelemään. Ja täällä olemme pari päivää viettäneet, joskin emme maisemia sen enempää ihmetellen, vaan venettä Atlantille valmistellen. Olemme siivoilleet kantta, hioneet ja maalanneet. Olen ostanut silikonituubit valmiiksi, jotta saan varmistella vielä muutamia riskikohtia vesitiiviiksi (hanhenkaulat, keulaluukut ja etuikkunat). Varmistustiivivistimme esimerkiksi etuikkunamne Las Palmasissa ennen matkaamme tällä puolelle Atlantia, mutta muutamassa kuukaudessa aurinko ja suolavesi ovat tuhonneet nämä tiivistykset, joten teen ne uudestaan.
Huomenna, tai ylihuomenna jatkamme matkaamme :) vielä en tiedä minne...
Ps. Antigualle virallisesti kuuluva Redondan saari omistaakin jälleen yhden mielenkiintoisen historian karibian saarista. Tämä asumaton jyrkkäseinämäinen tuliperäinen saari on kuningaskunta, jolla on virallinen hallitsija! ....kuinkahan virallinen lie...se jääkin sitten kysymysmerkiksi meille :)
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Guadaloupea ympäri pari päivää
Heips,
Täällä olemme, vailla nettiyhteyttä, mutta täällä me silti olemme :) ja kaikki on hyvin.
Eilen siirsimme veneemme tänne Anse Deshaiesin poukamaan. Paikka oli tullessamme täynnä veneitä...onhan kyseessä useiden veneiden pysähdyspaikka. Emme edellisessä ankkuripaikassa vielä tutustuneet saareen oikeastaan mitenkään, sillä sairastimme kevätflunssaa emmekä jaksaneet neniämme hirveästi satamaa pidemmälle esitellä :) Vähän haistelimme ilmaa ja that's it :) Luin kuiten muiden veneilijöiden kokemuksia saaresta eivätkä ne hirveästi antaneet odottaa mitään ihmeellistä.
Guadaloupen, perhosen muotoisen saaren, historia noudattaa samaa kaavaa kuin aikaisemmillakin saarilla. Aluksi saarta asuttivat rauhallisiksi luonnehditut arafakit, joiden jälkeen saaren otti haltuunsa pelätyt caribit, jotka hurjimmissa tarinoissaan söivät viholliset suihinsa. Caribit pitivät valtaa kunnes kolonialistit euroopasta saapuivat saarelle Kolumbuksen johdolla.
Caribit kutsuivat saarta nimeltä "Karukera", joka tarkoittaa kauniiden vesien saarta. Löytyyhän saarelta karibianmeren saarten korkeimmat vesiputoukset jne. Kolumbus puolestaan löydettyään saaren 4.10.1493 nimesi saaren espanjalaisen luostarin mukaan "Meidän hieno rouvamme Guadalupe De Estramadira".
Vuonna 1635 saaren ottivat haltuunsa ranskalaiset ja vuonna 1759 britit. Ranskalaiset olivat tähän mennessä perustaneet saarelle yhden kaupungin, Basse Terren. Englantilaiset perustivat tottakai toisen kaupungin, Pointe-a-Pitren, joka sai nimensä hollantilaisen miehen, "Peterin"?mukaan.
Pariisin rauhan 1763 mukaisesti saari palautettiin ranskalle ja vuodesta 1946 saari, kuten Martinique, saari on kuulunut osaksi Ranskaa yhtenä tämän "maakuntana". Saaren asukasmäärä on noin 420 000, josta noin 100 000 asustaa saaren taloudellisen keskuksen, Point-a-Pitren ympäristöä, kun noin 14 000 asuu saaren hallinnollisessa pääkaupungissa, Basse Terressä.
Saaren talous on pitkälti nojautunut sokeriin ja banaaniin....kiitos kysynnän ja maataloustukien :) Vähitellen kuitenkin painoarvo maataloudesta on siirtymässä matkailuun ja sen oheistuotteisiin.
Siinäpäs hieman historiaa ja nykyaikaa. Mutta mitäs me olemme tehneet?
Me olemme nautiskelleet :) Dominicalla saimme jälleen tehdä tuttavuutta venepoikien kanssa sekä muiden "jullien", jotka tarjosivat mitä ihmeellisimpiä palveluitaan. Koomista oli esimerkiksi se, että lähtiessämme Dominicalta ohitimme noin parin mailin etäisyydeltä parhaan ankkuripaikan (Prince Rubert Bayn) ja täällä parin mailin päässä oli ensimmäinen venepoika väijymässä lähestyviä aluksia pienellä värikkääksi maalatulla aluksellaan.
No joo... Kun vaihdoimme maisemaa Guadaloupelle, kaikki tämmöinen turha loppui. Jälleen uudessa ankkuripoukamassa saimme rauhassa etsiä itsellemme ankkuripaikan. Saimme viedä roskat rannalla olleeseen lajittelupisteeseen jne. Kaiken tämän teimme ihan itse, ihan rauhassa..ilman, että joku pyysi saada viedä roskamme hintaa x ja y :) Kiva juttu.
