"Skegi" kiinnitetty (Barbados)

Heips,

Täällä olemme viettäneet meille jo niin tuttua varikkoelämää pari päivää. Toissa päivänä Sanna oli vauhdikkaana ja soitti aamusta saaren ainoan nostomahdollisuuden omaavan yrityksen pomolle. Tämä ilmoitti noston tapahtuvan 45 minuutin päästä. Sanna ryntäsi makuhuoneemme ovelle ja tuumasi, että "nyt mennään!" ja niin sitä mentiin. Puhelimessa Sanna oli vielä varmistanut, että nosto todella tapahtuu 45 minuutin päästä eikä kahden tunnin päästä, mutta niinhän siinä kävi, että nosturista oli vaijeri poikki ja jouduimme odottamaan nostoa pari tuntia. :)

Eipä siinä... Noston jälkeen kaikki onkin tapahtunut vauhdilla ja nyt "skegimme" on hitsattu ja maalattu ja se näyttää todella hyvältä! (jos nyt skegi voi hyvältä näyttää)...

Ihmiset täällä ovat enemmän kuin ystävällisiä. Markku kerkesi mainitsemaan, että hän voisi myös vähän maalailla ja "tsap", maalit olivat jo vieressä. Maaleista muuten sen verran, että kun nostimme rouvan vedestä, oli pohja kasvillisuuden ja eliöstön peittämä, vaikkakin olimme pohjan maalanneet kotimaisella "myrkkymaalilla" viellä Corunassa noston yhteydessä uudelleen eli noin 4kk sitten. Ihmettelimme, kun nostoja tehtiin kuitenkin sarjatuotantona, että miksi muiden veneiden pohjat olivat lähes puhtaat ja siihen omistaja meille tuumasi, että "me emme täälä välitä kuten Euroopassa ja veneiden pohjiin laitetaan kunnon maalit". Niin no... Puolensa kaikella...

Ystävällisyydestä vielä muutama sana...Tänään ja eilen olen pessyt veneen mattoja ihan käsipelillä hankamaalla ja koko ajan on vierelläni käynyt joku ystävällisesti kysymyssä tarvitsenko jotain. Ei hetken rauhaa.. Aidan toiselle puolelle vilkaistessasi saat nähdä pusuhuuliaan töröttäviä tummaihoisia miehiä ja, kun katsot toiseen suuntaan saat kuulla kuinka mukavaa on nähdä valkoinen nainen pesemässä mattoja.... "Tervetuloa Suomeen mattolaiturille" :)

Päivällä Sannan ja Katan eilen tapaama rouvashenkilö kävi tuomassa lapsille kassillisen uusia lelujaja sekä omille lapsilleen pieneksi käyneitä uimapukuja! Suvi sai viisi uutta uimapukua!! Ei siis Ruusu mitään hätää, vaikka Suvin uimahousut lähtivät mukaanne Rovaniemelle :) Näitä uimapukuja neitimme onkin päivän sovitellut ja ollut oikein tyytyväinen... :)

Tämä ihmisten ajattelevaisuus on kyllä silmiin pistävää ja lämmittää todella sydäntä. Kerroin tänään nostofirman omistajalle kuinka minua hieman hurjistutti ajatus Barbadoksesta ja veneen pakollisesta nostosta, kun en tiennyt maasta mitään, mutta kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Ensimmäisenä iltana omistaja esimerkiksi kysyi joskos haluaisimme käydä kaupassa, että hän voi käyttää :) Eilen tämä Itävaltalaissyntyinen rouva käytti Sannaa ja Kataa kaupassa ja tänään hän lelujen tuonnin jälkeen vei lastillisen pyykkejämme kotiinsa pestäväksi. Siis käsittämätöntä!

Mikäs se täällä.. Huomenna pesen pilssin suolavedestä muiden hääräillessä muissa hommissaan! Täällä kaikki hyvin!

Kuvia Atlantilta osa 2.

