Lanzarote autoillen (kuvat osa 1)

Heips,

Täällä sitä ollaan ja touhutaan :)

Kirjoitin eilen pitkän tekstin, jonka kuitenkin väsyneenä jätin kohtaan, jossa vastaamme tuli lauma kameleita. Nyt aamulla jatkaessani kirjoitusta sain kuitenkin huomata, että kaikki aikaisempi kirjoitus oli jostain syystä nollaantunut! Äh!

No ei itku markkinoilla auta...

Niin...vuokrasimme tosiaan koko konkkaronkka autot ja lähdimme seikkailemaan Lanzaroten saarelle.. Vuokraustilanne meni mainiosti. Tervaskannon suurperhe sai tilaihmeen viisipaikkaisen Opel Corsan ja meidän hieman pienempi perhe seitsenpaikkaisen Opel Zafiran niin ja samalla hinnalla tottakai! No hieman siinä aluksi säädimme ja lopputuoksinassa autossamme istui kaksi omaa lasta ja ekstralasten määrä vaihteli yhden ja kahden välillä matkamme edetessä :)

Lanzaroten aavikkomainen maisema avautui silmiemme eteen välittömästi Blaya Blancan takana. Minne suunta? ...no siitä ei onneksi minun tarvinut murehtia, sillä miehet olivat suunnitelleet koko päivän!

Ensimmäisenä suuntasimme Timanfayan kansallispuistoon, jossa kaikki muu paitsi autotiellä ajaminen tuntui olevan kiellettyä...kaikkea muuta sait tehdä, kun hieman hölläsit kukkaronnyörejä. No onneksi kaiken ihaileminen kuului ilmaisten asioiden joukkoon ja niinpä maisemia matkalla ihailtuamme parkkeerasimme kamelikaravaanin viereen ihailemaan kameleita. Lapset tykkäsivät ja niin...kameleitahan ne tosiaan olivat kaikkine ilmeineen ja hajuineen.

Kamelikaravaanin vierestä löysimme todella hienot fasiliteettitilat, joissa vierailleessaan myös Markku oli avautunut ilmeisesti toiselle tilojen käyttäjällle pohdinnoissaan siitä, että mikähän mahtaisi olla hyvä lapsikohde aavikolla. Ehdotettuaan Markulle ensin hyvin maksullista kohdetta ja saadessaan mieheltäni vastauksena hengenhaukkomista oli karttaan ilmestynyt muutama sana ja nuolia paikalle, josta löytyisi mielekäs ja ilmainen tulivuori valloitettavaksi. Kartta kädessään mieheni saapui autoille esittelemään kohdetta ja ei kait siinä..Sinne siis!

Ilmainen näkemisenarvoinen tulivuori oli houkutellut paikalle myös muita ihmettelijöitä. Valitsimme kuiten ilmeisesti vahingossa reitin jonka saimme vaellella yli laavakivitasangon ilman muita ihmettelijöitä. Tulivuori oli todella hieno ja sopevankokoinen näin lasten valloitettavaksi. Myös Suvi oli ennakko oletuksistaan tulivuoren valloitusta kohtaan luopunut ja lähti innokkaasti mukaamme kapuamaan vuorelle. Vuoren sivukraaterista saimme joukollemme sopivan välipalakohteen. Miehet kävivät vielä kapuamassa huipulle ja totesivat, että valitsemamme kohde oli juuri hyvä! Ylhäällä kävivät sitten vuorotelleen lapset ja toinen puolisko naisista (en minä) ihmettelemässä jyrkkääkin jyrkempää pudotusta suoraan tulivuoren kalderaan.

Retki tulivuorelle oli oikein hyvä ja nyt ainakin meidän ja Tervaskantojen lapset tietävät mikä on laavakivi :) "mikä tämä kivi on?" "se on laavakivi"..."no mikä tämä kivi on?" "no sekin on laavakivi"...ja aikamme tätä ketjua jatkettuamme kysymysten muoto muuttui... "onko tämäkin laavakin?", "onko tämä laavakivi harvinainen?" jne.

No minne seuraavaksi? Naiset jo ehdottelivat menoa pääkaupunkiin kenkäostoksille, mutta miehillä oli muuta mielessä. Lähdimme viinitilalle! Viinitilalla saimme ihailla viinitilamiljöötä ja myös maistella ja haistella viinitilan antimia. Tarttui mukaan myös pullo kartuttamaan paikallisviinikokoelmaakin.