Rannassa saimme todeta Deshaiesin olevan oikein siisti kylä. Löysimme itsemme kaupungintalolta, josta koitimme kysyä tietä lähimmälle autonvuokraamolle. Hieman mutkien kautta löysin itseni kysymästä asiaa kaupungintalon työntekijöiden ruokahuoneessa siltä ainoalta henkilöltä, joka puhui avitettavasti englantia. Yllättävää, että huomaan olevani tämän kielijutun kanssa jo suht. sujut. Yllättävän vähällä sitä oikeasti pärjää, jos vain jaksaa yrittää....Martiniquella Markku piirsi sarjakuvan nettiliittymäkauppiaalle saadakseen selväksi tapahtuneen ja siitä seuranneen ongelman. Minä puolestani osoitin itseäni, leikin ajavani autoa pyörittäen käsissäni kuvitteellista rattia ja sanoin prum prum ja tämän jälkeen sanoin kysyen "Avis, Budget, Europcar....?". Tämän jälkeen naisen ilme kirkastui ja minulle annettiin ohjeet vuokraamolle. Näin sitä pitää!
Nyt meillä on ollut auto pari päivää. Ensimmäisenä lähdimme ilman mitään ohjeita etsimäänVolvo Penta jälleenmyyjää. Kuulostaako hullulta? No niin markkukin sanoi, kun kerroin tämän vastaukseksi hänen ongelmaansa puuttuvista varaosista. "mistähän ajattelit lähteä liikettä etsimään?" "no höh...sataman vierestä tietenkin!" "aikas vaikea löytää liikettä suuresta kaupungista ilman mitään ohjeita" "kyllä se löytyy, jos se siellä on...ja katsos..tuossahan menee Volvo...täällä myydään volvoja....kyllä täällä täytyy siis olla Volvo Pentakin :) (jonkin asteista naisenlogiikkaa)"
Markku ajoi. Minä ihmettelin näitä valtavia moottoriteitä, autoliikkeiden paljoutta ja sitä, että, jos joku olisi peittänyt palmut, laskenut hieman lämpötilaa ja nostanut nopeuksia, olisin väittänyt ajelevani etelä-Ruotsissa. Niin tutulta tuntui ympäristö. Aivan uskomatonta! Kaupungissa näytetään harrastavan grafiittitaidetta aika lailla. Jos Lissabon oli tämän vuoksi hieman tuhruisen oloinen, on tämäkin, mutta joukossa on todella paljon todella hyviäkin töitä. Ihan innolla myös niitä ihailin.
....no kuiten...siinä samalla suunnistelin ihan perinteisen paperikartan turvin kohti marinaa....läpi kaupungin, jossa ihmettelimme suunnatonta määrää kylttejä, joissa luki "Perse" muodossa, jos toisessa. Viimein pääsimme selville tästä pyhästä John Perseestä, nobelin runoilijasta, joka asusteli Guadaloupella ja hänen kunniakseen "Perse" on hyvin suosittu nimistössä käytetty nimi....oli "Perse" hotelli ja "Perse" ravintolaa puhumattakaan "Perse" museoista ja "Perse" kadunnimistä jne. :) Onkohan ne saman henkilön mukaan nimetty ne muinoin kanarialta ostamani kasvojenpuhdistusliinat... "Make up by Perse" ;)
Automatkamme jatkui läpi kaupungin todelliselle laitakaupungille, jossa "kaupalliset naiset" reunustivat katuja. Suurin osa istui ihan vain penkeillä odottamassa kyytiään, mutta muutama osoitti aktiivisuuttakin vilkuttelemalla kipparilleni...minä vilkutin takaisin :) Kyytiin olisivat luultavasti halunneet...olihan lämpötilakin 29,5 astetta vielä ilta seitsemältäkin....mutta olisipas ilme ollut varmasti makia, jos olisimme neidin istuttaneet lastenistuinten väliin takapenkille ;) Emme siis pysähtyneet, vaan jatkoimme matkaamme. Ja hei! Arvaatkas mikä tuli vastaan juuri ennen marinaa? No Volvo Penta! "no niin rakkaani...minähän sanoin, että kyllä se löytyy." ....Olinpas kiitollinen tilanteesta! Hyvä minä, hyvä!