Heips,

Tässäpä loppuosa lupaamistani kuvista :) huomasin tuossa itsekseni, että suurin osa kuvistani liittyi kalastamiseen, kalastamiseen ja kalastamiseen.... Ne nyt ilmeisesti olivat niitä meidän tähtihetkiä ;) Videoista räpsin muutaman kuvan, joissa nyt vilahtaa delfiineitäkin...niitä, kun on lähes mahdotonta tallentaa kuvalle siinä hetkessä, kun ne vieressä hyppelevät.

Niklaksen sormi on puolestaan parantunut hyvin. Kuvassa ei mielestäni näy niin hyvin kuinka fiksulta haava näytti näin meikäläisen silmin. Siellä nyt varmaan lääkärisihmiset nielaisevat aamukahvinsa väärään kurkkuun kuvaa katsellessaan, mutta ei hätää. Pipi näyttää oikein fiksulta. Tuntoa haavan alueella ei vielä kuulemma ole, mutta eikhän se siitä ajan kanssa ainakin pikkuisen helpota...

Tarkkaaville katsojille vielä tiedoksi, että lasten kylpykuvissa näyttää kuin lapset olisivat keikkuneet takakannella ilman liivejä, ja juu-u, niin net keikkuivatkin, mutta haaroistaan net olivat kyllä kiinni veneessä :) ei siis hätää....

Pelikuva ei sinällään kerro koko hauskaa totuutta tilanteesta, sillä pelitilanteessa oli oikeasti aikas keikuttava keli ja pelinappulat on kiinnitetty pelilautaan milläs muulla kuin purkan palasilla. Ennen peliä pelaajille jaettiin mäykytettäväksi purkkapalat, joista sitten pelin edetessä napsaistiin palaset ukkojen pidikkeeksi. Kannella Katariina vielä ilmoitteli ohjatessaan tulevista kallistuksista huutelemalla "hoi!!", jolloin kaikki pitivät kiinni nappuloistaan :)

Kuva Markusta näytön kanssa kertoo loppumatkasta, jolloin meillä oli vedenalaisen kameran kautta live-yhteys peräsimeen ja sitä tukeviin haruksiin. Kipparin suosikkipaikka tuntui olevan viinikaapin edessä, jonne hän oli virittänyt Ipad:n ja josta hän seurasi suuntaa ja vauhtia sekä näytön, josta hän seurasi peräsimen heiluntaa. Sieltä saimme ohjausvuorossa kuulla vuoron perään vuorollamme ohjeistusta; "Suunta!!", "otahan parempi suunta", "minnes olet matkalla..Grönlantiinko...ei ei...nyt menee Brasiliaan...keskityhän?", "näyttäis, että tätä vauhtia olemme perillä loppiaisena...trimmatkaa..","no nyt näyttää hyvältä!" jne. Toisinaan kipparin pää ilmeistyi perähuoneemme kattoluukusta, jos meno yön tunteina kävi kovaksi "...mitäs täällä tapahtuu??" Luonnollisesti minä ja Sanna saimme sukulaiskortilla aina suoran ohjeistuksen :) Yhteisellä vuorollamme pohdimmekin aina, että kuulukohan ohjeistus viinikaapin edestä, vai kattoluukusta, jos jotain onnistuimme säheltämään :) Ja kaikki nämä ohjeet ja neuvot otettiin vastaa positiivisesti koko matkan ajan, mikä mielestäni oli tosi hieno juttu. Matkalla opimme myös, että aina ei riitä, että tekee parhaansa "te pystytte vielä parempaan!!......nyt näyttää hyvältä!!"