Parkkipaikalla jälleen naiset ilmaisivat miehille tarpeensa pääkaupungin kenkätarjontaa ihailemaan, mutta miehillä oli edelleen jatkosuunnitelmia. Nyt suuntasimme autojemme keulat kohti saarten pohjoisosaa ja siellä sijaitsevia laavakivitunneleita, joilla pituutta kokonaisuudessaan noin kuusi kilometriä osan matkasta ollessa kokonaisuudessaan veden alla! Kohtuullisen summan (8e/aikuinen) maksettuamme (huomatkaa kyseessä olevan ensimmäinen kohde, josta maksoimme) pääsimme ihailemaan tunneleita, tai tarkemmin sanottuna hyvin pientä osaa siitä. Olihan siellä todella kaunista. Saimme ihailla suuria (siis suorastaan pensasmaisia) joulutähtiä, peikonlehtä, valkoisia pieniä luolarapuja (jotka elivät vedessä), vesiputouksia jne. Paikalta löytyi myös konserttisali, johon Ruusulla oli välittömästi käyttöehdotuksia paikallisille.

Hieno paikka, mutta kieltämättä tyyris tarjontaan nähden. Joko nyt kenkäostoksille? Jee! Saimme myöntävän vastauksen ja niin kohti Arrecifea. Päästyämme perille ja väistellessämme hetken kalliita "parkkiruutuunheittäjiä" löysimme autoille parkit ilman kiivaasti viittovaa sisäänheittäjää. Suuntasimme ensimmäiseksi ruokailemaan hyväksi jo aikaisemmin matkallamme todettuun ravintolaan ja siitä kenkäostoksille! Nyt täytyy paljastaa, että kenkäostosten kohteena oli tällä kertaa Suvi (lenkkareissa vain pahvipohjat jäljellä), Aatos (jonka viisi kuukautta yhtäjaksoisesti käytetyt sandaalit alkoivat vetelemään viimeisiää) ja Lilja (jonka lenkkarit olivat auttamatta käyneet ahtaaksi). Nyt siis kaikki, jotka kerkesivät pohtimaan naisten turhuutta, voivat nielaista ajatuksensa (kyllähän me saimme tieten siinä ihan vain sivusilmillä ihailla paikallista kenkätarjontaa).

Kenkaupassa saimme kyllä ihmetellä. Nahkaiset lastenkengät 12 euroa jne. Valitsimme kuiten omillemme lenkkarit, joilla tulevien haasteiden saavuttaminen on helponpaa kuin täysnahkaisilla kauniilla kaupunkikengillä. Lilja puolestaan sai upaet vaalensiniset (5euroa maksaneet) lomakengät ja hienot siniset nahkakengät kotiin vietäväkseen!

Kenkäostojen ja kauppareissun jälkeen suunnistimme kotiin veneellemme. Autoista löytyi muistona päivästämme ainoastaan yksi pissa, yksi oksennus ja yksi suklaapatukka penkkiin liiskaantuneena. Näistä selvittiin uuden ystäväni Ajax Pure House:n avulla ja kukaan seuraavista asiakkaista ei huomaa mitään :)

Todella hyvä päivä! ...jonka iltanukutus onnistui myös vaivattomasti, sillä saimme kantaa väsyneet gastimme suoraan omiin pehkuihinsa.

Päivät Lanzarotella

Hip hei!

Täällä sitä ollaan auringon alla. Päivät Lanzarotella ovat kuluneet kuin siivillä (jälleen aika kuluu aivan liian nopeasti). Maksoimme satamassa viiden päivän oleskelusta (sama hinta kuin Corunassa, eli ~50e/yö) ja nyt aika on kulunut umpeen.

Perillä...milloin olemme perillä? Sitä on meiltä kysytty paljon. Perillä missä? Itse ajattelen, että olemme perillä silloin, kun lähdemme takaisin. Tämäkään ei pidä täysin paikkaansa, sillä matkan kannalta uusia paikkoja meille on aina Azoreille asti, joten olemmeko perillä vasta siellä, vai olemmeko oikeasti perillä vasta sitten, kun nenämme nähdään Tornion Prisman kauppajonossa? Niin no...tätä viimeistä vaihtoehtoa en haluaisi vielä ajatella (hui!).

En tiedä milloin olemme perillä, mutta nyt nämä viisi päivää ovat tuntuneet siltä kuin olisimme perillä. Tämä siksi, että ensimmäisen kerran koko matkan aikana minulla ei ole niskavilloissani olo, että pitäisi edetä. Tästä pisteestä meidän tulee kuun loppuun mennessä siirtyä ainoastaan noin 100 mailia Las Palmasiin ja tuo matka tuntuu nyt käytyihin maileihin nähden hyvin ääpättömältä...Nyt on siis ollut hyvä olla. Todella hyvä.

Mitä olemme saaneet aikaiseksi? Lepoa, seikkailua, lepoa ja herkuttelua (kamenlinmaitojuustosta lihakimariin)...ja totaalista rentoutumista.. .huomasin juuri, että en tiedä mikä viikonpäivä on tänään. Tätä ei ole aikoihin minulle tapahtunut. Koitin myös pohtia, että mitä oikeasti olemme tehneet täällä ja ainoa asia mikä tulee mieleeni on se, että yhtenä päivänä vuokrasimme auton ja kiertelimme hieman saarta..eli rentoutunut on ilmapiiri :)

No jotain minulla on tästä ympäristöstä, jossa olelemme.