Volvon jälkeen kiertelimme hieman ihmettelemässä maisemia ja illaksi saavuimme marinaan ruokailemaan Aatoksen lempiruokaa, eli susheja. Päätimme ostaa itsellemme 18 sushin aterian ja lapsille omat. Aterian asettelu näytti miljöön lisäksi todella hyvältä ja maistuikin mahtavalta. Kyllä Aatos tykkäsi....söi ensin oman lautasensa tyhjäksi, jonka jälkeen siirtyi äidin lautaselle ja tämän tyhjennettyään isän lautasen kimppuun....isä, kun oli nauttinut ateriaansa hitaasti nauttien oli Aatoksella vielä vara valitakin :) lopuksi laskimme, että Aatos söi 16 sushia + jälkipaloina salaatit omalta ja äidin lautaselta. Lähtiessämme takapenkiltä kuului tyytyväistä ähkyistä ähinää "tiiäkkös äiti mikä on minun lempiruokaa?.....no sushi tietty!"
Hieman kartturi oli väsynyt ja oikean reitin sijaan päädyimme ajamaan sademetsän läpi rakennetun tien kautta. Tie oli upeassa kunnossa (emme siis päässeet sademetsäseikkailulle ravan roiskuessa fordimme lokasuojissa) ja mutkitteli aina 800 metrin korkeuteen merenpinnasta. Paljon emme nähneet, sillä yö oli jo yllämme. Tuntui villiltä kuunnella ikkunasta viidakonääniä, ajaa sumun läpi ja vielä upeakuntoista tietä pitkin! No joo...tilanne oli jotenkin väsyneenä niin absurdi, että sokeriruokopellon ja sumun jälkeen Markun puheet elokuvasta "Maissilapset", ei enää huvittanut minua ja aloinkin toivomaan pikaista pääsyä koti-veneelle :) ....pimeässä muuten pohdimme, että miksi pitää pitkiävaloja täällä päällä, kun ei ole poroja ja hirviä jne. Tulimme siihen tulokseen, ette jotta näkisi muut kanssaihmiset, tien reunustoja niittävät kantturat ym. sekä tielle pudonneet oksat. Hetken päästä kohtasimmekin pimeydestä tielle pudonneen viidakon "oksan".... Niin no joo....täällä nuo "oksat" voi olla suht. suuria...sama kuin joku olisi kaatanut tielle koivun :) pitkät päällä jatkoimme ihan tyytyväisinä matkaamme....
Tänään olemme puolestamme viettäneet erilaista päivää....lastenpäivää. Aamusta nimittäin lähdimme eläintarhaan. Ja olihan tämä sademetsän keskellä oleva eläintarha ympäristöinen aikamoinen kokemus kyllä vanhemmillekin. Paljon eläimiä ja ympärillä sademetsää. Myös kasvillisuus oli huomioitu ja nyt pääsin todella näkemään viidakon kerrokset riippusiltojen avulla, jotka oli laitettu kulkemaan puusta puuhun yhä korkeammalle ja korkeammalle. Tämän hurjan riippusiltakävelyn aikana pystyi näkemään viidakon pohjakasvillisuuden muuttumisen vaiheittain yhä levenevään latvakasvustostoon, jossa jokainen kasvi pyrki saamaan sen maksimaalisen valon määrän levittäytymällä yhä laajemmalle ja laajemmalle. Puiden rungoilla kukkivat orkkideat, linnut hyppelehtivät oksistoissa ja ylhäällä latvustossa maisemat olivat todella kauniit. Kuurosateinen päiväkään ei haitannut eläintarhavierailuamme. Pienet olivat oikeastaan aivan innoissaan keltaisista sadeasuistaan :) Eläintarhan jälkeen saimme nauttia pääsylippujen hinnalla läheisessä ravintolassa hedelmäpunchit. Jäähileinen juoma oli niin kylmää lasten malliin nopeasti nautittuna, että Aatos tuumasikin "tämä on äiti niin kylmää, että järki jäätyy!"
Illasta kävimme täyttämässä varastojamme Carrefour-marketin hyllyiltä. Nyt jääkaappimme on täynnä juustoja ja muita maitotuotteita. Kassalla kävi hauskasti, kun ostin seitsemän kuuden pullon pakkausta vettä. Kassalla kassaneiti selitti minulle, että hänen täytyy laskea kaikki pullot yksitellen ja hän laski ja laski...aloitti alusta ja laski...sitten minä puutuin asiaan ja sanoin, että "hei...kuusi kertaa seitsemän....42!" ja myyjä siihen kysyvästi, että olenko minä varma ja alkoi laskemaan pulloja uudelleen. Lopulta hän laittoi koneelle väärän luvun 43, mutta onneksi kassakone oli niin fiksu, että ilmoitti tästä kassaneidin laskuerheestä. Niin...paljonko se 6 x 7 onkaan :)?