Kyllähän suuri kiitos siitä, että olemme täällä ehjinä ja kaikki hyvin, kuuluu kipparille Markulle, joka koko matkan vietti huomattavasti vähempiunisia hetkiä kuin muu venekunta. Minä näin vierestä katsoneena olen hyvin ylpeä kipparistani, jolle vielä ei ole tullut vastaan hetkeä jolloin hän nostaisi kädet ylös ja toteaisi, että asialle ei voi tehdä mitään....aina voi tehdä jotain :) Kipparin mottoja ovatkin jo vuosia olleet seuraavat lauseet: "se joka luovuttaa kerran, luovuttaa aina" ja "hiki säästää verta" ja nämä piirteet myös muu venekunta minun ohellani on matkan aikana oppinut tunnistamaan :)

Mutta nyt nukkumaan! Pyykit saimme pyykkituvasta pestyinä, kuivattuina ja viikattuina...olipas ihanaa arjen pientä luksusta! Muu venekunta lähti vielä hummailemaan ja minä jäin tyytyväisenä veneelle ankkurivahdiksi kahden vieressätuhisijan kanssa :)

Hyvää yötä, tai teillähen suurimmalle osalle lukijoista voi melkeinpä sanoa jo hyvää huomenta ja mukavaa loppiaista!

Barbados kiittää ja kumartaa!

Palaillaan!

Barbados (Bridgetown)

Hei kaikille!

Lämpöä ja aurinkoa. Sitä on Barbados tarjonnut meille jo viiden päivän ajan.

Barbados on noin 280 000 asukkaan saarivaltio itäisimpänä muista Karibian saarista. Vuonna 1966 Britanniasta itsenäistyneen maan virallisena kielenä on Englanti, joka helpottaa huomattavasti näin meikäläisittäin ajateltuna vierailua saarella (joskin paikallisten murre hieman vaikea ymmärtää). Noin 80% väestöstä edustaa Afrikkalaista etnistä taustaa ja 4% eurooppalaista, loppujen ollessa sekoitusta eri etnisistä ryhmistä.

Barbados toimi pitkään historiassaan Britannian sokerisaarena, jonka viljelemä sokeriruoko antoi toimeentulon usealle saaren perheelle. Sokerin maailmanmarkkinahinnan romahdettua Barbadoslaisten on pitänyt keksiä joku muu hyvä toimeentulo ja tätä on nyt lähdetty tohinalla hakemaan kasvavasta turismista ja sen sivutuotteista, sekä tietenkin rommista, joka kuulemamme mukaan edustaa yhtä Karibian parhaista.

No mitä olemme jo kokeneet?

Paljon on tapahtunut jo muutaman päivän aikana. Venettä enme ole vielä nostaneet, mutta nostonahdollisuus saarelta kyllä löytyy. Olemme kuiten pääosin henkisesti ja fyysisesti levänneet, nauttineen uuden maan ja etenkin täysin uuden kulttuurin antimista sekä hoitaneet juoksevia asioita. Markku onnistui myös polttamaan alahuulensa niin kertakaikkisen makiasti etelän auringossa, että saimme vierailla myös paikallisessa sairaalassa, mutta palataampa siihen reissuun hieman myöhemmin :)