Satama on upea (siis turistimielessä) ja täältä löytyy vähintäänkin kaikki se jota turistina kaipaat. Löytyy matkamme siisteimmät suihkutilat, pesutupa jne. ja plussana oma uima-allas veneilijöitä varten ja kirkkokin (jos sen palveluita kaipaat).

Blaya Blanca Marina Rubicon ympärillä on tehty juuri sinulle joka pidät Aurinkomatkojen lomalennoista ympäristöön joka on tehty palvelemaan juuri sinua. On ravintoloita, myymälöitä, uimarantoja ja jäätelöbaareja...Ja miten on hintataso? No kovahan se on, jos olet käynyt esim. Corunassa...mutta menettelee...

Kaikista näistä päivistä joita olemme täällä viettäneet tämä päivä on ollut se odotetuin, sillä tänään saimme rakkaat ystävämme (Tervaskantojen perhe) vierailulle luoksemme. Tänään vuorossa oli nauttimista rannasta, aalloista ja auringosta. Huomenna hyppäämme autoihin ja lähdemme tutustumaan tulivuorisaareen tarkemmin. Miten seikkailumme onnistuu? Siitä huomenna lisää :)

Ps. Piiku sairastui viime yönä pieneen vatsatautiin (josta ei tänään ole näkynyt enää jälkeäkään) ja saimme siivoilla "ossennusta" ja "ipulia" useaan otteeseen. Huomasimpas vain, että aika rutiinilla menee meillä jo nämä siivoushommat...jotain hyötyä siis matkapahoinvoinnistakin on ollut :)

Marina Rubicon, ylellisyyttä ja paikattomuutta

Aavikkoseikkailu

Neljän vuorokauden purjehduksen jälkeen normaali purjealuksen miehistö haluaisi levätä ja nukkua pois univelkaa. Minun miehistöni yhtä poikkeusta lukuunottamatta oli toista maata ja vaati kipparia käynnistämään laittoman maihinnousun. Minua hurjistutti koska maihinnousu piti suorittaa virallisen sataman kautta ja me olimme kaukaisen tulivuorisaaren suojaisessa poukamassa (Isla Graciosa). Miehistö kapinoi ja kipparin oli taivuttava maihinnousuun pidätyksenkin uhalla.

Rantautuminen sujui vaikeuksitta ja vedimme kumivenettä muutaman metrin ylös hiekalle kiinnittäen sen rakentamaamme laavakivikasaan. Varoittelin vielä miehistöäni skorpioneista ja matka aavikon läpi saattoi alkaa.

Kuljimme läpi hiekkakenttien pitkin "muinaista" joen pohjaa ihmetellen sen aikaansaamia muodostumia. Kiipeilimme kuivuneissa vesiputouksissa ja hivottelimme sisiliskoja. Aurinko poltti..

Tulivuorelle saavuttuamme lähdimme kiipeämään pitkin laavakivimurskasta koostuvaa jyrkkää rinnettä. Jokainen liike oli harkittava tarkkaan, sillä harha-askel olisi johtanut pitkän liu'un myötä ilmaiseen ihokuorintaan. Miehistökin sisäisti asian alarinteessä kompastellessaan.

Hikeä, verta ja kyyneleitä jäi meiltä tulivuoren rinteelle, mutta tunnelma huipulla haihdutti koetun tuskan. Myös palkinnot huipulla olivat, no ennenkokemattomat..

Laskeutuminen alas tapahtui toiselle puolen vuorta löytämäämme vuorikääpiöiden hyvää polkua pitkin. Saadessamme aluksemme jälleen näkyviin, tilasi miehistöni radiopuhelimella laivakokilta pihvipäivällisen. Nälän siivittämänä riensimme kohti kumivenettä.

Kumiveneen saaminen veteen oli koetus, sillä laskuvesi oli vienyt rannan kauas. Lisäksi rannalle esteeksemme oli asettautunut joukko väritykestä päätellen paikallisia nudistineitokaisia. Raivasimme tiemme läpi tyttösten, jotka pyrkivät kontaktiin miehistöni kanssa. Miehistöni oli pitkällä komennuksellaan jo turtunut tällaiseen ja keskittyi vain pöllyttämään hiekkaa neitojen silmiin.

Seuraavan aamun valjettua puolet miehistösta vaati, lisätutkimusmatkaa, toisen puolen todetessa mieluummin jäävänsä auttamaan ättiä (laivakokkia)...

Terveisin
Ultima Thulen Kippari
Lanzarote

Viisi päivää valtamerellä

Hyvä mieli kaikilla...

Alla matkakertomusta purjehdukselta Portugalista tänne Kanarialle


Kirjoitettu 8-9.11

Hei,

Onko sinun viini-/baarikaapissa naisen takapuolen kokoinen aukko? Meilläpä on :), mutta palataan tähän takapuolen kokoiseen aukkoon hieman myöhemmin.