Huomenna vielä aamupäivän ajelemme ja sitten palaamme veneelle huoltohommiin. Huomenna olisi tarkoitus sään salliessa aamusta jatkaa matkaamme kohti Antiguaa. Ohitamme matkalla Montserat saaren, jonka lähihistoria on mielenkiintoinen, sillä vuosien 1995-96 aikana saaren tulivuori, Galways Soufriere, purkautui tuhoten saaren eteläosan, mukaan lukien saaren pääkaupungin Plymouthin. Nyt koko saaren raunioitunut eteläosa on määrätty liikkumakieltoon edelleen jatkuvasta vulkaanisesta aktiivisuudesta johtuen. Ne saaren asukkaat, jotka ovat jääneet saarelle (kolmasosa muuttanut läheisille saarille), asuttavat nyt saaren pohjoisosaa. Me luultavasti skippaamme saaren pääosin siitä johtuen, että saaren oletetut parhaat ankkuripaikat ovat juuri niillä saaren eteläisillä alueilla, joihin meno tällä hetkellä on kielettyä, tai veneilijöitä "suositellaan" olemaan menemättä tietyille kohdille saarta... Olisihan se varmasti aikamoinen näky...tuhoutunut kaupunki...kartalla vielä näkyy, missä on ollut kirkko, missä veneseura, missä koulu ja sairaala. Kaikkien näiden vierelle on kirjoitettu sana "raunio". Aikas surullista.
No matkamme siis varmaan jatkuu.
Palailemme asiaan, kun taas löydämme nettiyhteyden jostain :) Täällä emme raskineet nettiä ottaa, kun se olisi ollut niin kallis ja kieliongelmat osoittautuivat ongelmien setvimiseen sarjakuvista huolimatta haastaviksi Martiniquella, joten täällä päädyimme netittömyyteen. Vielä meillä on muutama saari edessämme. Tarkoituksemme olisi tutustua pikaisesti saariin pohjoisessa aina brittiläisille neitsytsaarille, tai US-Neitsytsaarille asti, johon ylitysmiehistömme saapuu kuun lopussa. Matkaan olisi tarkoitus päästä 28.4, toivottavasti Saint Martinilta, jolloin meillä olisi heti 80 mailia vähemmän matkaa taitettavanamme.
Mutta nyt heipparallaa!
Ps. Ja mukavia kevätkelejä sinne pohjoiseen....tääytyy jo alkaa puhaltelemaan lämpöä sinne, jotta vedet ja ilmat vähän lämpenesivät :)
Täällä olemme, vailla nettiyhteyttä, mutta täällä me silti olemme :) ja kaikki on hyvin.
Eilen siirsimme veneemme tänne Anse Deshaiesin poukamaan. Paikka oli tullessamme täynnä veneitä...onhan kyseessä useiden veneiden pysähdyspaikka. Emme edellisessä ankkuripaikassa vielä tutustuneet saareen oikeastaan mitenkään, sillä sairastimme kevätflunssaa emmekä jaksaneet neniämme hirveästi satamaa pidemmälle esitellä :) Vähän haistelimme ilmaa ja that's it :) Luin kuiten muiden veneilijöiden kokemuksia saaresta eivätkä ne hirveästi antaneet odottaa mitään ihmeellistä.
Guadaloupen, perhosen muotoisen saaren, historia noudattaa samaa kaavaa kuin aikaisemmillakin saarilla. Aluksi saarta asuttivat rauhallisiksi luonnehditut arafakit, joiden jälkeen saaren otti haltuunsa pelätyt caribit, jotka hurjimmissa tarinoissaan söivät viholliset suihinsa. Caribit pitivät valtaa kunnes kolonialistit euroopasta saapuivat saarelle Kolumbuksen johdolla.
Caribit kutsuivat saarta nimeltä "Karukera", joka tarkoittaa kauniiden vesien saarta. Löytyyhän saarelta karibianmeren saarten korkeimmat vesiputoukset jne. Kolumbus puolestaan löydettyään saaren 4.10.1493 nimesi saaren espanjalaisen luostarin mukaan "Meidän hieno rouvamme Guadalupe De Estramadira".
Vuonna 1635 saaren ottivat haltuunsa ranskalaiset ja vuonna 1759 britit. Ranskalaiset olivat tähän mennessä perustaneet saarelle yhden kaupungin, Basse Terren. Englantilaiset perustivat tottakai toisen kaupungin, Pointe-a-Pitren, joka sai nimensä hollantilaisen miehen, "Peterin"?mukaan.
Pariisin rauhan 1763 mukaisesti saari palautettiin ranskalle ja vuodesta 1946 saari, kuten Martinique, saari on kuulunut osaksi Ranskaa yhtenä tämän "maakuntana". Saaren asukasmäärä on noin 420 000, josta noin 100 000 asustaa saaren taloudellisen keskuksen, Point-a-Pitren ympäristöä, kun noin 14 000 asuu saaren hallinnollisessa pääkaupungissa, Basse Terressä.
Saaren talous on pitkälti nojautunut sokeriin ja banaaniin....kiitos kysynnän ja maataloustukien :) Vähitellen kuitenkin painoarvo maataloudesta on siirtymässä matkailuun ja sen oheistuotteisiin.