Nyt pienelle mielikuvamatkalle... Kuvitteleppa mielessäsi aamupäivä, ei niin aikainen aamupäivä, mutta ei nyt puolipäiväkään...Seuraavaksi kuvittele silmiesi eteen kaunis puolityhjä ranta...Astut vaaleaan hienoon hiekkaan. Hiekka tarttuu jalkoihisi värjäten ne aivan vaaleiksi...oma vaalea ihosi näyttää tummalta hiekan väriin verratessasi. Kävelet rannalla, tuuli puhaltaa kasvoihisi tuoden helpotuksen auringolta, joka noustessaan lämmittää yhä enemmän kylkeäsi ja kasvojasi (onneksi olet laittanut aurinkorasvaa ennen lähtöäsi rannalle). Astut veteen, jonka aalto tuo rannalle. Se on lämmintä. Et ole eläessäsi tuntenut meriveden olevan näin lämmintä. Kävelet eteenpäin... Nautit jokaisesta askeleesta, jokaisesta auringonsäteestä, jokaisesta linnunäänestä ja maisemista ympärilläsi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla yksin...Jokainen vastaan tuleva paikallinen rannan aamukuntoilija tervehtii sinua ja toivottaa sinulle joko hyvää uutta vuotta, tai hyvää joulua... Ihmiset pysähtyvät haastattelemaan sinua ja ovat aidon kiinnostuneita sinusta, Suomesta ja elämästäsi siellä. Jatkat matkaasi...lähdet pois rannalta... Kävelet Bridgetownin laitamille..Katselet ympärillesi..talot muistuttavat 40-luvun amerikkalasen liikekorttelin hieman ränsistyneitä rakennuksia...ympärilläsi on vilinää...olet kuin Afrikkalaisella torilla...heti, kun pysähdyt ajatuksiisi, pysähtyy seuraava vastaantulija kysymään sinulta tarvitsetko apua. Taksikuskit huutavat sinua kilpaa kyydille, jätät väliin....jatkat matkaasi kaduilla joilla raikaa musiikki, puheensorina ja liikenteen äänet... Ostat katukauppiaalta pussillisen paikallisia ruusunmarjoilta näyttäviä "hedelmiä"...sinua neuvotaan, että voit ripotella niiden päälle halusi mukaan joko suolaa, tai sokeria... Jatkat matkaasi takaisin rannalle, makustelet karvaan makeita hedelmiä pussistasi, istut hiekalle, ihmettelet elämää ympärilläsi ja alat hymyilemään....

Edellinen mielikuvamatka kertoi oikeastaan kaiken ympäristöstämme. Ystävälliset ihmiset, infra hieman rähjääntynyttä, uudehko autokanta jne. Mielenkiintoista on ollut huomata, että suurin osa elintarvikkeista tuodaan ulkomailta (lähinnä Yhdysvalloista) ja ne ovat verrattain kalliita. Turisteja ei Bridgetownin kujilla juurikaan näe, lukuunottamatta kanavan vierustaa, jonka rannan ravintolat ja liikkeet palvelevat lähinnä muualta saapuneita matkailijoita, kuten myös kanavassa lipuvat katamaarinit ja niiden päällä tanssivat ihmiset. Turisteja palvelevat Hiltonit ja muut hotelliketjut näkyvät kaukaisuudessa ja vieraillessamme paikallisessa pesulassa ajelimme läpi matkailijoille rakennettujen kortteleiden.. muuten olemme saaneet nauttia lähinnä paikallisten seurasta ja heidän elämän seuraamisesta.

Toissapäivänä Markun alahuuli oli tosiaan niin hirvittävässä kunnossa, että päätimme lähteä sitä näyttämään paikalliseen sairaalaan. Ensin yhteys Suomeen vakuutusyhtiöön, sitten yhteys Yhdysvaltoihin vakuutusyhtiön kumppaniin ja pitkän sähköpostin kautta käydyn papereiden täyttörupeaman jälkeen saimme tiedot joiden turvin lähdimme läheiseen yliopistosairaalaan. Juu-u.. yliopistosairaalahan se oli, ei nyt verrattavissa siihen, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta maaksi, joka tarjoaa asukkailleen näissä olosuhteissa ilmaisen terveydenhuollon (+ lähes ilmaiset paikallispuhelut), ei näkemämme näyttänyt mitenkään mahdottomalta.

Sairaalasta meidät ohjattiin toiseen sairaalaan ja siellä meidät ohjattiin tiskiltä seuraavalle. Ystävällisiä olivat ihmiset. Vaikutti vähän sairaalan seiniä koristavia julisteita katsellessani, että maa yksi suurin ongelma näyttää olevan aikuisiän diabetes.