Kanarian saaret... Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että tulisin käymään täällä kahden lapseni kanssa, olisin sanonut, että höpöhöpö. Kanaria on edustanut minulle lämmintä turistikohdetta, joka ei jostain syystä ole minua erityisemmin kiehtonut. Jos tämä samainen henkilö olisi jatkanut kertomustaan sanomalla, että tulen tänne lasteni kanssa purjehtimalla, olisin pitänyt kertojaa suorastaan pöljänä. Ja tässä sitä nyt ollaan. Mieli voi siis muuttua samoin kuin mielihalut, sillä nyt katsellessani ympärilleni olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että olen täällä juuri nyt :)

Mutta nyt matkalle....

Sunnuntaina heräsimme todella rankkaan vesisateeseen. "Ei vitsi... onpas kiva alku purjehdukselle tulossa". Vesisateesta huolimatta tähtäsimme kello kahdentoista lähtöön, mutta myöhästyimme siitä noin kolme tuntia (kävimme suihkussa ja syömässä), joka ei loppupeleissä ollutkaan mikään huono juttu, sillä sää muuttui miellyttävämmäksi.

Tunti ennen meitä matkaan lähti naapurivene Jeanneau 35 (Liberty) , ja kun mekin vihdoin pääsimme matkaan, keli oli seesteinen ja lämmin (ei aurinkoa, mutta ei sadettakaan). Ajattelin mielessäni, että saisimme Libertyn kiinni ja voisimme taittaa matkaa yhdessä, sillä veneen omistaja kertoi heidänkin vauhtinsa olevan noin viisi solmua tunnissa. Päästyämme kohtaan, josta otimme suoran suunnan (~ 210 astetta) kohti Lanzarotea, ei Libertystä näkynyt muuta kuin masto, ja tämä olikin tämän reissun ainoa näköyhteys kyseiseen veneeseen, sillä yönpimeyden kaartuessa päällemme, menetimme näköyhteyden ja aamulla emme nähneet mastoa missään. Eli se siitä yhteispurjehduksesta.

Matkan päätimme toteuttaa kolmen tunnin ajovuoroissa. Nyt muistutan vielä, että veneessämme ei ole autopilottia eikä tällä hetkellä toimivaa tuuliperäsintäkään, jolloin ohjaaminen tehdään käsipelillä ruorista vääntämällä...

Sunnuntai sekä sunnuntain ja maanantain välinen yö menivät leppoisasti. Yöllä oli kiva makoilla istuinlaatikon penkillä ja katsella tähtiä sekä kuuta (ja pohtia, että joku on tosiaan käynyt tuolla). Tiistaina alkoikin sitten tuulemaan ja sitä tuulta tulikin reippaasti. Rautarouva kynti merta kiivaasti ja tasaisesti ainoastaan genuan pieneksi rullatun purjeen avulla (silti vauhtia riitti seitsemän ja kahdeksan solmun väliltä). Yöllä meno kiivastui entisestään, jolloin rullailtiin menemään 20-30 metriä sekunnissa puhaltaneen pöhön kyydittämänä. Jotta homma ei vain kuulosta liian helpolta lisätään mukaan vielä sade, jota sitäkin riitti ja riitti. Kyllä olimme kiitollisia siitä, että pöhö tuli suoraan selkämme takaa, jolloin saimme vain surfata kerrostalon kokoisissa mainingeissa, vaikka mainingit eivät olekaan täällä se suurin ongelma. Olen aikaisemminkin kertonut, että nämä jopa tuhat kilometriä aikaisemmin muodostuneet mainingit ovat pitkiä ja loivia. Ne näyttävät hurjilta, kun veneen takaa lähestyy kerrostalon korkuinen vesipatsas, mutta veneen kohdalla ne nostavat veneen nätisti huipulle, jonka jälkeen alas surfataan veden kohistessa ympärillä. Maininkien sijaan todellinen ongelma on paikallisen tuulen aikaansaamat aallot, jotka a) voivat tulla eri suunnasta kuin mainingit (jolloin meno ryskyttävää, vellovaa ja ikävää) b) voivat kaataa maininkien huiput veneen niskaan.