Siinäpäs hieman historiaa ja nykyaikaa. Mutta mitäs me olemme tehneet?
Me olemme nautiskelleet :) Dominicalla saimme jälleen tehdä tuttavuutta venepoikien kanssa sekä muiden "jullien", jotka tarjosivat mitä ihmeellisimpiä palveluitaan. Koomista oli esimerkiksi se, että lähtiessämme Dominicalta ohitimme noin parin mailin etäisyydeltä parhaan ankkuripaikan (Prince Rubert Bayn) ja täällä parin mailin päässä oli ensimmäinen venepoika väijymässä lähestyviä aluksia pienellä värikkääksi maalatulla aluksellaan.
No joo... Kun vaihdoimme maisemaa Guadaloupelle, kaikki tämmöinen turha loppui. Jälleen uudessa ankkuripoukamassa saimme rauhassa etsiä itsellemme ankkuripaikan. Saimme viedä roskat rannalla olleeseen lajittelupisteeseen jne. Kaiken tämän teimme ihan itse, ihan rauhassa..ilman, että joku pyysi saada viedä roskamme hintaa x ja y :) Kiva juttu.
Rannassa saimme todeta Deshaiesin olevan oikein siisti kylä. Löysimme itsemme kaupungintalolta, josta koitimme kysyä tietä lähimmälle autonvuokraamolle. Hieman mutkien kautta löysin itseni kysymästä asiaa kaupungintalon työntekijöiden ruokahuoneessa siltä ainoalta henkilöltä, joka puhui avitettavasti englantia. Yllättävää, että huomaan olevani tämän kielijutun kanssa jo suht. sujut. Yllättävän vähällä sitä oikeasti pärjää, jos vain jaksaa yrittää....Martiniquella Markku piirsi sarjakuvan nettiliittymäkauppiaalle saadakseen selväksi tapahtuneen ja siitä seuranneen ongelman. Minä puolestani osoitin itseäni, leikin ajavani autoa pyörittäen käsissäni kuvitteellista rattia ja sanoin prum prum ja tämän jälkeen sanoin kysyen "Avis, Budget, Europcar....?". Tämän jälkeen naisen ilme kirkastui ja minulle annettiin ohjeet vuokraamolle. Näin sitä pitää!
Nyt meillä on ollut auto pari päivää. Ensimmäisenä lähdimme ilman mitään ohjeita etsimäänVolvo Penta jälleenmyyjää. Kuulostaako hullulta? No niin markkukin sanoi, kun kerroin tämän vastaukseksi hänen ongelmaansa puuttuvista varaosista. "mistähän ajattelit lähteä liikettä etsimään?" "no höh...sataman vierestä tietenkin!" "aikas vaikea löytää liikettä suuresta kaupungista ilman mitään ohjeita" "kyllä se löytyy, jos se siellä on...ja katsos..tuossahan menee Volvo...täällä myydään volvoja....kyllä täällä täytyy siis olla Volvo Pentakin :) (jonkin asteista naisenlogiikkaa)"
Markku ajoi. Minä ihmettelin näitä valtavia moottoriteitä, autoliikkeiden paljoutta ja sitä, että, jos joku olisi peittänyt palmut, laskenut hieman lämpötilaa ja nostanut nopeuksia, olisin väittänyt ajelevani etelä-Ruotsissa. Niin tutulta tuntui ympäristö. Aivan uskomatonta! Kaupungissa näytetään harrastavan grafiittitaidetta aika lailla. Jos Lissabon oli tämän vuoksi hieman tuhruisen oloinen, on tämäkin, mutta joukossa on todella paljon todella hyviäkin töitä. Ihan innolla myös niitä ihailin.
....no kuiten...siinä samalla suunnistelin ihan perinteisen paperikartan turvin kohti marinaa....läpi kaupungin, jossa ihmettelimme suunnatonta määrää kylttejä, joissa luki "Perse" muodossa, jos toisessa. Viimein pääsimme selville tästä pyhästä John Perseestä, nobelin runoilijasta, joka asusteli Guadaloupella ja hänen kunniakseen "Perse" on hyvin suosittu nimistössä käytetty nimi....oli "Perse" hotelli ja "Perse" ravintolaa puhumattakaan "Perse" museoista ja "Perse" kadunnimistä jne. :) Onkohan ne saman henkilön mukaan nimetty ne muinoin kanarialta ostamani kasvojenpuhdistusliinat... "Make up by Perse" ;)
Automatkamme jatkui läpi kaupungin todelliselle laitakaupungille, jossa "kaupalliset naiset" reunustivat katuja. Suurin osa istui ihan vain penkeillä odottamassa kyytiään, mutta muutama osoitti aktiivisuuttakin vilkuttelemalla kipparilleni...minä vilkutin takaisin :) Kyytiin olisivat luultavasti halunneet...olihan lämpötilakin 29,5 astetta vielä ilta seitsemältäkin....mutta olisipas ilme ollut varmasti makia, jos olisimme neidin istuttaneet lastenistuinten väliin takapenkille ;) Emme siis pysähtyneet, vaan jatkoimme matkaamme. Ja hei! Arvaatkas mikä tuli vastaan juuri ennen marinaa? No Volvo Penta! "no niin rakkaani...minähän sanoin, että kyllä se löytyy." ....Olinpas kiitollinen tilanteesta! Hyvä minä, hyvä!