No hetken siellä jonotimme, jonka jälkeen Markku pääsi lääkärille. Lääkäri oli mittaillut Markulta verenpaineen ja villaissut huulta, hieman hymäissyt ja todennut "kun ei meillä hirveästi näitä aurinko-ongelmia täällä esiinny :)"... Väestö kun on niin kovin tummahipiäistä, että aurinko ei heitä kohtele aivan samalla tavoin kuin meitä valkoistakin valkoisempia pohjoismaalaisia :)...niin no lääkkeeksi Markulle annettiin resepti Bepanthen-voiteeseen jota olimme hoitona jo huuliin käyttäneetkin.

Eilen lähdimme viemään rinkallisen pyykkiä paikalliseen pesulaan. Hyppäsimme paikalliseen kimppa-taksiin/bussiin, joka kahden paikallisen dollarin (eli yksi usd) hinnalla kuljettaa sinut vaikka saaren toiselle laidalle. Olihan tämäkin elämys. Bussi oli pieni pakettiauto (~10 paikkainen) ja aivan täyteen ahdettu! Sillä sitten köröttelimme rinkkoinemme "Pertin-baarille", jonne ilmoitimme menevämme pesulan ollessa siinä lähistöllä. Lapsilla oli hauskaa...voi sitä naurun määrää :) Baarilla meille ilmoitettiin, että nyt olemme perillä, jonka jälkeen hyppäsimme kyydistä ja bussi jatkoi matkaa...

Pesula se oli myös oma paikkansa. Koneet olivat valtavia, ilmeisesti kaasulla lämpeneviä, sillä koneiden päällä oli liekit...siis liekit! No emme kerenneet pyykkejämme siellä pesemään, vaan jätimme pyykit sinne pestäviksi (19 B$ hintaan). Juuri olemmekin lähdössä pyykkejä hakemaan :) siitä tarinaa ensi kerralla...

Nyt kello meillä yksitoista aamupäivällä ja teillä siellä viisi iltapäivällä. Toivottavasti siellä pohjoisen taivaan alla on kaikki hyvin :) täällä ainakin on...

Pieniä pohdintoja, hyviä hetkiä ja tapahtumien kertausta Atlantilta...

Hiphei!

Täällä sitä sitten ollaan! Aatos on koko matkan kysellyt minulta, että mistä hän tietää milloin olemme perillä... Vastausta on ollut vaikea ajatella, sillä perillä sanan edellä on aina kummitellut sana Atlantti. Hui! Olen kuiten Aatokselle vastannut, että sitten olemme määränpäässämme, kun vesi ympärillämme on vihreää. Vihreää vettä olemmekin saaneet odottaa, joskin tähän väliin täytyy kirjoittaa, että onhan tuo Atlantin vesi sitten kauniin sinistä...mutta takaisin vihreään veteen.. Kun lähestyimme Bridgetownin satamaa (noin muutaman mailin päässä), Aatos katsoi minua silmiin, hymyili ja sanoi "äiti...nyt olemme perillä...katso! vesi on vihreää". Tosiaan.. Nyt tuntuu, että olemme saavuttaneet jotain kaunista ja mahtavaa, sillä olemme täällä :) Me olemme Karibialla!

Matka meni enemmän kuin hyvin. Erilaisia ihmisiä, erilaisia tapoja, mutta paljon ymmärrystäkin joukostamme löytyi, ja täytyy kyllä sanoa, että kaikki meni matkassamme miehistömme osalta mahtavasti. Hommat toimivat ja olenkin täydestä sydämestäni kiitollinen kaikille miehistömme jäsenille siitä, että he ovat osallistuneet perheemme unelman toteuttamiseen, sillä ilman ylimääräisiä härdellejäkin matkan teko perheen kesken olisi ollut huomattavasti vaikeampaa...ja olihan meillä hauskaa yhdessä! Kiitos!