Minua hurjistutti, Markkua hymyilytti. Saimme kuitenkin todeta, että Rautarouva on tänne juuri sopevan mallinen, sillä korkeasta perästä johtuen yksikään aalto ei kaatunut päällemme, vaan saimme ainoastaan pieniä pärskeitä aika ajoin pukujemme selustaan ja tämäpä tässä. Asiaa mietittyäni kummastelenkin hieman nykyistä venesuunnittelua, jossa perä jätetään usein avoimeksi. Onhan se varmaan kätevää ja naisille mieluisan näköistä ja veteen meno ja tulo helppoa jne., mutta näillä venhoilla meno edellä mainitussa kelissä olisi varmasti ollut hupaisaa, sillä suuret mainingit olisivat kohisten kaatuneet avoimen perän kautta istuinlaatikkoon ja, jos vielä ovi sisälle veneeseen on istuinlaatikon pohjan tasolla, niin johan on makia ja kostea soppa keitetty. No joo...Tämä nyt oli tämmöistä naisen pohdintaa ja siellä varmasti nyt veneasiantuntijat ovat eri mieltä, sillä onhan avoimessa perässä varmasti oikeasti hyvätkin puolensa. No joo..hyvähän näistä asioista on kuitenkin mainita, jotta jokainen joka veneen ostoa harkitsee, pystyy pohtimaan, minkälaiseen keliin on veneensä mahdollisesti viemässä ja mitä ominaisuuksia siltä haluaa. Itse nyt kunnon myräkän kokeneena toteaisin, että en haluaisi tänne veneellä, jonka perä on avoin vaikka ukot laiturissa sanoivat sen olevan enemmän offshore kuin meidän kaukalomallin:)

Ja takaisin matkalle...

Tiistaina päivällä meno oli vielä kovaa, mutta tuntui kuin tuuli olisi hieman rauhoittunut, mutta edelleen vauhtimme oli pelkällä keulapurjeen pikkurätillä (noin 1,5 neliömetriä avattuna) seitsemän solmua. Olisi pitänyt koputtaa ajatuksissani puuta, sillä pimeyden laskeutuessa yllemme, taivas repesi päällämme todelliseen karnevaaliin. Salamat välkkyivät joka puolella, vettä tuli kuin ämpäristä olisi kaadettu ja tuuli...se oli hirmuinen (tuulimittarikin sanoi sopimuksensa irti).

Pimeässä oli hurjaa, kun ei nähnyt mihinkään. Ainoastaan veneen vierustalla, johon näköyhteys veneen kansivalojen kautta oli, meri vaahtosi valkoisenaan (oikeasti oli varmasti parempi juttu se, että en nähnyt muualle). Kun vuorostaan menit veneen sisälle ja suljit silmäsi, olisit voinut olettaa olevasi purjehtimassa upealla kelillä (joo-o vene keinui, astiat kolisivat kaapissa ja tuuli ulisi vanteissa, mutta ei täällä montaa hyvää keliä ole, jossa näin ei tapahtuisi), sillä niin tasaisesti vene porskutti etiäpäin. Eivät lapset esimerkiksi ihmetelleet keliä lainkaan, vaan katselivat tyynesti Muumeja.

Nyt pikku vinkki niille, jotka ovat tulossa tännepäin purjehtimalla, tai ainoastaan purjehtimaan. Täällä, etenkin ukkosrintamien läheisyydessä, ensimmäisen sadepisaran tipahtaessa, täytyy toimia heti (lähinnä purjeiden kannalta). Minä onneton, joka olin vahtivuorossa, en reagoinut tarpeeksi nopeasti eräässä tilanteessa tähän sään muutokseen ja salamannopeasti tunsin kuinka tuuli yltyi ja nappasi kiinni purjeesta voimalla joka sai koko veneen tärisemään. APUA! Onneksi saimme purjeen kerittyä nopeasti rullalle ja tilanne rauhoittui. Nyt kuljimme eteenpäin ilman purjeita...arvaappas mitä vauhtia? Kuljimme eteenpäin 7-8 solmun vauhtia, SIIS ilman purjeita ja ilman moottoria -> mieletöntä!

Jälleen minua pelotti ja Markkua hymyilytti...jos nyt vene teettääkin meillä paljon töitä, on tämmöinen vakaus pahalla kelillä kyllä sen arvoista, että viitsii ruostetta rapata ;) ....ja oli muuten vistoa katsella kuinka mahtavat salamat iskivät, jos minkäkin mallisina ympäri venettä ja meillä onnettomilla masto pystössä keskellä merta kuin huutaen, että osu nyt tähänkin....onneksi ei osunut :) ...minä kuitenkin varauduin tilanteeseen seisomalla kumpparit jalassa ja kumikinttaat käsissä. Ilmeisesti tämä on pelkkää lumehoitoa, mutta mentaalinen helpotus se sekin oli :)

Keli oli siis jälleen märkä ja tuulinen. Tämä olisi minulle jo riittänyt, mutta jos ei muuta, niin pitäähän sitä vielä jokin jännitysmomentti keksiä, ja tällä kertaa sen meille tarjosi Marokon suunnalta lähestynyt alus. Mikäs siinä nyt niin jännitti? Ei kait siinä mitään, mutta, kun se ryökäle tuli suoraan meitä kohti ja sen lisäksi sammutti kulkuvalonsa (tämän huomattuamme sammuivat myös rautarouvamme kulkuvalot ja ainoa valo joka loisti, oli tutkamme valo). Olemme kuulleet paljon juttuja ja varoituksia Afrikanrannikon hurjista venemiehistä, jotka pienillä aluksillaan kuljettavat täysiä ihmislasteja läheisiin maihin ja osa näistä merimiehistä harjoittaa tiettävästi myös jonkin sortin merirosvousta sivutoimenaan ja tästä syystä suojauduimme...Valojen sammuttamisen jälkeen olimmekin sitten totaali pimeydessä, tai emme totaalisessa, sillä taivas tarjosi meille räiskyvän valonäytöksen, jota ajatellen sähköt olisi kuitenkin pitänyt katkaista.