Volvon jälkeen kiertelimme hieman ihmettelemässä maisemia ja illaksi saavuimme marinaan ruokailemaan Aatoksen lempiruokaa, eli susheja. Päätimme ostaa itsellemme 18 sushin aterian ja lapsille omat. Aterian asettelu näytti miljöön lisäksi todella hyvältä ja maistuikin mahtavalta. Kyllä Aatos tykkäsi....söi ensin oman lautasensa tyhjäksi, jonka jälkeen siirtyi äidin lautaselle ja tämän tyhjennettyään isän lautasen kimppuun....isä, kun oli nauttinut ateriaansa hitaasti nauttien oli Aatoksella vielä vara valitakin :) lopuksi laskimme, että Aatos söi 16 sushia + jälkipaloina salaatit omalta ja äidin lautaselta. Lähtiessämme takapenkiltä kuului tyytyväistä ähkyistä ähinää "tiiäkkös äiti mikä on minun lempiruokaa?.....no sushi tietty!"
Hieman kartturi oli väsynyt ja oikean reitin sijaan päädyimme ajamaan sademetsän läpi rakennetun tien kautta. Tie oli upeassa kunnossa (emme siis päässeet sademetsäseikkailulle ravan roiskuessa fordimme lokasuojissa) ja mutkitteli aina 800 metrin korkeuteen merenpinnasta. Paljon emme nähneet, sillä yö oli jo yllämme. Tuntui villiltä kuunnella ikkunasta viidakonääniä, ajaa sumun läpi ja vielä upeakuntoista tietä pitkin! No joo...tilanne oli jotenkin väsyneenä niin absurdi, että sokeriruokopellon ja sumun jälkeen Markun puheet elokuvasta "Maissilapset", ei enää huvittanut minua ja aloinkin toivomaan pikaista pääsyä koti-veneelle :) ....pimeässä muuten pohdimme, että miksi pitää pitkiävaloja täällä päällä, kun ei ole poroja ja hirviä jne. Tulimme siihen tulokseen, ette jotta näkisi muut kanssaihmiset, tien reunustoja niittävät kantturat ym. sekä tielle pudonneet oksat. Hetken päästä kohtasimmekin pimeydestä tielle pudonneen viidakon "oksan".... Niin no joo....täällä nuo "oksat" voi olla suht. suuria...sama kuin joku olisi kaatanut tielle koivun :) pitkät päällä jatkoimme ihan tyytyväisinä matkaamme....
Tänään olemme puolestamme viettäneet erilaista päivää....lastenpäivää. Aamusta nimittäin lähdimme eläintarhaan. Ja olihan tämä sademetsän keskellä oleva eläintarha ympäristöinen aikamoinen kokemus kyllä vanhemmillekin. Paljon eläimiä ja ympärillä sademetsää. Myös kasvillisuus oli huomioitu ja nyt pääsin todella näkemään viidakon kerrokset riippusiltojen avulla, jotka oli laitettu kulkemaan puusta puuhun yhä korkeammalle ja korkeammalle. Tämän hurjan riippusiltakävelyn aikana pystyi näkemään viidakon pohjakasvillisuuden muuttumisen vaiheittain yhä levenevään latvakasvustostoon, jossa jokainen kasvi pyrki saamaan sen maksimaalisen valon määrän levittäytymällä yhä laajemmalle ja laajemmalle. Puiden rungoilla kukkivat orkkideat, linnut hyppelehtivät oksistoissa ja ylhäällä latvustossa maisemat olivat todella kauniit. Kuurosateinen päiväkään ei haitannut eläintarhavierailuamme. Pienet olivat oikeastaan aivan innoissaan keltaisista sadeasuistaan :) Eläintarhan jälkeen saimme nauttia pääsylippujen hinnalla läheisessä ravintolassa hedelmäpunchit. Jäähileinen juoma oli niin kylmää lasten malliin nopeasti nautittuna, että Aatos tuumasikin "tämä on äiti niin kylmää, että järki jäätyy!"