Pahoinvointi. Tässä tämä ylityksen suuri kummitus, joka itseäni pelotti aivan valtavasti. Toimintakyvyttömyys, oksentaminen, oksennuspyykin peseminen, väsymys, heikkous.....ei näitä halua kokea pitkällä matkalla. Kuitenkin kaikki tämä pelko osoittautui turhaksi! Minä oksensin koko matkan aikana ainoastaan yhden kerran ja sekin kerta liittyi pääosin muihin sivujuttuihin. Lapsista ainoastaan Suvi oksensi hänkin yhden kerran, jonka jälkeen leikit jatkuivat. Tehot minulla kyllä olivat alle puolet normaaliin nähden. Makoillen leikin ja luin lapsille, mutta normaalien sisätöiden tekeminen oli kyllä hidasta ja oikeastaan mahdotonta :) kiitos muille venekokeille!

Venekokeista puheenollen, koska vointini oli hieman alhainen, ei ruokakaan oikein maistunut. Vitsailimmekin, että hiiteen kaikki superdietit ja laihdutustapletit. Kaikki vain Atlanttia ylittämään! Todellista vieroitusta makeanhimosta ja muusta turhasta mässäilystä. Kuurin kesto: intensiivinen kolme viikkoa perus-purjeveneellä, ja jos karistettavia kiloja, tai himoja ei ole aivan niin paljon, voi pikadieetin suorittaa katamaraanin kyydissä, jolloin kuurin kesto noin 15 päivää :)

Vaikka kaappini oli pullollaan makeapaloja, ei niitä tullut syötyä....

Pahoinvointia siis kyllä esiintyi, mutta ei läheskään niin merkittävästi kuin olin pelännyt etukäteen. Tämä ei kuitenkaan meidän veneellä tarkoittanut sitä, että hommat olisivat käyneet tylsiksi...eheeei....Olemme olleet onnellisia, että veneellämme oli Markun lisäksi paljon erilaisia toimijoita. Tomin ansiosta saimme tutustua hyvien kahvien maailmaan, Niklas toimi kuten Markku, siellä ja täällä, Kata puolestaan viihdytti vuoroissaan toimineita laulelemalla kauniisti mitä erikoisempia maailman säveliä ja kertomalla tarinoita Gambiasta. Eräs miehistön jäsen kunnostautui kuitenkin usealla eri osa-alueella, nimittäin Sanna....Jotenkin, kun olen tottunut seuraamaan Markun tapaa elää jatkuvasti touhuamalla, en hirveästi yllättynyt, että Sanna, Markun veljen tyttönä, osoittautui aivan samanlaiseksi iki-touhuajaksi, mutta kuinka moneen voikaan nuori nainen keretä mukaan!

Sanna kerkesi matkan aikana mukaan, jos mihinkin. Hän mm. peräpohjalaisella Sole mikhään -asenteella ompeli vene-ruotsalaisemme sormeen aikaisemmin ilmoitetusta poiketen kymmenen...siis kymmenen tikkiä (olihan se kyllä Niklakseltakin aikamoinen saavutus ilman puudutusaineita vain kalan tainnutus-vodkan turvin istua tikattavana). Kyllä Sanna vähän minulta kyseli, että minkähänlaisia net tikit mahtaa olla ompeleena ja minä tuumasin, että tee nyt vaikka samanlaista ommelta, millä ompelit nuot sivuverhot sänkyihin ;) tähän Sanna tuumasi, että "no joo"...ja alkoi ompelemaan :)