No yhtään piraattia emme nähneet...ja kaikki meni muutenkin enemmän kuin hyvin....

KUNNES pääsemme osioon viinikaappi ja siinä oleva reikä...

Meillä on nyt siis uudelleen dekoreedattu viinikaappi. Tarkemmin sanottuna viinikaappi, jossa on hanurin (siis takapuolen) kokoinen aukko. Tämä villi viinikaapin uudelleen muotoilu tapahtui, kun jättisateen aikana lähdin perähytästä tomerana hakemaan rautaista ovemme kantta, jotta vesi ei sataisi sisään. Painava kansi yhdistettynä aallon keinautukseen ei ollut hyvä juttu (ei sitten lainkaan), ja horjahdinkin pers edellä istumaan kipparin viinikaappiin suoraan sen lasisen oven läpi. Kipparin onneksi kaapissa oli tyynyjä pehmittämässä laskeutumista ja omaksi onnekseni pehmikkeitä löytyi myös omasta takaakin, jolloin kaikki Markun maakuntaviinit säilyivät ehjinä (tämän hän herrasmiehenä varmisti ensimmäisenä ja sen jälkeen kysyttiin, että mitenkäs on emännän takaliston laita :) . Lasiovi joutui kyllä taipumaan hanurin iskuvoimasta johtuen, mutta kyllä sen kostokin oli makoinen, sillä seuraavana päivänä sain nyppiä lasipiikkejä persauksesta jokusen tovin ja pohdinkin välillä, että olisikohan päässyt vähemmällä jättämällä piikit takapuoleen (en siis suosittele tämän "työkalun" käyttöä muille...ainakaan lasin muotoiluun) :)

Ja takaisin matkalle...

Keskiviikkona edelleen saderintamat ukkosineen kiersivät lähietäisyydellä. Soitimme edellisyö vielä hyvässä muistissa Markun veljelle Jarille, joka vilkaistessaan viimeisintä säätiedotusta opasti meidät menemään suoraan kohti etelää, jotta saisimme kierrettyä saderintamat puuskineen ja salamoineen kaukaa. Tässä onnistuimme hyvin ja voimmekin todeta päivän olleen kaikista päivistä rauhallisin. Käytimme tilanteen hyväksemme ja kuivatelimme kastuneita vaatteita (joita muuten riitti) kannella ja kylvimme lasten pikku punkassa koko perhe!! (kuitenkin yksi kerrallaan)

Keskiviikon ja torstain välinen yö oli kuin sadusta. Puolikuu köllötteli selällään (nyt ymmärrän miksi Dream Works Pictures -logossa kuu makoilee selällään) ja tähdet loistivat kirkkaana. Lisähupia ajeluun toivat pilvenhattarat, jotka väsyneen mielikuvitus sai näyttämään mitä hulvattomimmilta (löytyi hahmoja aina Kekkosesta pieniin surviaissääsken toukkiin). Mielikuvitus se on villi juttu, kun se toimii todella hyvin väsyneenä ja pimeässä. Kerran jopa kiljahdin, kun aalto kaatui vieressämme ja kaatumiseen liittyvä vaahtoryöppy, näytti siltä kuin jättiläismäinen kissaeläin olisi juossut vierellämme (kyllä minä itselleni tuumasin, että pitää sitä olla idiootti). Myös Markku oli havahtunut pimeän tunneilla siihen, että oli jutustellut näkymättömän henkilön kanssa ;) Ja, jos mielikuvitus sai aikaan hauskoja hetkiä, antoi se myös turvaakin, sillä ukkosen kumahdellessa kaukaisuudessa mietin jo, että joko taas, mutta katsellessani rintaman reunapilviä, näytti kuin suuret enkelit olisivat seisoneet niiden reunalla siivet ja kädet levitettyinä kuin estävinään pilvien tulon päällemme. Yö meni siis mukavasti jälleen kolmen tunnin vuoroissa mielikuvituskaverit seuranamme.

Aamusta saimme näköyhteyden Lanzarotelle. Tämän jälkeen kiire loppuikin, samoin loppui purjeiden kiristelykin, ja niinpä liplattelimmekin muutaman solmun vauhtia nauttien auringon lämmöstä ja uusista maisemista. Ainoat hurjat hetket koimme, kun noin sadan metrin päässä veneestämme jättimäinen (siltä se ainakin näytti) valas leikki hyppien vedestä ja kääntyen selälleen laskeutuessaan, jolloin vesi pärskähti oikein kunnolla. Käynnistimme moottorin ja tämän jälkeen ainoa valashavainto oli yksi vedestä noussut hengityssuihku.