Illasta kävimme täyttämässä varastojamme Carrefour-marketin hyllyiltä. Nyt jääkaappimme on täynnä juustoja ja muita maitotuotteita. Kassalla kävi hauskasti, kun ostin seitsemän kuuden pullon pakkausta vettä. Kassalla kassaneiti selitti minulle, että hänen täytyy laskea kaikki pullot yksitellen ja hän laski ja laski...aloitti alusta ja laski...sitten minä puutuin asiaan ja sanoin, että "hei...kuusi kertaa seitsemän....42!" ja myyjä siihen kysyvästi, että olenko minä varma ja alkoi laskemaan pulloja uudelleen. Lopulta hän laittoi koneelle väärän luvun 43, mutta onneksi kassakone oli niin fiksu, että ilmoitti tästä kassaneidin laskuerheestä. Niin...paljonko se 6 x 7 onkaan :)?
Huomenna vielä aamupäivän ajelemme ja sitten palaamme veneelle huoltohommiin. Huomenna olisi tarkoitus sään salliessa aamusta jatkaa matkaamme kohti Antiguaa. Ohitamme matkalla Montserat saaren, jonka lähihistoria on mielenkiintoinen, sillä vuosien 1995-96 aikana saaren tulivuori, Galways Soufriere, purkautui tuhoten saaren eteläosan, mukaan lukien saaren pääkaupungin Plymouthin. Nyt koko saaren raunioitunut eteläosa on määrätty liikkumakieltoon edelleen jatkuvasta vulkaanisesta aktiivisuudesta johtuen. Ne saaren asukkaat, jotka ovat jääneet saarelle (kolmasosa muuttanut läheisille saarille), asuttavat nyt saaren pohjoisosaa. Me luultavasti skippaamme saaren pääosin siitä johtuen, että saaren oletetut parhaat ankkuripaikat ovat juuri niillä saaren eteläisillä alueilla, joihin meno tällä hetkellä on kielettyä, tai veneilijöitä "suositellaan" olemaan menemättä tietyille kohdille saarta... Olisihan se varmasti aikamoinen näky...tuhoutunut kaupunki...kartalla vielä näkyy, missä on ollut kirkko, missä veneseura, missä koulu ja sairaala. Kaikkien näiden vierelle on kirjoitettu sana "raunio". Aikas surullista.
No matkamme siis varmaan jatkuu.
Palailemme asiaan, kun taas löydämme nettiyhteyden jostain :) Täällä emme raskineet nettiä ottaa, kun se olisi ollut niin kallis ja kieliongelmat osoittautuivat ongelmien setvimiseen sarjakuvista huolimatta haastaviksi Martiniquella, joten täällä päädyimme netittömyyteen. Vielä meillä on muutama saari edessämme. Tarkoituksemme olisi tutustua pikaisesti saariin pohjoisessa aina brittiläisille neitsytsaarille, tai US-Neitsytsaarille asti, johon ylitysmiehistömme saapuu kuun lopussa. Matkaan olisi tarkoitus päästä 28.4, toivottavasti Saint Martinilta, jolloin meillä olisi heti 80 mailia vähemmän matkaa taitettavanamme.
Mutta nyt heipparallaa!
Ps. Ja mukavia kevätkelejä sinne pohjoiseen....tääytyy jo alkaa puhaltelemaan lämpöä sinne, jotta vedet ja ilmat vähän lämpenesivät :)
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Guadaloupe/Basse Terre
Heips,
Eilen saavuimme tänne Passe Terren sataman edustalle. Pilottikirjamme mukaan veneemme syväys on liian suuri mennäksemme satamaan, joten kiinnitimme itsemme läheiseen poijuun. Harmillinen tilanne sinällään, sillä itse sataman syväys vaihtelee 3-5 metrin välillä, mutta suuaukko vain 2 metriä :) Miksi näin? Yllättäen hurrikaaneilla on jälleen osansa asiaan. Sataman suuaukon aallonmurtaja on sortunut hurrikaanin seurauksena ja suuaukonpohja ei ole mudan peittämä, vaan suurten kivilohkareiden, joten kolkutteleminen ei meitä nyt napannut :) Toisten yietolähteiden mukaan vika korjattu ja toisten ei. Suurta vahinkoa ei ole tapahtunut, sillä satama täynnä, joten meitä ankkurielostelijoitakin mainingeista huolimatta riittää :)
Nyt ei ole tapahtunut paljoakaan erityista, sillä tänään olemme parannelleet flunssaa. Saimme tämän lahjana Martiniquelta ilmeisesti nätiltä pikku tytöltä, joka nukke kainalossa räkää poskilla valuen leikki lastemme kanssa ravintolan leikkipaikalla. Yllättäen ;) Suvi sairastui ensimmäisenä (kuka halusi myös leikkiä tällä räkäisellä nukella....kyllähän minä näin tuhon merkit...) ja sen jläkeen kaikki muut. Oikeastaan minulla on vain karhea kurkku, mutta jostain syystä minä kärsin vatsataudista... Äh, mikä typerä tauti! Muu perhe tietää jo katseestani mikä on hätänä "jaha...nytkös pitää mennä?" "juu-u ja mielellään äkkiä!"