Sanna osoitti taitonsa myös putkimiehenä aukoen pihkapölleistä tukkeutuneen wc-putken (vain pyykkipoika nenässään...koitin kyllä ehdottaa hänelle korvatulppia sierainten tukkeeksi, mutta hän tyytyi tähän perinteisempään sieraintukko-malliin :) Eikä siinä kaikki...(kuten ostos-tv:llä sanotaan). Tämän lisäksi Sanna toimi a) tonttuleikkien jok-iltaisena vetäjänä (Aatos ja Suvi olivat iki onnellisia ja odottivat iltaa herkeämättä..."Sanna, jokos nyt olisi tonttuleikin aika" -kuului kysymys useita kertoja päivässä) ja b) vapaasukeltajana (useita kertoja), kiinnittäen peräsimeen Markun apuna sivuharuksia (tuki, joka piti peräsimen paikoillaan) ym.... Tämä ei ollutkaan mikään pikkujuttu. Koitappas itse sukeltaa neljän metrin altaan puoleenväliin, kuvittele tämän jälkeen päällesi mainingeissa pomppiva 17 tonnia painava purjevene ja tämän jälkeen tee paalusolmu....ilman ilmapulloa selässäsi...väittäisin, että siinä voi kokeneellakin tekijällä mennä solmuntekotarinan Pyhät Yrjöt, puut, järvet ja vesipedot sekaisin ;) puhumattakaan siitä sivuseikasta, että veneen ympärillä juuri hetki ennen sukellusta pörräsi viisi metrinen tunnistamaton valaslaji! Kysyin Sannalta sukelluksen jälkeen, että miten ihmeessä sinä sinne sukeltamaan jouduit ja Sanna siihen hyvin tyynesti "mie olen vain tottunut, että, kun Markku sanoo, että jotain tehdään, niin se sitten tehdään ilman, että asiasta aletaan turhaan kyselemään..ja Markku sanoi, että nyt Sanna mennään ja niin me mentiin..."

Erityiskiitos siis Sannalle, joka testasi matkalla myös kaurapuuron keittämistä meriveteen...emme suosittele :) Ps. kaikki muut minua lukuunottamatta pääsivät osallistumaan näihin sukellustuokioihin, jotka liittyivät lähes päivittäin peräsimen tarkastamiseen. Kiitos siis myös muillekin miehistön jäsenille.

Valaasta puheenollen, saimme ihailla mereneläviä, niin isoja kuin pieniäkin, todella runsain mitoin. Tämä samainen valaslajin tapasimme kolmena päivänä, siten, että yhdellä kerralla veneemme ympärillä hääri kaksi valasta yhtä aikaa! Olihan se mahtavaa ja mieletöntä nähdä niin suuri eläin, joka vielä liikkui niin sulavasti ja nopeasti... Valaan lisäksi saimme ihailla delfiineiden hyppynäytösiä useana päivänä, ja jos mitään muuta et nähnyt, niin 80% varmuudella jossain hyppelehti lentokaloja.

Nämä lentokalat ovat muuten nekin erinomaisia "lentäjiä". Itse olin täysin siinä oletuksessa, että lentokalat vain pomppaavat vedestä ja tippuvat sinne takaisin, mutta olin täysin väärässä. Nämä kalathan liitävät useiden kymmenien metrien matkoja ennen "tipahtamista" takaisin veteen. Näiden lentokalojen lisäksi saimme tieten ihailla saalistamiamme kaloja, joiden pyydystäminen toi aina pienehkön härdellin kannelle...Ensimmäsen kalan miehet teurastivat kannelle hyvin miesmäisesti siitä huolimatta, että koitimme naisissa heille ehdottaa varta vasten ostetun Jurinka-vodkan käyttöä. Teurastuksesta seurasi sotkuinen kansi, jonka peseminen oli hyvin työlästä. Seuraavat kalat saimme onneksi juottaa vodkalla unten maille kaataen ainetta noin desin kalan kiduksille. Yksi (suurin) saamamme dorado pääsi juoton jälkeen vielä karkaamaan kannelta veteen ja tämä virheeni minua kyllä harmitti pitkään... Mitä luultavammin kala kuoli (joskin eiköhän sille syöjä löytynyt), tai jos se ei kuollut, oli se ainakin humalassa :) Täytyy muuten Sannan meriitteihin vielä lisätä kalanperkkaus. Ilmeisesti Ylisen melojilta saamillaan opeilla Sanna pyöräytti 80% saamistamme kaloista komeiksi fileeringeiksi pakkaseen kokkausta odottamaan!