Iltapäivällä saavuimme Lanzaroten takana olevalle Isla Graciosalle, jonka ainoassa satamassa kävimme pyörähtämässä, vain todetaksenme sen olevan tupaten täynnä. Satamavahti kysyi meiltä, että kuinka monta yötä meinaamme olla, ja kun vastasimme, että yhden, hän tuumasi paikan olevan täynnä...olisi ilmeisesti pitänyt olla useampi yö, jotta paikan olisi saanut ;) Emme kuitenkaan pistäneet tilannetta pahaksemme, vaan siirryimme ankkuriin läheiseen poukamaan, jossa veneitä on ankkurissa tällä hetkellä 13 kappaletta. Poukama on ihan kiva ja suht suojainen, mutta veneet keinuvat aika lailla swellin (pientä maininkia) vaikutuksesta ja nyt kyllä tuulikin pääsee aika makeasti puhaltamaan poukamaan...toivottavasti illalla tyyntyy hieman, niin ei tarvitse yötä kukkuilla ankkurin pitoa kokeilemassa.

Tänään on siivoiltu, kuivailtu ja seikkailtu. Markku ja lapset kävivät valloittamaan viereisen saaren tulivuoren. Minä jäin puolestani ankkurivahdiksi.

Miten muuten matka meni lasten ja pahoinvoinnin kanssa? Tämä oli aivan ihmeellinen reissu, sillä kukaan ei voinut pahoin. Lapsetkin leikkivät ja olivat todella tyytyväisen oloisia. Aatos kertoi meidän olevan meriseikkailulla kuten muumit...joo-o..tavallaanhan me ollaan, mutta pieniä erojakin on, sillä muumipappa tykkää purjehtia ilman merikarttoja ja me emme :)

Huomenna, jos keli sallii, lähdemme Lanzaroten eteläkärkeen, jossa toivottavasti pääsemme satamaan hieman pyykkiä pesemään :)

Palaillaampa taas asiaan

Matka Kanarialle alkaa!

Nyt starttaamme matkamme jälleen lähemmäksi aurinkoa. Ilma on sateinen, mutta toivotaan tuulen ja aaltojen olevan merellä suotuisia. Nyt näyttäisi siltä, että tilanne itäisellä Atlantilla on vihdoin normalisoitumassa ja Azoreidein korkea on ottamassa asemaansa Azoreiden yllä ja tuulet kääntyvät tälle alueelle tyypilliseksi, eli pohjoiseen...ainakin ensi viikoksi ja näin toivomme :)

Mieli on hyvä ja virkeä...pieni jännitys rinnassa tekee hyvää. Jälleen olisi aika ylittää yksi uusi ja ennästään tuntematon haaste... Minulle matka merkitsee itseni ylittämistä... Tiedän sen olevan osin kamalaa :)...vellovaa, heiluvaa, pimeää, väsyttävää MUTTA silti sen arvoista.. alan vähitellen oppimaan...mitä menin rakastumaan seikkailijaan :)

Pitäkää meille peukkuja.

Ps. Soittelemme varmaan Jari sinulle ja tiedustelemme vähän säätä.

Päivät Lagosissa

Hei,

Päivät täällä ovat menneet äkkiä. Toissapäivänä oli kylmä ja eilen oli helle ja tänään sadetta. Eilen kävimme jälleen uimakoulussa harjoittelemassa sukellusta ja uintia. Kyllä nyt olemme todenneet, että pelastusliivit ovat meidän lasten ainoa suoja johon voi luottaa. Aatos on ilmeisesti perinyt geeninsä isänsä puolelta ja rasvaa ei kehoon kerry sitten yhtään. Tämä näkyy uintiharjoituksissa. Vaikka pieni kuinka potkii ja sätkii, uppoaa hän kuin rautapuntti veteen heitettynä. Aatos ei tästä masennu, vaan sukeltelee innossaan ja noutaa renkaita altaan pohjalta (jos ei kerta pinnalla pysytä niin mennään alla) :) Meitä vanhempia tämä uppoamishavainto on hieman huolestuttanut ja se onkin tehostanut toimintaamme laiturilla entisestään.

Veneellä olemme valmistautuneet lähtöön. Markku on huoltanut moottorin ja ohjauksen. Minä olen laittanut kaiken irtoavan piiloon. Saimme todeta matkallamme tänne, että sekin joka ei ole aikaisemmin lentänyt, voi lentää. Hyvä, että saimme nähdä sen ja nyt olemme pyrkineet estämään tämän laittamalla kaiken irtaimen piiloon. Avohyllyillä ei ole mitään, kaappien ovet ovat köysivarmistuksella kiinni ja lattian alle pakattu tavara tukittu hyvin tiukkaan ja jopa viinikaappimme on pullojen lisäksi täynnä tyynyjä :)