Kaksi päivää täällä on tuullut kovasti. Todella kovasti meikäläisittäin. Laitoimme itsemme kahdella köydellä poijuun kiinni ja niinhän toinen köysi pamahti tuulen röykytyksestä poikki päivällä. Onneksi olimme veneellä tautejamme parantelemassa :) nyt olemme kiinni jousikiinnityksellä. Katsotaan kestääkö paremmin. Olemme jo tottuneet kuuntelemaan jousien narinaa ja heti, jos hiljenee, pää kannelle katsomaan vieläkös olemme kiinni :)
Huomenna tuulen pitäisi tyyntyä. Jos olo vain sallii, jatkamme matkaamme saaren pohjoisosaan hyväksi kehutulle Anse Deshaies poukamaan. Siellä varmaan vietämme päivän pari saarta kierrellen ja sitten jatkamme matkaamme.
Nyt olemme kivassa ravintolassa illallisella. Odotamme yllätyksellä mitä eteemme tulee...voi tätä ranskankieltä :) otanpas kuvan ateriastani, kun se eteeni saapuu....voitte sitten arvailla mitä se sisältää, sillä itsekään en tiedä! (pahoitteluni...unohdin ottaa kuvan heti alkuun, mutta jotain kuvassa on vielä jäljellä on...hyvää!)
Palaillaampa asiaan, kunhan saamme nettiyhteyden jälleen eteemme!
Kaikki hyvin!
Ps. Jari, tai Tanja ilmeisesti kyseli meiltä sähköpostejamme. Kaikki mainitsemanne ovat käytössä :)
Eilen saavuimme tänne Passe Terren sataman edustalle. Pilottikirjamme mukaan veneemme syväys on liian suuri mennäksemme satamaan, joten kiinnitimme itsemme läheiseen poijuun. Harmillinen tilanne sinällään, sillä itse sataman syväys vaihtelee 3-5 metrin välillä, mutta suuaukko vain 2 metriä :) Miksi näin? Yllättäen hurrikaaneilla on jälleen osansa asiaan. Sataman suuaukon aallonmurtaja on sortunut hurrikaanin seurauksena ja suuaukonpohja ei ole mudan peittämä, vaan suurten kivilohkareiden, joten kolkutteleminen ei meitä nyt napannut :) Toisten yietolähteiden mukaan vika korjattu ja toisten ei. Suurta vahinkoa ei ole tapahtunut, sillä satama täynnä, joten meitä ankkurielostelijoitakin mainingeista huolimatta riittää :)
Nyt ei ole tapahtunut paljoakaan erityista, sillä tänään olemme parannelleet flunssaa. Saimme tämän lahjana Martiniquelta ilmeisesti nätiltä pikku tytöltä, joka nukke kainalossa räkää poskilla valuen leikki lastemme kanssa ravintolan leikkipaikalla. Yllättäen ;) Suvi sairastui ensimmäisenä (kuka halusi myös leikkiä tällä räkäisellä nukella....kyllähän minä näin tuhon merkit...) ja sen jläkeen kaikki muut. Oikeastaan minulla on vain karhea kurkku, mutta jostain syystä minä kärsin vatsataudista... Äh, mikä typerä tauti! Muu perhe tietää jo katseestani mikä on hätänä "jaha...nytkös pitää mennä?" "juu-u ja mielellään äkkiä!"
Kaksi päivää täällä on tuullut kovasti. Todella kovasti meikäläisittäin. Laitoimme itsemme kahdella köydellä poijuun kiinni ja niinhän toinen köysi pamahti tuulen röykytyksestä poikki päivällä. Onneksi olimme veneellä tautejamme parantelemassa :) nyt olemme kiinni jousikiinnityksellä. Katsotaan kestääkö paremmin. Olemme jo tottuneet kuuntelemaan jousien narinaa ja heti, jos hiljenee, pää kannelle katsomaan vieläkös olemme kiinni :)
Huomenna tuulen pitäisi tyyntyä. Jos olo vain sallii, jatkamme matkaamme saaren pohjoisosaan hyväksi kehutulle Anse Deshaies poukamaan. Siellä varmaan vietämme päivän pari saarta kierrellen ja sitten jatkamme matkaamme.
Nyt olemme kivassa ravintolassa illallisella. Odotamme yllätyksellä mitä eteemme tulee...voi tätä ranskankieltä :) otanpas kuvan ateriastani, kun se eteeni saapuu....voitte sitten arvailla mitä se sisältää, sillä itsekään en tiedä! (pahoitteluni...unohdin ottaa kuvan heti alkuun, mutta jotain kuvassa on vielä jäljellä on...hyvää!)
Palaillaampa asiaan, kunhan saamme nettiyhteyden jälleen eteemme!
Kaikki hyvin!
Ps. Jari, tai Tanja ilmeisesti kyseli meiltä sähköpostejamme. Kaikki mainitsemanne ovat käytössä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)