Tapahtuiko matkalla mitään ikävää, tai jännää...jotain...? Ihmiset ovat aina kiinnostuneet jostain erityisestä. Mitään suurempaa draamaa ei veneelle kehkeytynyt..ei siis mitään Big Brotheria, jossa ihmiset kinastelevat keskenään äänestäen jonkun kävelemään lankulle :) Peräsin...joo..antoi jännitystä ja hieman ahdistustakin loppumatkalle, sillä sen lisäksi, että ohjatessa pidit vauhdin suhteessa määränpäähän mahdollisimman korkeana, jouduit myös välttämään turhaa keinutusta. No hei... Kuinka voit välttää veneen keinutusta Atlantilla? No siinäpä onkin se juju, että kun tunnet keinuttavan mainingin tulevan, teet korjauliikkeen jolloin meno pysyy tasaisena. Jos keinutus pääsi alkamaa, olit myöhässä...näin minulle kerrottiin, kun yritin keinutusta vuorollani hallita :)

Keinutuksesta meille kerrottiin etukäteen, että sitä on paljon. Ei meillä. Joo olihan sitä ja loppumatkasta sen huomasi, kun sitä pitä välttää, mutta ei se meno mitään pesukonetta vastannut missään matkan vaiheessa...no ehkä kerran :) Tämä kerta oli, kun kansimehistö päätti tehdä fendan 13 metrin tuulessa. Mahdoton töminä kannella ja pitkän puurtamisen jälkeen oli purjeet virittetty parhaaseen menovauhtiin (meillä ei ole irtopuomia veneellä ja olemme käyttäneet genuan ulostyöntämiseen ison purjeen puomia, jonka virittäminen ääriasentoon on hidasta ja aikaa vievää hommaa hyvälläkin kelillä). Yksi asia kansihenkilökunalta kuitenkin unohtui...nimittäin muun miehistön varoittaminen käännöksestä. Tullessaan iloissaan sisälle onnistuneen käännöksen jälkeen ("nyt voidaankin juhlia!!!") löysivät he vähemmän iloisen sisämiehistön joka käännöksestä tietämättömänä mm. tippui nukkuessaan sohvalta lattialle löytäen itsensä pöydän alta muhku päässään jne. pitkään ei kuitenkaan murjotettu yllätyskäännöstä, vaan kippari komensi kaikki siivoamaan keinutuksen lisääntymisestä johtuen "kaikilla tavaroilla on koti...vauhtia!".

Mitään ikävää ei oikeastaan tapahtunut, mitä nyt minä ainakaan jaksaisin murehtia... muuta kuin karannut päihtynyt dorado...ja hyvä niin. On kuitenkin ihana olla täällä. Me olemme kaikki todella tyytyväisiä ja onnellisia onnistuneesta ylityksestä! Oli huippua olla viimeisenä yönä aamuvuorossa. Markku ja Niklas odottivat molemmat innoissaan maan näkemistä eivätkä malttaneet nukkua. Molemmat hölkyilivät kannella, vaikka matkaa Barbadokselle oli vielä 40 mailia. Oli ihanaa, kun kysyin pojilta, että joko majakan valot erottuvat. Markku tuumasi, että "joo kyllä tuolla näyttäisi näkyvän". Niklas tästä innostui keulaan majakanvaloja etsimään ja hänkin löysi valon, joskin aivan eri suunnasta kuin Markku. Tämän jälkeen katsoimme kartalta miten majakan valon pitäisi vilkkua ja totesimme, että ei siellä mitään majakkaa näkynyt, sillä majakka näkyi ainoastaan seitsemän mailin päähän rannasta :) Näin innoissaan siis veneellä maata odotettiin...

On kyllä hullua todeta minun suullani, että minusta matka meni kuitenkin hyvin nopeasti ja koin jopa pientä haikeutta saavuttuamme perille. "Siinäkö se nyt oli?" Äkkiä kuiten katsoin horisonttiin, näin auringon, tunsin lämmön ja totesin itselleni:

"ehei...tästä vain alkaa uusi seikkailu..."

Kuvia Atlantilta osa 1.