No koska jatkamme matkaa? Nyt näyttää jo hyvin vahvasti siltä, että sunnuntaina aamusta. Sääennusteet tuntuu muuttuvan koko ajan. Vesisade ei meitä niin haittaa...kyllähän se harmittaa, jos monta päivää vain sataa, mutta pienempi murhe se on kuin kova tuuli ja suuret aallot...Toivotaan, että ennusteet pitää nyt kutinsa. Toivo sinäkin :)

Veneitä satamaan on tullut ja mennyt. Pari päivää vieressämme oli norjalainen Primadonna-alus joka kyllästyi säiden odotteluun ja lähti Marokkoon. Samaa kyytiä lähti Ruotsalainen nuortenmiesten venekunta, joka 24-jalkaisella veneellään suuntasi myös Marokkoon ja sieltä kohti Karibiaa kuten mekin. Marokkoon lähti myös Virolainen vene seinät vuorattuina Vodka-pulloilla ja ruumassa pelkkiä tonnikalapurkkeja veneen logolla koristeltuna. Miksi näin? Veneen kippari oli juuri ennen matkaa ostanut tonnikalatehtaan saadakseen säilykepurkkeja haluamallaan logolla ja Vodka??...sillä kuulemma jaksaa :) Sunnuntaita vieressämme odottaa 34 -jalkainen Hollantilaisvene suuntanaan Madeira ja toisella puolella satama-allasta Kanadalaisvene, joka on tullut samaa matkaa meidän kanssamme Corunan ja Cascaisin kautta tänne. Moneksi meitä siis on kuten olen jo aikaisemminkin sanonut :)

Tänään veneellä kävi haastattelija, joka kyseli mielipiteitäni Lagosista ja satamista yleensä. Hän kysyi mm. mikä satama on matkamme varrella ollut se paras... Minä pohdin ja pohdin... Useinhan asiat on niin, että joku asia hoituu ja toinen ontuu. Täällä on ihanat ja siistit suihkut, mutta wifi ihan surkea ja matka suihkulle pitkä jne. No mikä on oikeasti ollut hinta-laadultaan paras? Maarianhamina, Cuxhaven, Kalmar, Brighton, La Coruna... niitä on paljon, mutta ei Kemikään kauaksi kärjestä jää. Vastausta en haastattelijalle osannut antaa. Mieli sokaistuu aina kaikkeen uuteen, mutta ehkä se paras satama on vielä edessäpäin...

Päivä ei ole ollut vain mukava. Olimme yhteydessä vanhempaan ranskalaispariskuntaan, jonka veneellä kävimme tutustumassa (Taka Trois). He lähtivät toisen ranskalaisveneen (Nuoripari kolmen lapsen kanssa) kanssa pienen sääikkunan avautuessa Madeiralle. Heillä oli ollut kamala reissu. Surkeinta oli kuitenkin kuulla, että toisesta veneestä (perhe joka ei ollut vielä käyttänyt purjeita kertaakaan) oli hajonnut moottori puolessa välissä matkaa ja tämän jälkeen oli ohjaus pettänyt. Vene on jouduttu hinaamaan Funchaliin (Madeiran pääkaupunki).

Tapahtunut veti mielen hetkeksi apeaksi..."olisi pitänyt houkutella heidät lähtemään tänne Lagosiin" jne. En ollut kuitenkaan yksin ajatusteni kanssa, sillä peräkajuutasta kuului hetken päästä ohjauksenhuoltajan pohdintaa "olisi pitänyt katsoa sinne Luken moottoriin..." Oikeastihan me olisimme voineet tehdä silloin aika vähän. Nyt pyrimme estämään ja toivomaan, että omalla ylityksellämme ei käy samoin ja samalla toivomme, että myös he pääsevät jatkamaan matkaansa toivottuna ajankohtana -> hehän aikovat lähteä ylitykseen Karibialle Madeiralta jo 17.11. Toivottavasti merivedet jäähtyvät pian, sillä emme toivo heidän matkalleen yhtään Sandya vauhtia antamaan.

Merivesien pitäisi jäähtyä alle 26 asteisiksi, jotta vaara myrskyjen ja etenkin hurrikaanien syntymiseen vähenisi. Nyt näyttäisi Kanarialla olevan 24, Kap Verdellä 27 Karibialla 28. Monet lähtevät ylitykseen mielestäni liian aikaisin ja minua tämä hurjistuttaa. Meiltä on kysytty, että miksi me lähdemme vasta kuun lopussa ja tässä on meidän suurin syy. Hurrikaanikausi on siirtynyt yhä lähemmäksi vuoden loppua....ja me odotamme, että meri jäähtyy hieman :) Karibia on odottanut meitä pitkään ja eiköhän se jaksa odottaa muutaman viikon vielä pidempään, jotta saamme tämän lapsia sisältävän veneen mahdollisimman turvallisesti toiselle puolelle merta ja uusia kokemuksia.

Mutta nyt nukkumaan. Huomenna viimeinen pyykkilasti, kauppareissu, uimakoulu ja lepohetki ennen matkaanme Kanarialle.

Palaillaan!